Kaupan liiton hallitukseen valittiin ensi vuodeksi 19 miestä ja 1 nainen – Miehet hallitsevat työnantajaliittoja

Työntekijäliittojen hallituksissa naisten osuus on työnantajaliittoja suurempi, mutta Rakennusliiton hallituksessa on vain yksi nainen.

työelämä
yleiskuva
Työnantajapalatsi Helsingin Etelärannassa. Valtaosa työnantajaliittojen hallituksen jäsenistä on miehiä.Esa Syväkuru/YLEISRADIO

Työnantajaliittoja hallitsevat enimmäkseen miehet, jos perusteena pidetään työnantajaliittojen hallitusten jäsenten sukupuolijakaumaa.

Kymmenen suuren työnantajaliiton hallituksissa naisjäsenten osuus vaihtelee viidestä prosentista runsaaseen neljäänkymmeneen prosenttiin, käy ilmi Ylen uutisten selvityksessä vuoden 2019 hallituspaikoista.

Äärimmäisin esimerkki on Kaupan liiton hallitus. Ensi vuodeksi hallitukseen valituista jäsenistä naisia on yksi ja miehiä yhdeksäntoista. Naisen suhteellinen osuus hallituspaikoista on viisi prosenttia.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Kaupan työnantajapomo: Naisten osuus on pettymys

Kaupan liiton hallituksen puheenjohtaja Mikko Helander myöntää, että naisten osuus on pettymys.

– Tämä ei missään nimessä ole linjassa niiden tavoitteiden kanssa, mitä meillä Kaupan liitossa on hallituksen jäsenten rakenteen osalta, Helander sanoo.

Vuonna 2017 Kaupan liiton hallituksessa oli neljä naista, vuonna 2018 kaksi naista ja ensi vuonna yksi nainen. Tilastokeskuksen mukaan kaupan alan työntekijöistä (siirryt toiseen palveluun) suunnilleen puolet on naisia ja puolet miehiä.

Mikko Helander on arkityössään Keskon eli K-kauppaketjun pääjohtaja. Selitys alan työnantajaliiton hallituksen naiskatoon juontaa juurensa liiton jäsenyrityksiin.

– Kaupan alan yrityksissä johtopaikoilla on liian vähän naisia, Helander sanoo.

henkilökuva
Puheenjohtaja Mikko Helander muistuttaa, että Kaupan liiton toimitusjohtajana aloittaa ensimmäistä kertaa nainen ja toimiston johtoryhmä koostuu yksinomaan naisista.Esa Syväkuru/YLEISRADIO

Työ ei syrji, syrjiikö kaupan työnantajaliitto?

Elinkeinoelämän keskusliitolla on kampanja Työ ei syrji (siirryt toiseen palveluun). EK:n tavoitteena on tehdä työelämän tasa-arvosta itsestäänselvyys, on kysymys sitten sukupuolesta, uskonnosta tai ihonväristä.

Kaupan liiton Helander valittiin EK:n varapuheenjohtajaksi ensi vuodeksi. Hän sanoo, ettei Kaupan liitto syrji hallitusvalinnoissaan.

– Ei varmastikaan syrji. Sitä mukaa kun naisia nousee lisää toimitusjohtajiksi meidän jäsenyrityksissä, me tulemme näkemään entistä enemmän jatkossakin naisia meidän päättävissä elimissä, Helander uskoo

Jos Kaupan liiton toiminnasta etsii tasa-arvomielessä myönteistä, niin liiton toimitusjohtajana aloittaa vuoden vaihtuessa nainen, entinen pääministeri Mari Kiviniemi. Lisäksi liiton toimiston johtoryhmä koostuu pelkästään naisista.

Grafiikka

Teknologiateollisuuden johtoon ensi kertaa nainen

Kaupan lisäksi suurimpia työnantajaliittoja ovat Teknologiateollisuus ja Palvelualojen työnantajat.

Teknologiateollisuuden hallituksen jäsenistä naisia on neljä ja miehiä kolmekymmentäviisi. Naisten osuus on siis kymmenen prosenttia.

