Kalastajat harhautuivat merelle kolmeksi viikoksi – loistoristeilijä pelasti miehet sattumalta

Ruokaa ja vettä oli vain viikoksi.

kalastajat
 Empress of the Seas -risteilyalus
Empress of the Seas -risteilyalus ( arkistokuva). Ian Hinchliffe / AOP

Myrsky ja sen vuoksi kurssia muuttanut loistoristeilijä koitui jouluna kahden puertoricolaisen kalastajan pelastukseksi.

Miehet olivat kalastuspuuhissa mutta nukahtivat veneeseensä sillä seurauksella, että vene ajelehti tuulten viemänä matkoihinsa Karibianmerellä. Polttoaine ei kuitenkaan enää riittänyt rantaan pääsemiseksi.

Miehet kelluivat merellä lähes kolme viikkoa kunnes paikalle osunut Empress of the Seas -risteilyalus huomasi heidät. Se oli puhdas sattuma, sillä aluksen oli alun perin määrä purjehtia Kuubaan mutta myrskyn vuoksi se otti suunnakseen Jamaikan.

Risteilyaluksesta yritettiin kutsua apua, mutta kun se ei onnistunut sieltä lähetettiin partio tarkistamaan kalastajaveneen tilannetta. Tässä vaiheessa toinen kalastajista oli jo niin heikossa kunnossa, että hän ei pystynyt enää omin voimin kävelemään.

Tapauksesta twiitannut risteilyaluksen meteorologi piti miesten löytymistä niin harvinaisena sattumana, että hän kutsui sitä joulun ihmeeksi. Kalastajat kertoivat, että heillä oli veneessään ruokaa ja vettä vain viikoksi.

Tapauksesta kertoi muun muassa National Public Radio. (siirryt toiseen palveluun)