Suomen nuorista ollaan hyvin huolissaan, mutta onko siihen syytä? Nuorisotutkija: huolipuhe on lisääntynyt, vaikka nuorten ongelmat eivät

Huolen keskiössä ovat etenkin päihteet ja häiriökäyttäytymisenä näkyvä levottomuus. Nuorisotutkijan mukaan nuoret ovat helppo kohde huolipuheelle.

nuoret
Norssin yläasteen oppilaita kävelemässä portaita.
Yhteiset kotiintuloaikasuositukset ovat käytössä muutamassa Suomen kunnassa.Eveliina Matikainen / Yle

"Yhä nuoremmat käyttävät huumeita Hämeessä"

"Huoli nuorista kasvaa Pietarsaaressa"

"Iltalehti: Poliisi huolissaan nuorten juomisesta (siirryt toiseen palveluun)"

"Pikkukunta palkkasi psykiatrisen sairaanhoitajan ja psykologin pysyvästi koululle"

Tällaisia otsikoita on vilissyt mediassa tänä vuonna paljon. Nuorista ollaan nyt erityisen huolissaan. Usein huolen keskiössä ovat päihteet, vaikka isossa kuvassa nuorten päihteidenkäyttö on vähentynyt, ainakin alkoholin ja tupakan (siirryt toiseen palveluun) (THL) osalta.

Nuorisotutkimusseura ry:n vastaava tutkija Mikko Salasuo on huomannut lisääntyneen huolen.

– Huolipuhe näkyy tällä hetkellä ainakin median kautta. Se näyttää nousseen tänä vuonna pintaan sillä tavalla, mitä ei ole vähään aikaan näkynyt.

Huoli lisääntynyt, ongelmat eivät

Tutkija Mikko Salasuo uskoo, että ilmiössä on kyse huoliajattelun ja -puheen lisääntymisestä – ei niinkään siitä, että nuorilla menisi tällä hetkellä poikkeuksellisen kehnosti.

Huolipuheella Salasuo tarkoittaa riskiyhteiskunta-ajattelua. Nuorisotutkijan mukaan asian ei ole nähty koskettavan Suomea, mutta kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa tällaisesta ajattelusta raportoidaan toistuvasti. Kyse on ennen kaikkea aikuisten tavoista reagoida ja katsoa maailmaa korostuneesti riskien kautta.

Tutkija uskoo, että tällainen tapa ajatella on vahvistunut myös Suomessa.

– Ja nuoret ovat tietysti yksi kohde, joiden kohdalla on helppo tuoda esiin riskiajattelua. Huoli suuntautuu nuoriin, jotka tekevät jotain erityistä tai ennen kaikkea poikkeavaa.

Lumisade, nuoriso
Nuorisotutkijan mukaan nuoriin suhtaudutaan eri aikoina eri tavoin.Jani Aarnio / Yle

Mitään negatiivisessa mielessä erityistä tai poikkeavaa tämän päivän nuorissa ei tutkijan mukaan kuitenkaan ole. Esimerkiksi nuorten rikollisuuteen liittyvissä tilastoissa ei ole tapahtunut äkillistä käännettä.

– Päinvastoin näyttäisi, että nuoret ovat kiltimpiä kuin koskaan. Huolipuheen nousua tapetille ei pidä lukea merkkinä siitä, että nuoret oireilisivat jotenkin uudella tavalla, Salasuo sanoo.

Historian valossa huolipuhe korostuu aaltoillen. Nuorisotutkijan mukaan nuoriin suhtaudutaan eri aikoina eri tavoin.

Lääkkeeksi yhteiset kotiintuloajat

Vaikka korostunut huolipuhe ei vastaisi oikeaa tilannetta, on siitä yhteiskunnallista hyötyä. Silloin nuorten asiat nousevat herkästi poliittiseen keskusteluun.

Pienessä Päijät-Hämeen kunnassa Hartolassa on käynyt juuri näin. Keskustelu virisi huolesta ja turhautumisesta nuorten käyttäytymiseen.

