1. yle.fi
  2. Uutiset

Brittiministeri lennokkihyökkäyksestä Gatwickin lentokentälle: Tämä on uudenlainen uhka, johon on varauduttava

Liikenneministerin mukaan on hyvin epätodennäköistä, että hyökkäyksen takana olisi ulkovalta. Poliisi on arvioinut, että kyseessä voisi olla ympäristöprotesti.

Lontoon Gatwickin lentoasema
Tietokoneruutuja, joissa lentotietoja.
Tuhansia ihmisiä jäi jumiin Gatwickin lentokentälle, kun alueella lennätettyjen lennokkien takia lennot jouduttiin perumaan. Facundo Arrizabalaga / EPA

Britannian liikenneministeri Chris Grayling kertoo, että lentojen turvaamiseksi Gatwickin kentältä on käytetty armeijan teknologiaa.

– Olemme erilaisilla toimilla varmistaneet lentoturvallisuuden, osa näistä on luonteeltaan sotilaallisia, kertoi Grayling BBC:n haastattelussa. (siirryt toiseen palveluun)

Grayling kuvaili lennokkihyökkäystä myös uudenlaiseksi uhaksi.

– Tämä hyökkäys on uudenlainen, jollaisin meidän tulee varautua.

Lennokkihavaintoja kentän läheisyydessä oli jopa 50. Britannian toiseksi vilkkain lentokenttä oli suljettuna yhteensä 36 tuntia, lukuun ottamatta 45 minuutin jaksoa, jolloin kentän toimintaa yritettiin jatkaa. Yli sadan tuhannen ihmisen matkat keskeytyivät lentojen perumisen vuoksi.

– Fakta on, että tämän tyyppinen teknologia on uutta, eikä siihen löydy suoraan kaupan hyllyltä ratkaisua, joka selvittäisi tilanteen, totesi Grayling.

Kysyttäessä miksei lennokkeja ammuttu alas ministeri totesi, ettei lentokentällä, joka on asutuksen lähellä voida ammuskella sattumanvaraisesti.

Tekijää ei vielä tiedetä

Apulaispoliisipäällikkö Steve Barry Sussexin poliisista kertoo, että toistaiseksi ketään ei ole pidätetty. Barry kertoo BBC:n haastattelussa, että viimeiset lennokkihavainnot tehtiin torstai-iltana kello kymmenen aikaan.

– Meillä on useita tutkintalinjoja, jotkut ovat monimutkaisempia kuin toiset.

Barryn mukaan poliisilla oli ennakkosuunnitelma tämänkaltaisia tilanteita varten, kuitenkin tapahtuman laajuus yllätti

– Aiemmin lennokkihyökkäykset ovat olleet pieniä, tämä oli kuitenkin ennätyksellinen.

Liikenneministeri Grayling sanoi, ettei syyllistä vielä tiedetä.

– En halua spekuloida, emme todellakaan tiedä kuka se on, Graylinkin kuitenkin totesi että on hyvin epätodennäköistä, että lennokkihyökkäyksen taustalla olisi jokin ulkovalta.

Apulaispoliisipäällikkö kuitenkin arvioi, että lennokkihyökkäys voisi olla ympäristöprotesti.

– Tässä vaiheessa emme kutsu sitä terrorismiksi, toteaa Barry.

Lue seuraavaksi