Ipestä tehtiin rukkaset, Eepi sai pienen alttarin – lemmikin kuolemaa surraan kuin ihmisen, mutta harva puhuu siitä ääneen

Eläimistä on tullut lähes ihmisen veroisia perheenjäseniä ja se näkyy niiden hautaamisessa.

Lemmikkieläinten kuolema
Koriste-esine koiran haudalla.
Oma piha tai kesämökin pihapiiri ovat monelle ykkösvaihto lemmikin hautapaikaksi. Riki-koiran hauta on kotipihassa pihlajan alla.Tarjan kotialbumi

Hyllyllä on pieni rasia, ympärillä kaksi kynttilää ja yläpuolella taulu pienestä valkoisesta koirasta. Maalauksessa on Eepi ja rasiassa se, mitä koirasta on jäljellä.

Eepi oli ollut Meijun silmäterä jo 14 vuotta, kunnes viime kesänä sen voimat alkoivat ehtyä. Diagnoosi oli diabetes, jonka hoito olisi työlästä eikä takeita parantumisesta olisi. Meijun piti päättää, vieläkö koiravanhusta yritettäisiin hoitaa.

"Sen illan ja yön itkin ja puhuin itselleni järkeä, että nyt on aika laskea irti."

Eepin tarina on yksi kirjoituksista, jonka saimme, kun pyysimme lukijoita kertomaan, miten he ovat haudanneet lemmikkinsä. Tarinat vahvistavat käsitystä, että lemmikeistä on tullut lähes ihmiseen verrattavia perheenjäseniä.

Eepikin oli ennen kaikkea perheenjäsen.

“Kun ajoin lääkäriin ja itkin, hän oli apukuskin puolen jalkotilassa. Muistan, kun hän huojuvasti nousi istumaan ja kun silitin, hän laski päänsä käteni päälle ja katsoi niin syvälle silmiini. Aivan kuin merkiksi, että näin on oikein, ja hän on valmis.”

Eepi tuhkattiin, mutta Meiju ei ole keksinyt rakkaalle koiralleen lopullista hautapaikkaa. Perhe on miettinyt muuttamista, joten tuhkan hautaaminen tai sirottelu kotipihalle ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Siksi Eepille on toistaiseksi järjestetty erikoispaikka olohuoneeseen.

Moni haluaa paikan, missä muistella lemmikkiä. Liikkuvan elämän takia sellaisen järjestäminen ei aina ole helppoa.

Koiran tuhkauurna hyllyllä kynttilöiden ympäröimänä.
Eepin tuhkat ovat hyllyllä pienessä rasiassa. Perhe ei ole vielä keksinyt niille lopullista hautapaikkaa.Meijun kotialbumi

1950-luku ja rukkaset

Lemmikkien rooli perheissä on muuttunut nopeasti, vain muutamassa vuosikymmenessä. Tutkijat näkevät taustalla perhekoon pienentymisen ja yksinäisyyden lisääntymisen (siirryt toiseen palveluun) (pdf). Lemmikkien tunnearvo on kasvanut.

Kari kertoo tarinan lapsuudestaan 1950-luvun Kaavilta.

Perheen suomenpystykorva Ippe oli väsymätön häntänsä jahtaaja ja haukkui innokkaasti niin oravat kuin autot. Innokkuus koitui koiran kohtaloksi, kun Ippe eräänä päivänä löytyi navetan vintiltä nuolemasta haavojaan.

Auto oli töytäissyt ja koira loukkaantunut pahasti.

Kari kertoo isänsä lopettaneen koiran ja sanoneen lapsille, että Ippe on haudattu mutahautaan. Lapset järjestivät asianmukaisen muistotilaisuuden.

“Laulettiin, isosisko piti puheen, laulettiin. Kukkia, pikkukiviä ja oksia aseteltiin mutahaudan reunalla. Alle kouluikäinen tomera serkkumme Erkki ehdotti, että hän voisi tuoda päreitä. Haettiin porukalla päreet naapurin riiheltä ja aseteltiin ne haudan reunoille. Tilaisuus oli juhlallisen harras ja kesti kauemmin kuin kuolleena löytyneiden lintujen maahanpanijaiset.”

Seuraavana talvena isälle ilmestyi pehmeät, lämpimät ja tutun punertavat koirannahkarukkaset. Kari kertoo kilpailleensa sisarustensa kanssa, kuka rukkasia saa käyttää. Totuus Ipen kohtalosta valkeni vasta myöhemmin.

Lemmikkien haudat lumen peitossa
Kovina routatalvina osa lemmikkien hautausmaista on joutunut keskeyttämään hautaukset.Kati Siponmaa / Yle

Kotiin, mökille, metsänreunaan

Mikään ei tänäkään päivänä estä tekemästä omasta koirasta rukkasia, mutta yleisenä tapana se on jäänyt historiaan.

