Analyysi: Kuka maksaa laskun, kun suomalaisille opetetaan uudet työt?

Osaamiseen investoidaan Suomessa 20 miljardia euroa vuodessa, mutta näkemys kokonaisuudesta ja vastuunjaosta on kaikilta hukassa, kirjoittaa Talous ja arki -toimituksen päällikkö Teijo Valtanen.

työelämä
Kivityömies latoo kiviä.
Kivityömiehet ahertamassa.Henrietta Hassinen / Yle

Jopa miljoonan suomalaisen pitää arvioiden mukaan oppia uusi työ seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Vanhat tehtävät päättyvät ja uusia syntyy, osaamiset pitää uudistaa digitalisaation ja robotiikan aikakautta vastaavaksi. Tämän onnistumisesta riippuu kansallisen kilpailukyvyn säilyminen ja suomalaisten toimeentulo. Tähän asti asia on aika selvä, mutta sitten menee vaikeaksi.

Suomessa elinikäisen koulutuksen alkupään maksavat nykyään melkein kokonaan valtio ja kunnat, mutta työuran aikana uusien taitojen kartuttaminen menee enimmäkseen yritysten ja hiukan myös työntekijöiden piikkiin.

Lisäksi rahaa tulee esimerkiksi eläkeyhtiöiltä ja säätiöiltä. Sitran lokakuussa julkaiseman selvityksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan elinikäisen oppimisen hintalappu on Suomessa vuosittain noin 20 miljardia euroa, josta yritysten osuus on ehkä pari miljardia.

Tulevaisuudessa uusia osaamisia hankitaan yhä enemmän työuran aikana ja työtä tekemällä. Oppilaitokset ovat kasvattaneet yhteistyötään yritysten kanssa ja haluavat laajentaa rahoituspohjaansa. Erilaisia rahoitusmalleja kuitenkin pyöritetään eri ministeriöissä ja niiden pelisäännöt ovat sekava viidakko.

Tyly vaihtoehto: vanhat tekijät ulos ja uudenlaiset osaajat sisään

Puhetta osaamisen kehittämisestä ja sen tärkeydestä on riittänyt jo monta vuotta, mutta kukaan ei oikeasti tunnu tietävän, mitä kymmenen vuoden päästä pitäisi osata ja miten oikeat taidot opetetaan oikeille ihmisille oikeaan aikaan.

Onneksi moni yritys uudistaa toimintaansa jatkuvasti siten, että työntekijät pysyvät rattailla, kunhan koko ajan oppivat tekemään työtään uudella tavalla. Vaihtoehto olisi tyly: yrityksen pitäisi vaihtaa henkilökuntansa irtisanomalla vanhat tekijät ja palkkaamalla tilalle uudenlaiset osaajat.

Kokonaisnäkemys kansallisesta osaamisen uudistamisesta tuntuu olevan kaikilta hukassa. Sitä etsitään nyt Sitran työryhmässä, jonka tavoitteena on sopivasti tulevien vaalien alla julkistaa elinikäisen oppimisen tahtotila.

Tahtotila-ryhmän näkemyksestä tulee painava, koska asiantuntijaryhmän työtä ohjaa ns. seurantaryhmä. Siinä istuu vaikutusvaltaa: kansliapäälliköitä, toimitusjohtajia ja työmarkkinajärjestöjen terävintä johtoa EK:n Jyri Häkämiehestä ja Kuntatyönantajien Markku Jalosesta SAK:n Jarkko Elorantaan, STTK:n Antti Palolaan ja Akavan Sture Fjäderiin. Opetushallitusta edustaa pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Kakkuainekset kasassa, mutta riitelyksi on mennyt viime aikoina

Yritykset tarvitsevat uutta osaamista menestyäkseen, työntekijät saadakseen toimentulonsa ja verottaja huolehtiakseen yhteiskunnan tehtävistä ja kilpailukyvystä. Siksi on luontevaa, että yritykset, yhteiskunta ja työntekijät myös keskustelevat laskun jakamisesta keskenään.

Toiveita onnistumisesta heikentää se, että viime aikoina melkein kaikki hankkeet työmarkkinaosapuolten pöydissä ovat menneet riitelyksi.

