Sosiaalipäivystys varautuu avun tarpeeseen myös jouluna

Ihmisten yksinäisyys, perheväkivalta ja erilaiset kriisitilanteet työllistävät sosiaalipäivystystä juhlapyhinä.

joulu
Tuikkukynttilä.
Henrietta Hassinen / Yle

Monissa perheissä ongelmat ehtivät kärjistyä joulun pitkien pyhien aikana. Meri-Lapissa seudullinen sosiaalipäivystys on valmiina auttamaan virka-ajan ulkopuolella koko joulun ajan.

– Siellä korostuu ihmisten yksinäisyys, perheväkivalta, erilaiset kriisitilanteet sekä päihteiden- ja huumeiden käyttö, listaa sosiaalityöntekijä Jari Savikuja.

Savikuja toivoo, että aikuiset muistaisivat joulun tärkeyden lapsille.

– Pelkään tietenkin, että eronneilla vanhemmilla tulee lapsen tapaamissopimukseen liittyviä kysymyksiä. Toivon, että vanhemmat pystyisivät näkemään lapsen edun ja asiat hoidettaisiin virka-aikana.

Seudulliseen sosiaalipäivystykseen saa yhteyden esimerkiksi kuntien verkkosivuilla olevan puhelinnumeron kautta. Savikuja tähdentää, että sillloin kun on hätä, pitää soittaa 112:een.

– Hälytyskeskuksen työntekijä tekee sitten hälytyksen tarvittaville tahoille ja mekin saamme tiedon sitä kautta.