Ruotsalaiskoulussa räjähti – poliisi tutki aluksi mahdollisena terroritekona

Kukaan ei loukkaantunut, yksi otettu kiinni.

evakuointi
Poliiseja Hässelholmin koulun ulkopuolella räjähdyksen jälkeen.
Poliiseja Hässelholmin koulun ulkopuolella räjähdyksen jälkeen.Johan Nilsson / EPA

Ruotsalaiskoulussa maan eteläosassa Hässleholmissa tapahtui torstai-aamuna räjähdys. Poliisi ei tutki tapausta enää mahdollisena terroritekona, kertoo SVT (siirryt toiseen palveluun).

Viranomaiset hälytettiin aamulla paikalle, kun koulussa oli ilmoitettu voimakkaasta räjähdyksestä ja savunmuodostuksesta. Alustavien arvioiden mukaan räjähdys oli tahallaan aiheutettu.

Koulu on evakuoitu, mutta kenenkään ei kerrota loukkaantuneen. Poliisi kertoo ottaneensa paikalta kiinni noin 20-vuotiaan miehen. Myös miehen asunto ja useita muita paikkoja on eristetty ja niitä tutkitaan. Uusia uhkia ei kuitenkaan ole tiedossa.

Poliisi ei toistaiseksi kerro, onko epäilyjä enemmän kuin yksi. Turvallisuuspoliisi säpo kertoo seuraavansa tilannetta.

Koulussa on noin tuhat oppilasta. Ei ole vielä selvillä, kuinka moni oppilaista oli paikalla räjähdyksen aikaan.

Kartta
Yle Uutisgrafiikka