Nykypäivänä valtaosa suomalaisista hautaa lemmikkinsä. Pieneläinten hautausmaat ovat yleistyneet, mutta mieluisin hautapaikka on monelle joko omalla pihalla tai kesämökillä.

Saksanpaimenkoiran ja belgianpaimenkoiran sekoitus Rölli oli 10-vuotias, kun sen kaulalle ilmestyi patit. Kolme kuukautta Tiina ravasi Röllin kanssa eläinlääkärissä. Eutanasia ei ollut helppo päätös, mutta hautapaikan valinta oli.

“Poika kaivoi haudan ja tytär teki hautakiven. Omalle maalle hautaaminen oli ainoa oikea vaihtoehto. Silloin voi olla varma, ettei hautarauhaa rikota.”

Sulan maan aikaan hautaaminen käy helposti. Mutta jos lemmikki kuolee talvella, voi routa estää haudan kaivamisen.

Perinteinen tapa on polttaa hautapaikan päällä kokkoa, jotta routa sulaa. Jos lemmikki on pieni ja pakastimessa on tilaa, voi eläimen pakastaa ja haudata keväällä. Kolmas vaihtoehto on lemmikin tuhkaaminen. Se on yleistynyt nopeasti.

Pieneläinten hautausmaa Kontiolahdella Lehmossa.
Lemmikkien hautausmaalla on hautakiviä, ristejä ja lyhtyjä samaan tapaan kuin ihmistenkin hautausmaalla.Nelli Kallinen / Yle

Kesälahdella Sirpa ja Jari Tompurin pieneläintuhkaamossa asiakasmäärä on kasvanut tasaisesti. Etenkin talvet ovat kiireisiä. Lähistöllä ei ole toista tuhkaamoa, joten eläimiä tuodaan jopa parinsadan kilometrin päästä.

Jokainen eläin tuhkataan Kesälahdella erikseen, sillä suurin osa asiakkaista haluaa lemmikkinsä tuhkan takaisin itselleen.

Sirpa Tompuri kertoo, että moni asiakkaista hautaa tuhkan kotipihalle tai sirottelee sen tutulle lenkkipolulle.

Suomessa eläimen tuhkan saa haudata tai sirotella vapaasti. Sen sijaan kuolleen eläimen hautapaikassa on rajoituksia, esimerkiksi pohjavesialueelle ei lemmikkiä saa haudata. Hautapaikan lainmukaisuuden voi tarkastaa oman kuntansa ympäristötoimesta.

Kukkia, kynttilöitä ja koristeita

Eläinten haudat ovat koristeellisia siinä missä ihmistenkin: on hautakiviä, ristejä, kukkia ja lyhtyjä. Kotipihalla tai kesämökillä hautapaikka on usein huomaamattomampi.

Tarja hautasi rakkaan koiransa kotipihaan pihlajan juurelle. Päätös piti tehdä nopeasti. Tarja oli ollut viettämässä syntymäpäiväänsä, kun koiravahtina ollut äiti soitti ja onnittelujen sijaan kertoi suru-uutisen: Rikin takapää oli halvaantunut ja eläinlääkäriin soitettu.

“Äiti kysyi, minne haluaisin pojan haudattavan. Paikaksi valikoitui kohta kotipihalta pihlajan juurelta. Pyysin laittamaan mukaan rakkaan pehmoleluhevosen. Isäni vei tätini miehen kanssa koirani eläinlääkäriin, kun itse yritin ‘juhlia’ kavereideni kanssa itkuani pidätellen. Jälkeenpäin äiti soitti minulle ja kertoi, että poika lepäsi nyt sovitussa paikassa, omaan peittoonsa käärittynä ja pehmolelu kainalossa. Seuraavana päivänä, kun sukulaiset toivat minulle onnittelukukkasia, vein ne talon taakse pihlajan alle.”

Nyt hauta on ympäröity kivillä. Yhteen on maalattu Rikin nimi, syntymäaika ja kuolinpäivä. Vahtia haudalla pitää pieni koirapatsas, jolla on enkelinsiivet.

Koiran hauta
Suomalaiset hautaavat lemmikin mielellään omalle pihalleen, jos se vain on mahdollista. Rikin hautapaikka on kotipihalla pihlajan alla.Tarjan kotialbumi

Tarinoista nousee vahvasti esiin, että lemmikin kuolemaa surraan pienimuotoisesti perheen kesken. Suomessa eläimille ei järjestetä hautajaisia, ainakaan sellaisia mihin kutsuttaisiin ystävät ja sukulaiset.

Lemmikin kuolemaan ja etenkin sen aiheuttamaan suruun liittyy yhä häpeää. Kissa, koira, kani tai marsu voi olla todella tärkeä, mutta kaikille sitä ei haluta myöntää.