Saban kuningattaren aarretta etsimässä – seikkailijaveljesten hurja kullanetsintämatka suuntautui Afrikkaan 1800-luvun lopulla

Boijerin veljesten matka eteläiseen Afrikkaan oli täynnä vastoinkäymisiä. Kultaa ei löytynyt, mutta lopulta sentään kuparia.

Afrikka
Miehiä vanhassa kuvassa
Malminetsijöitä Afrikassa. Oskar Boijer toinen vasemmalta.Mikko Uolan arkisto

– On se ihme, että he selvisivät matkastaan hengissä, huoahtaa kirjailija Tarja Lappalainen. Hänen tuoreessa kirjassaan "Surman suusta maineen polulle" on luku myös Boijerin veljeksistä Axel ja Oskar.

– Koko matka oli seikkailu, mutta suurimpaan vaaraan veljekset joutuivat sotiessaan matabelekapinassa, miettii Lappalainen.

Turkulaisen porvarissuvun veljeksillä ei ollut rahasta puutetta. Heidän äitinsä Ulrika oli merikapteeni Otto Reinholt Spoofin tytär. Spoof oli Turun rikkaimpia miehiä. Ulrikan kuollessa 1880 lapset saivat runsaan perinnön.

Oskar Boijer sai kultakuumeensa matkustettuaan Yhdysvaltoihin maailmannäyttelyyn. Eteläafrikkalaisella näyttelyosastolla hän innostui maan rikkauksista ja kotiin tultuaan tartutti kuumeen myös vanhempaan veljeensä Axeliin.

Vuonna 1894 26-vuotias Oskar ja häntä neljä vuotta vanhempi Axel lähtivät pitkälle ja vaivalloiselle matkalle Etelä-Afrikkaan. Tuona vuonna Suomesta lähti yli 2 200 ihmistä ulkomaille, yleensä Amerikkaan, paremman elämän toivossa.

Boijerit eivät lähteneet leivän hakuun vaan seikkailemaan – ja rikastumaan lisää.

Polkupyörillä ja härkävankkureilla

Matka Helsingistä Englannin kautta Etelä-Afrikkaan oli pitkä ja hankala. Se ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna liikkumiseen Etelä-Afrikassa ja Matabelemaassa eli nykyisen Zimbabwen alueella.

– He lähtivät aluksi polkupyörillä matkaan Kapkaupungista. Eihän siitä tullut mitään. Todennäköisesti veljekset kävelivät suuren osan alkumatkastaan, naurahtaa Turun yliopiston poliittisen historian dosentti Mikko Uola. Hän kirjoitti Boijereiden tarinasta 70-luvulla.

Veljeksiä ajoi himo rikkauksista. Axel oli Kapkaupungin museosta löytänyt piirustuksia ja jäännöksiä Saban kuningattaren valtakunnasta. Boijer arveli oitis olevansa upporikkaan Saban kuningattaren jäljillä. Toiseksi lähteeksi riitti Raamattu.

Myöhemmin Axel ja Oskar Boijer tekivät matkaa härkävankkureissa. Matka Kapkaupungista alkoi elokuussa 1894. Joulukuussa, käsittämättömät yli 2 000 kilometriä myöhemmin, he olivat Matabelemaassa.

Nainen kuvassa
Kirjailija Tarja Lappalainen ihmettelee Boijerin veljesten rohkeutta heidän etsiessä kultaa matkoillaan Afrikassa.Markku Wilhola

– Matka kuumuudessa ja pölyssä on täytynyt olla kaamea, miettii kirjailija Tarja Lappalainen.

Vaikeudet eivät suinkaan siihen loppuneet.

Veljekset etsivät innokkaasti kultaa, mutta saivat pian huomata, että rikkaat kultakaivokset jäivät haaveiksi. Osasyynä oli luultavasti se, että suomalaisten, kuten varmasti useiden eurooppalaisten, tiedot Afrikasta olivat hyvin heikot ja tietolähteet vähintäänkin epävarmoja.

Saban kuningatar ei suostunut luovuttamaan aarrettaan.

Suomalaisten surkea kauppataito ärsytti veljeksiä

Jo ennen kultamaille lähtöä Axel Boijer huomasi, että suomalaisilla tuotteilla olisi kysyntää Etelä-Afrikassa. Hän kirjoitti useille suomalaisille yrityksille, mutta Suomessa suhtautuminen kaukokauppaan oli tyrmäävä.

– Suomalaisia bisnesmiehiä kauppa ei kiinnostanut. Muiden muassa ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset sen sijaan tekivät kilpaa kauppaa alueella. Olisiko tässä suomalaisilla vieläkin opittavaa? hymähtää Tarja Lappalainen.

Axel Boijer tuskastui tilanteesta niin paljon, että arvosteli ankarasti suomalaisia liikemiehiä Uuteen Suomettareen kirjoittamassaan kolumnissa. Uuden Suomettaren päätoimittaja puolestaan suuttui kirjoituksesta niin paljon, että Axel Boijerin ura lehden kirjeenvaihtajana päättyi.

Lehtiartikkeli
Oskar Boijer kirjoitti turkulaiseen Aura-lehteen nimimerkillä Job.Kansalliskirjasto digilehdet

Molemmat veljekset olivat kirjoittaneet ja kirjoittivat matkoistaan kertomuksia ennen kaikkea turkulaiseen Aura-lehteen. Erityisesti Oskarin kirjoitus matabelekapinasta herätti Suomessa paljon huomiota.

