Poliisi yhä vaitonainen koulupojan surmasta Helsingissä – vangitsemisoikeudenkäynti todennäköisesti perjantaina

Alakoululaisen pojan kuolemaa yksityisasunnossa myöhään jouluaattona tutkitaan murhana.

henkirikokset
Muistokynttilöitä lumella.
Ihmiset sytyttivät kynttilöitä jouluaattona surmatun pojan muistoksi Bokvillanin mäellä Helsingin Arabianrannassa joulupäivän iltana.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Helsingin poliisi on yhä vaitonainen jouluna Arabianrannassa tapahtuneesta koulupojan surmasta. Alakoululaisen pojan kuolemaa yksityisasunnossa myöhään jouluaattona tutkitaan murhana, ja kiinni on otettu vuonna 1982 syntynyt mies.

Poliisi aikoo esittää miestä vangittavaksi. Vangitsemisoikeudenkäynti ei kuitenkaan ole todennäköisesti vielä huomenna, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth STT:lle.

Vangitsemisoikeudenkäynti menee siis todennäköisesti perjantaille.

MTV:n haastatteleman naapurin mukaan uhri oli "peruskoulun ensimmäisillä luokilla" oleva poika, jonka perheeseen kuului äiti, isä ja alakouluikäinen tyttö.

Kanth ei suostunut kommentoimaan näitä tietoja. Hän ei avannut myöskään sitä, onko epäiltyä miestä päästy kuulemaan.

– En vastaile näihin kysymyksiin vasta kun sitten perjantaina, että saadaan tässä työrauhaa siihen saakka, Kanth sanoi.

Epäilty mies saatiin kiinni tapahtumapaikalta yksityisasunnolta Brysselinkadulta.

Arabianrannassa järjestettiin eilen illalla pojan muistohetki, johon osallistui satakunta ihmistä. Tilaisuudessa puhui Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala.

Lue lisää:

Alakouluikäisen pojan epäilty murha järkyttää Helsingin Arabianrannassa – "Tässäkö tämä meidän pieni lintukoto nyt sitten on?"