Ensi vuoden alusta Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtajana aloittaa ensimmäistä kertaa nainen, Marjo Miettinen. Hän on sähköjärjestelmien suunnittelu- ja valmistusyhtiö Enston hallituksen puheenjohtaja.

Teknologiateollisuus ry hallinnon puheenjohtaja Marjo Miettinen.
Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen on ensimmäinen nainen Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtajana.Laura Railamaa / Yle

Marjo Miettinen myöntää, että Teknologiateollisuuden hallituksessa sukupuolijakauma on huono. Lisäksi naisia on Miettisen mukaan ihan liian vähän teknologiayhtiöiden johdossa. Mutta etsitty on.

– Naisia ei yksinkertaisesti vaan löytynyt. Me valitsemme hallitukseen vain ylintä johtoa, mikä tarkoittaa, että he ovat toimitusjohtajia tai hallituksen puheenjohtajia. Ei löydy, sanoo Miettinen.

Miettisen mukaan Teknologiateollisuus tekee yritysten kanssa yhteistyötä, jotta teknologia-ala kiinnostaisi tyttöja ja nuoria naisia.

Miten naisia nousisi teknologiayhtiöiden johtoon? Marjo Miettinen aloittaisi vanhemmuudesta. Miten lapsia kasvatetaan ja miten kouluissa painotetaan matemaattisten aineiden opetusta tyttöjen ja poikien välillä.

– Muutos on käynnissä, mutta se on kieltämättä aika hidas, Miettinen pohtii.

Grafiikka

Suurimmat työnantajaliitot: Naisia hallituksissa alle viidennes

Kolmas suuri työnantajaliitto on Palvelualojen työnantajat.

Paltan hallituksessa naisia on neljä ja miehiä kahdeksantoista. Naisten osuus hallituksen jäsenistä on vajaat kaksikymmentä prosenttia.

Yhdessäkään kolmesta suurimmasta työnantajaliitosta hallituksen naisjäsenten osuus ei ylitä viidennestä.

Parhaiten naiset ovat edustettuina Hyvinvointialan, Kiinteistötyönantajien ja Sivistystyönantajien hallituksissa.

Kaikissa näistä työnantajaliitoissa naisten osuus hallituksissa on nelisenkymmentä prosenttia.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla, jota Hyvinvointiala työnantajaliittona edustaa, naisten osuus työntekijöistä on kahdeksankymmenen prosentin suuruusluokkaa.

henkilökuva
Tasa-arvoa tutkiva Marjut Jyrkinen pitää moniarvoisuutta yrityksissä tärkeäna, ettei osaamista jää ulkopuolelle.Esa Syväkuru/YLEISRADIO

Naisten osuus kasvaa hitaasti talouden päätöksenteossa

Työelämän tasa-arvoa tutkiva apulaisprofessori Marjut Jyrkinen Helsingin yliopistosta arvioi, että työnantajaliitoissa näkyy sama kuin koko yhteiskunnassa.

Tasa-arvon edistämisessä on vielä paljon työtä, naisten osuus kasvaa hitaasti (siirryt toiseen palveluun) nimenomaan talouden päätöksenteossa.

Tutkija pitää moniarvoisuutta tärkeänä yrityksille ja organisaatioille. Jos kaikki ovat samanlaisia, samanvärisiä, samanikäisiä ja samaa sukupuolta, jää paljon osaamista ulkopuolelle.

– Monimuotoisuus lisää innovatiivisuutta, tuottavuutta ja ihmisten hyvinvointia, Jyrkinen summaa.

Koko yhteiskunnan kannalta tutkijan mielestä on merkitystä, millaisia työmarkkinajärjestöjen päättävät elimet ovat koostumukseltaan.

– Työmarkkinajärjestöt käyttävät valtavan suurta päätösvaltaa, varmaan myöskin tulevaisuudessa. Jos päätöksentekoon osallistuu vain yksi ja tietty osa väestöstä, totta kai se rajoittaa ja tuottaa varsin kapeaa päätöksentekoa ja ratkaisuja, Jyrkinen arvio.