Jos yritys käyttää osaamisten kehittämiseen rahaa ja työaikaa, sen omistajat haluavat nähdä tuloksia omin silmin myös tuloslaskelmassa. Jos työntekijätkin osallistuisivat uuden osaamisensa maksamiseen, hekin vaatisivat vastineeksi taitojensa ja työmarkkina-asemansa konkreettista paranemista. Verottaja voisi tukea molempia rohkeammin, jos se voisi luottaa hankkeiden tuloksellisuuteen kansantalouden kannalta.

Tahtotila-ryhmällä on siis hyvän kakun ainekset kasassa, mutta lisäksi se tarvitsee yhteistyökykyä ja rehellistä viisautta kokonaisuuden näkökulmasta.

Sadussa keisari maksoi, hovi kehui ja moni oli näkevinään tulokset

H.C. Andersenin sadussa huijarit myivät keisarille vaatteet sanoen, että vain viisaat ihmiset pystyivät näkemään ne.

Väärät räätälit vaativat työhönsä kultaa ja silkkiä, joka ei päätynyt kankaisiin vaan räätälien omiin taskuihin. Keisari maksoi, hovi kehui. Kaikki näkivät sen, minkä viisaiden ihmisten piti nähdä. Lopuksi keisari asteli juhlakulkueessa kansan eteen ilman vaatteita. Hovi kumarteli ja yleisö hurrasi kunnes pieni tyttö huusi: keisarilla ei ole vaatteita!

Myös vuosikymmenen päästä tarvittavat ammatilliset osaamiset näkyvät tarkkana kuvana vain viisaille, ja tuskin niitä oikeasti ainakaan varmuudella näkee kukaan. Jos rahoitusta on tarjolla keskusvallan budjetista ja kunnianhimo korvaa älyllisen rehellisyyden, on edessä humpuukin markkinat.

Silloin kaikenkarvaista kurssitusta ja valmennusta alettaisiin maksaa valtion kirstusta ilman kunnon seurantaa ja tulostavoitteita. Kukaan ei kehtaisi sanoa, ettei näe uusia osaamisia syntyvän. Kokisimme samanlaisen nolon kohtalon kuin keisari uusista vaatteista kertovassa sadussa.

Käytännössä suuri osa uusista ammatillisista osaamisista syntyy jatkossakin työpaikoilla tekemällä, organisoimalla ja johtamalla työtä uudella tavalla. Organisaatioiden kyvykkyys ei ole pelkästään työntekijöiden yksilöllisten osaamisten summa.

Silti myös rankkoja yt-neuvotteluja tehtävien muuttumisesta käydään tulevina vuosina paljon ja monet joutuvat opettelemaan kokonaan uuden ammatin – usein myös uuden työnantajan palveluksessa.

Yleissivistys ja erityistaidot ovat investointeina eri maata

Varmalta näyttää vain se, että tulevaisuudessa tarvitaan entistä enemmän yleissivistystä, vuorovaikutustaitoja ja valmiuksia uusien asioiden oppimiseen.

Luku- ja laskutaito ovat varmasti tarpeeseen tulevinakin vuosina, ja on luontevaa, että oppimisen yleisistä valmiuksista huolehtii yhteiskunta. Mitä eriytyneemmästä ammattiosaamisesta on kysymys sitä selkeämpi on oppimisen ja sen kustannusten kytkentä yrityksiin. Siksi yleissivistys ja tarkat ammatilliset osaamiset ovat myös investointeina eri maata.

Jos kokonaisuuden uudistaminen ja kirkas visio kansalliseksi elinikäisen oppimisen malliksi onnistuisi, Suomi voisi saada hyvän potkun kohti menestystä.

Selkeytetty kustannusten jako yhteiskunnan, yritysten ja työntekijöiden kesken voisi parhaimmillaan johtaa siihen, että vastuu investointien lopputuloksista olisi kaikkien osapuolten oma, hankkeiden valvonta asiallisen tiukkaa, keskustelu miljardi-investoinneista avointa ja tulokset näkyviä muillekin kuin satumaisen viisaille ihmisille.

Korjaus 3.1.2019 klo 12:40: Korjattu SAK:n puheejohtajan nimeksi Jarkko Eloranta.

Lue lisää:

Pankkiväki puristuu työelämän muuttumisen läpi etunenässä, joukossa 55-vuotias Soile Ojala – ja pian me kaikki tulemme perässä