Ylitornio aloittaa talouden sopeuttamisen – kunnan budjetti on puoli miljoonaa euroa alijäämäinen

Ylitorniolla on kuitenkin talouden puskuria eli noin kahdeksan miljoonaa euroa aikaisemmilta vuosilta kertynyttä ylijäämää.

kuntatalous
Ylitornion talousarvio
Jarno Tiihonen / Yle

Ylitornion ensi vuoden talousarvio on noin puoli miljoonaa euroa alijäämäinen. Kunnan talous on silti kohtuullisen vakaalla pohjalla, sillä vuosikate on noin miljoona euroa plussalla ja kunnalla on noin kahdeksan miljoonaa euroa aikaisemmilta vuosilta kertynyttä ylijäämää.

Taloudessa on kuitenkin myös haasteita. Esimerkiksi verotulojen kasvu ei riitä kompensoimaan pienentyneitä valtionosuuksia.

– Valtionosuudet ovat pudonneet noin puolellatoista miljoonalla eurolla parin vuoden aikana, kertoo kunnanjohtaja Tapani Melaluoto.

Kunnanjohtaja esitti veronkorotusta

Melaluoto esittikin ensi vuodelle puolen prosenttiyksikön korotusta kunnallisveroon.

Päättäjät kuitenkin pitivät prosentin 20:ssä, johon se nostettiin tälle vuodelle. Talouden heikkoihin näkymiin valtuusto vastaa sillä, että se on päättänyt talouden sopeutusohjelmasta, jonka tavoitteena on talouden tasapainottaminen vuoden 2020 budjettiin.

– Valtuuston linjaus on merkittävä, koska talous saadaan nopeasti sille tolalle, että menot ja tulot ovat tasapainossa, Melaluoto sanoo.

Melaluodon mukaan lähtökohta ensi vuonna on, että kunnallisveroa ei koroteta.

– Ennen kuin mennään veronkorotuksen linjalle, täytyy katsella muita pieniä ja isoja asioita. Mahdollisesti eteen tulee myös rakenteellisia uudistustarpeita, mutta niitä katsotaan tuolla ensi vuoden puolella, Melaluoto toteaa.

Miljoona euroa päiväkotiin

Ylitornion ensi vuoden suurin investointi kohdistuu päiväkotiin. Päiväkotiin on varattu ensi vuodelle miljoona euroa ja vuodelle 2020 1,5 miljoonaa euroa.

Vuodenvaihteen jälkeen kunnassa linjataan, miten päiväkoti toteutetaan.

– Peruskorjataanko nykyisiä tiloja, rakennetaanko uutta vai tehdäänkö sopimuksia yksityisten toimijoiden kanssa, Melaluoto linjaa vaihtoehdot.

Muita isot investoinnit kohdistuvat Ainiovaaraan ja Aavasaksaan. Aavasaksalle on varattu 150 000 euroa kunnallistekniikan laajentamiseen ja 280 000 euroa alueen kehittämiseen.

Aavasaksan lasketteluolosuhteita parannetaan esimerkiksi valaistun ladun rakentamisella.

Ainoavaaran kehittämiseen on varattu 200 000 euroa. Ainoavaarasta on tarkoitus kehittää monipuolinen liikunta- ja vapaa-ajan keskus.

Lisäksi iso investointi on kirjaston vesikaton uusiminen, johon on varattu 310 000 euroa. Kunnanhallitus esitti, että katto olisi uusittu vuonna 2020, mutta valtuusto päätti talousarviota käsitellessään aikaistaa remonttia vuodella.