Axel sairasti keuhkotautia. Siksi Axel joutui välillä matkustamaan pois Afrikasta Eurooppaan tautiaan hoitamaan. Axel palattua veljekset jatkoivat kullanetsintää, kunnes etsinnästä tuli hengenvaarallista.

Matabelekapinan keskellä

Eurooppalaiset olivat ryöstäneet eteläistä Afrikkaa ja käyneet kahakoita afrikkalaista alkuperäisväestöä vastaan Boijereiden aikaan jo toista sataa vuotta. Myös paikalliset heimot olivat sotineet keskenään usein.

Vuonna 1896 alkoi verinen matabelekapina ja Oskar Boijer jäi keskelle kapinaa. Axel oli kultamaihin pettyneenä lähtenyt kohti Suomea. Hän ei kuitenkaan mennyt kuin Kapkaupunkiin ja liittyi myöhemmin taisteluihin.

Afrikkalaiset surmasivat useita Euroopasta tulleita kullankaivajia. Oskar oli kapinan alussa Bulawayo-nimisessä kaupungissa, joka varustautui hyökkäyksen varalta.

Kuva vanhasta kaupungista
Bulawayon pääkatu 1900-luvun alussa.Mikko Uolan arkisto

"Kaupunkimme varustus tila ei nyt ole parhaimpia, mutta välttänee sellaisenakin", kuvasi Oskar Boijer Aura-lehdessä toukokuussa 1896. "Ainakin tähän saakka olen täällä huoneessani tuntenut itseni tavallisen turvallisena. Tosin on mulla aina revolveri käsillä ja muitakin ampumavehkeitä aina latingissa".

Molemmat veljekset osallistuivat verisiin taisteluihin.

Eurooppalaiset eivät kukistaneet matabelekapinaa asein. Rauha saatiin neuvottelemalla elokuussa 1896.

Ei kultaa, mutta kuparia

Axel Boijer sai Afrikasta tarpeekseen ja lähti Suomeen, jossa toimi liikemiehenä. Hän kuoli Takaharjun parantolassa vuonna 1918.

Oskar Boijer jatkoi sinnikkäästi rikkauksien etsintää ja viimein häntä onnisti, tosin kaukana Etelä-Afrikasta. Nykyisen Kongon demokraattisen tasavallan eteläosassa olevasta Katangasta löytyi suuri kupariesiintymä.

Vanha torinäkymä
Kimberleyn markkinatori Etelä-Afrikassa. Boijerien kommentti kaupungista: "Pahin luola missä olemme ikinä käyneet."Mikko Uolan arkisto

– Oskar Boijer oli varakas mies, mutta kuparilla hän rikastui vasta myöhemmin. Kun maailmansota syttyi, kuparin hinta kohosi voimakkaasti ja silloin Oskar tienasi hyvät rahat kuparillaan, kertoo dosentti Mikko Uola.

Oskar Boijer ehti asua San Fransiscossa ja Australian Sydneyssä. USA:ssa hän meni naimisiin suomalaissyntyisen Netti Maria Johnsson-Varelan kanssa.

Vuonna 1920 Oskar Boijer palasi kotimaahan ja asettui asumaan Vanajaan, nykyiseen Hämeenlinnaan.

Boijereista jäljellä huvila ja hautakivet

Oskar Boijer ja hänen Karl-veljensä olivat 1920-luvun Hämeenlinnassa rikkaita ja maineikkaita miehiä. Miehet ostivat huvilatontit Alajärven rannalta, nykyisen Hämeenlinnan kantakaupungin länsiosasta. Oskarin huvila nousi Tervaniemeen ja Karlin Loimalahteen.

Vanha talo
Karl Boijerin huvila Hämeenlinnassa on säilynyt purkamisvimmalta. Se on nykyään Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan omistuksessa.Antti Ruonaniemi / Yle

– Alueista käytettiin ennen nimiä ylä-Boijeri ja ala-Boijeri, kertoo alueen lähellä asuva Tauno Lahtinen. Lahtinen ei ole sukua Boijereille, mutta Oskar Boijerin tytär Ruth on Tauno Lahtisen kummitäti.

Axel liittyy huviloihin siten, että hän rakennutti tien huviloille.

Oskarin ala-Boijerissa oleva huvila on purettu, mutta Karlin ylä-Boijeri on edelleen pystyssä. Se edustaa yksinään pientä Alajärven rannan huvila-aluetta, joka syntyi Boijereiden vaikutuksesta.

Pekka Lampinen kertoo Hämeenlinnan läntisten kaupunginosien kotiseutulehdessä, että rautateiden protokollakirjuri Karl Boijer oli erikoinen persoona. Hän rakennutti huvilalleen yhä uusia hevostalleja, navettoja, saunoja ja latoja. Lähes kaikki on hävitetty.

Mies talon portailla
Eläkkeellä oleva Tauno Lahtinen asuu Karl Boijerin huvilan vieressä. Oskar Boijerin tytär oli hänen kummitätinsä.Antti Ruonaniemi / Yle

Huvilalla ollessaan hän kulki suojeluskunnan lippalakki pääsään. Kun hän oli hyvällä tuulella, lakki oli takaraivolla, mutta huonolla tuulella se oli silmillä, jatkaa Lampinen artikkelissaan.

Huvilan lisäksi varakkaista Boijereista on Hämeenlinnassa jäljellä kaksi hautaa Ahveniston hautausmaalla.