Paikkakunnan nuoriso on tehnyt ilkivaltaa hajottamalla postilaatikoita, nyhtämällä aurauskeppejä maasta ja kiipeilemällä katoilla. Myös kunnan ainoassa koulussa on ollut tavanomaista levottomampaa.

Hartola järjesti viime viikolla yhdessä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän ja poliisin kanssa yhteisen keskustelutilaisuuden aikuisille. Tilaisuudessa päätettiin, että puuttumisen kynnystä häiriökäyttäytymiseen on laskettava. Esimerkiksi hätänumeroon pitäisi soittaa herkemmin.

Nuorisotyöntekijä katsoo nuorten kirjoituksia.
Etsivä nuorisotyöntekijä Tiina Kettu on työssään huomannut joidenkin hartolalaisnuorten häiriökäyttäytymisen.Lauri Rautavuori / Yle

Keskustelussa nousivat esiin myös kunnan nuorisotilan aukioloaikojen pidentäminen ja yhteiset ikäkausittaiset kotiintuloajat, joita Hartolan sivistys- ja hyvinvointilautakunta alkaa pohtia yhdessä vanhempien kanssa.

– Kotiintuloajat toimivat, jos vanhemmat lähtevät mukaan ja noudattavat niitä. Se ei auta mitään, että sivistyslautakunta antaa ohjeistuksen, ajattelee Hartolan nuorisotoimen etsivä nuorisotyöntekijä Tiina Kettu.

Yhteiset kotiintuloaikasuositukset ovat käytössä muutamassa Suomen kunnassa. Turun Sanomat uutisoi maanantaina (siirryt toiseen palveluun) (juttu maksumuurin takana), että varsinaissuomalainen Laitila ottaa suositukset käyttöön.

Jutussa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pohtii jopa kansallista kotiintuloaikaa nuorille, josta on hyviä kokemuksia Islannista.

Nuoret ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin.

Mikko Salasuo

Kasvattajan näkökulmasta yhteiset kotiintuloajat tuonevat lisää varmuutta ja turvallisuuden tunnetta. Mikko Salasuo näkee yhteisissä kotiintuloajoissa myös ongelmia.

– Kysymykseni on se, onko se samaan aikaan viesti siitä, ettemme luota nuoriin. Tai onko se merkki siitä, että vanhemmat haluavat siirtää sääntelyn lapsen kotiintuloajoista ja kasvatuskysymyksistä oman päätäntävaltansa ulkopuolelle?

Salasuo ajattelee, ettei pitäisi hätiköidä kohti yhteiskuntaa, joka sääntelee nuorten liikkumista ja olemista yhteisellä sopimuksella

– Nuoret ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin. Heilläkin täytyy olla itsemääräämisoikeus omista tekemisistään ja ennen kaikkea aikuisten luottamus.

Nuorten kirjoittamia ajatuksia paperilla.
Hartolan nuoret kokosivat ajatuksiaan kunnan ongelmista yhteen.Lauri Rautavuori / Yle

Nuoret: meitä syytetään liikaa

Hartolassa eivät keskustele vain aikuiset. Tällä viikolla Hartolan yhtenäiskoulu täyttyi nuorisosta, joka sai pohtia samoja asioita kuin aikuiset.

Kunnan nuoret myöntävät, että ongelmakäyttäytymistä on liikkeellä. Nuorien mielestä heitä mollataan paljon myös syyttä.

– Jos nuoret saavat vain negatiivista huomiota, eihän se mitään hyvää synnytä. Tuntuu, että kaikki nuoret leimataan, vaikka kyseessä voi olla pienikin porukka, ajattelee kahdeksasluokkalainen Emilia Fågel.

Hartolan nuorten ääntä on myös kuultu. Kunnan nuorisotoimi otti hiljan yhteyttä Facebookin Hartolan puskaradio -ryhmän ylläpitäjiin. Jatkossa ryhmässä ei julkaista nuoria syyttäviä kirjoituksia.

– On tosi hyvä, että pienissä kunnissa voidaan kuulla nuoria itseään. Se on tärkein asia koko keskustelussa, Mikko Salasuo puhuu.