Viimeinen naula arkkuun yhteiselle kunnanjohtajalle – Savukoski ja Pelkosenniemi sanoivat ei

Savukosken kunnanvaltuusto päätti torstaina, että virkaa ei perusteta, mutta siihen palataan sote- ja maakuntauudistuksen voimaantulon jälkeen.

Savukoski
Savukosken kunnanjohtaja Antti Mulari hakee virkavapaata lähteä ensi vuodeksi töihin Posiolle.
Antti Mulari lähtee tästä työhuoneesta Posiolle.Vesa Vaarama / Yle

Pelkosenniemen ja Savukosken yhteinen kunnanjohtajan virka on haudattu toistaiseksi. Savukosken kunnanvaltuusto päätti torstaina, ettei virkaa ei perusteta, mutta siihen palataan sote- ja maakuntauudistuksen voimaantulon jälkeen.

Pelkosenniemen valtuusto oli samaa mieltä keskiviikkona.

Pelkosenniemi ja Savukoski selvittivät viime kuussa yhteisen kunnanjohtajan viran perustamista. Selvitysmies Olli-Pekka Salmisen raportista kävi ilmi muun muassa, että yhteisen kunnanjohtajan viran ajankäytössä voisi tulla hankaluuksia.

Savukosken kunnanjohtaja Posiolle

Savukosken kunnanjohtaja Antti Mulari saa virkavapaata ensi vuodeksi. Asiasta päätti Savukosken valtuusto torstaina. Mulari haki virkavapaata, koska hänet on valittu Posion kunnan hallintojohtajan sijaiseksi.

Mulari kiistää lähtevänsä Posiolle siksi, että kunnat pohtivat hiljattain yhteistä kunnanjohtajaa.

– En lähde sen takia. Olen hakenut aiemminkin töihin muualle.

Hän kiistää myös, etteikö viihtyisi virassaan Savukosken kunnan ykkösvirkamiehenä.

– Kyllä minä täällä sinänsä viihdyn. Jokaisessa paikassa on puolensa ja puolensa, Mulari muotoilee.

Posion hallintojohtajan sijaiseksi Mulari sanoo lähtevänsä, jotta saa täydentää osaamistaan. Hän ei vielä ota kantaa siihen, palaako hän Savukoskelle sijaisuuden päätyttyä, eli runsaan vuoden kuluttua 1. tammikuuta vuonna 2020.