Päävalmentaja antaa Vaasan Sportin syyskaudelle hyvän arvosanan

Liiga on nyt puolivälissä ja edessä on muutaman päivän joulutauko. Ottelut jatkuvat jo tapaninpäivänä.

Sport (Jääkiekon Miesten Liiga)
Ari-Pekka Pajuluoma
Tomi Hänninen

Vaasan Sportin liigasyksy on kulunut mallikkaasti. Joukkue on napsinut 31:stä ottelusta yli pisteen per peli ja saldo on nyt 46.

Joukkue on sarjataulukossa kahdeksantena.

Pelaajien kehitys miellyttää

Päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma on syyskauteen tyytyväinen ja erityisen mielissään hän on pelaajien kehityksestä.

Esimerkkinä hän mainitsee muun muassa Antti Kalaputaan, jonka otteet veivät hänet ensimmäistä kertaa miesten maajoukkuekokoonpanoonkin.

Kaikkineen Pajuluoma sanoo, että joukkueessa on useita onnistujia ja kehittyjiä eikä alisuorittajia ole.

– Joukkueelle annan alkukaudesta kouluarvosanan 8-. Hyvällä tiellä ollaan, sanoo Pajuluoma.

Tavoite joukkueella on pysynyt ennallaan eli tarkoitus on päästä mukaan kevään playoffseihin.

Jatkoaikavoitto

Sportin hyvä tahti jatkui eilen kun se kohtasi kotonaan Mikkelin Jukurit. Jatkoaikavoitollaan Sport sai pottiinsa jälleen kaksi pistettä lisää.

Tänään perjantaina Sport pelaa Jyväskylässä. Pelit jatkuvat jouluna jo tapaninpäivänä Vaasassa Rauman Lukkoa vastaan.