Tutkija muistuttaa, että tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa yhteiskunnassa, perustuslakia myöten.

Työnantajista Ylen selvitys koskee yksityisaloja.

Kunnissa työnantajaliittoon verrannollinen järjestö on Kuntatyönantajat. Kuntatyönantajien hallitusta vastaavassa valtuuskunnassa on viisi naista ja kuusi miestä.

Valtio on omistamissaan yhtiöissä pyrkinyt siihen, että hallituksissa on sekä naisia että miehiä ainakin neljäkymmentä prosenttia. Omistajaohjausyksikön mukaan sen hallinnoimissa yhtiöissä tavoite on toteutunut jo vuosien ajan.

Ylen selvityksessä kymmenestä suuresta työntekijäliitosta löytyi kaksi liittoa, joiden hallituksessa on joko vain yksi nainen tai yksi mies.

Selvitys perustuu työntekijäliittojen osalta vuoden 2018 lopun tilanteeseen.

Grafiikka

Työntekijöiden Rakennusliitossa hallituksessa on vain yksi nainen

Työntekijäliitoista Rakennusliitto kuuluu samaan kastiin kuin Kaupan liitto.

Rakennusliiton hallituksessa on yksi nainen ja kaksikymmentä miestä. Naisen osuus hallituksen jäsenistä viitisen prosenttia.

Puheenjohtaja Matti Harjuniemi myöntää, että paljon on tekemistä, jotta alalle ja työntekijäliiton hallitukseen saataisiin lisää naisia.

– Meillä rakennusalalla on valitettavasti tosiaan vähän naisia. Se näkyy sitten liiton hallinnossakin. Kovasti yritämme työnantajienkin kanssa, että tulisi enemmän naisia alalle, Harjuniemi kertoo.

Rakennusliiton jäsenistä naisia oli viime vuonna seitsemisen prosenttia.

Grafiikka

Päinvastainen tilanne on Suomen lähi- ja perushoitajaliitossa.

Superin hallituksessa on viisitoista naista ja yksi mies. Naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli yhdeksänkymmentä prosenttia.

Lähi- ja perushoitajaliiton jäsenistä naisia on 96 prosenttia.

Grafiikka

Työntekijäliitoissa naisvaltaisuus näkyy myös hallituspaikoissa

Suomen kahdessa suurimmassa työntekijäliitossa, Palvelualojen ammattiliitossa sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitossa naisten osuus hallituksen jäsenistä on yli puolet.

Näyttäisi siis siltä, että työntekijäliitoissa naisvaltaisilla aloilla naiset ovat osuuttaan vastaavasti myös hallituksissa.

Palvelualojen ammattiliiton PAMin jäsenistä kolme neljäsosaa on naisia. Vähittäiskaupan, ravintoloiden ja matkailualan työntekijöitä edustavan liiton hallituksessa naisten osuus on kuutisenkymmentä prosenttia.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n jäsenistä naisia on noin seitsemänkymmentä prosenttia. Sama suhde näkyy liiton hallituksessa.

Enemmistö JHL:n jäsenistä työskentelee kunnissa ja valtion palveluksessa.

Grafiikka

Kymmenen suuren ammattiliiton hallituksista pienin naisten määrä on Teollisuusliitossa.

Teollisuusliiton hallituksen jäsenistä viidennes on naisia. Myös jäsenmäärästä viidennes on naisia.

LUE LISÄÄ:

Nainen, haluatko aivan huipulle? 5 reittiohjetta työelämän näköalapaikoille

Uusi Tampereen yliopisto sai ensimmäisen hallituksen – kokoonpano kerää heti kritiikkiä: "Ei täytä tasa-arvovaatimuksia"

Analyysi: STT:n hallitukseen valittiin vain miehiä – ja se ei näytä pelkästään hyvältä

Teinityttö on tänään pomosi, jotta maailmasta tulisi tasa-arvoisempi paikka