Ilmastoahdistus ei näy suomalaisten matkustusinnossa: Ulkomaille matkaillaan entistä enemmän – listasimme valuutat, jotka ovat suomalaisille edullisia juuri nyt

Matkatoimistoalan alustavat myyntiluvut kertovat, että myytyjen ulkomaan lentomatkapakettien määrä on noussut selvästi. Tällä hetkellä etenkin Britannian, Turkin ja Ruotsin valuutat ovat matkailijoille edullisia.

matkailu
Starfish Island on turistisaari Filippiinien Palawanin lomasaaren kupeessa. Saari sijaitsee Honda Bayssä Palawanin suurimman keskuksen Puerto Princesan lähistöllä.
Thaimaa on edelleen suomalaisten suosiossa, mutta pientä hiipumista matkapakettien myynnissä on kuitenkin nähtävissä. Yksi tärkeä syy tähän on muiden Kaakkois-Aasian kohteiden, kuten Vietnamin, koveneva kilpailu. Kuvassa Filippiinien Palawan.Kai Jaskari / Yle

Ilmastoahdistus ei näyttäisi ainakaan vielä merkittävästi näkyvän suomalaisten matkailutottumuksissa.

Suomen matkatoimistoalan liiton SMAL:in kokoamat ennakkotiedot lentäen tehdyistä matkapaketeista kielivät muhkeasta kasvusta. Lopulliset luvut valmistuvat tammikuun puolivälin matkamessuille, mutta jo nyt voidaan sanoa, että suomalaiset matkustavat entistä enemmän.

– Ounastelemme 5–10 prosentin kasvua näissä lentäen tehdyissä matkoissa, sanoo liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

SMAL:in jäsenyritysten luvut eivät kata kaikkea suomalaisten tekemää matkailua, mutta Heli Mäki-Fräntin mukaan tämän tasoinen kasvukehitys kielii siitä, että matkailu on lisääntynyt myös kokonaisuudessaan.

– Lähestymme miljoonan matkapaketin haamurajaa, mikä on ominaista vahvan talouden ajalle.

Suomen matkatoimistoalan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti
Suomen matkatoimistoalan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti sanoo, että ilmastoahdistus kuuluu ihmisten keskusteluissa, mutta ei niinkään näy heidän matkailutottumuksissaan. Pekka Tynell / Yle

Matkahakusivusto momondo.fi:n katsaus kuluneen vuoden "trendaavimpiin" kohteisiin puolestaan osoittaa, että elämyksiä haetaan edelleen mielellään myös hyvin kaukaa. Lentohakujen nousua on edellisvuoteen verrattuna tapahtunut eniten Kap Verdelle, Ruandaan, Malediiveille, Mauritiukselle ja Sambiaan.

SMAL:in tilastoissa suosiotaan ovat kasvattaneet muun muassa Kreikka, Bulgaria ja Egypti sekä Turkki ja Britannia. Suosiotaan ovat puolestaan hieman menettäneet euromaa Espanja sekä Thaimaa, jossa maan valuutta baht on tätä nykyä suhteellisen kallis euroalueelta tuleville matkailijoille.

Riitta ja Pekka Väre menossa uudenvuodenmatkalle Thaimaahan
Riitta ja Pekka Väre Tammelasta matkustivat vuodenvaihteessa Thaimaan Phuketiin. Pekka Väre sanoo, että valuuttakurssit vaikuttavat ostopäätöksiin, mutta eivät matkakohteen valintaan.Thomas Hagström / Yle

Erityisen edullinen valuutta suomalaisten suosimissa matkakohteissa on tällä hetkellä näissä kolmessa maassa: Iso-Britannia, Turkki ja Ruotsi.

Brexitistä alkoi punnan alamäki

Kesäkuussa 2016 Isosta-Britanniasta kuultiin kummia. Britit äänestivät kansanäänestyksessä eroavansa Euroopan unionista. Saman tien seurasi Britannian punnan notkahdus, joka on jatkunut loivempana alamäkenä lähes keskeytyksettä näihin päiviin saakka. Tai toisin päin: eurolla saa nyt enemmän puntia kuin miesmuistiin.

Tilastografiikka punnan kurssista.
Yle Uutisgrafiikka

Heli Mäki-Fränti kävi vuodenvaihteen virkistysmatkalla Lontoossa ja sanoo huomanneensa punnan kurssin halpenemisen vaikutukset selvästi.

– Ostovoimaa on enemmän kuin ennen ja se koskee niin joulun välipäivien alennusmyyntejä kuin ruokailuakin. Lontoo ei ole enää niin kallis kuin ennen.

Juuri tätä kalleuden kokemusta Lontoon matkailuyhtiön Visit Londonin osastonjohtaja Barbara Jamison pitää ongelmana. Hän myöntää, että valuuttakurssin edullisuus houkuttelee matkailijoita, mutta uskoo, että muut tekijät vaikuttavat kysyntään enemmän.

– Meidän matkailustrategiamme perustuu siihen, että Lontoosta voi nauttia maksamatta korkeaa hintaa. Museomme ovat ilmaisia, täällä järjestetään ilmaisfestareita, ruokaa voi ostaa edullisista katukuppiloista. Lontoon pinta-alasta lähes kolmannes on viheralueita.

Jamison nostaa esiin myös Norwegianin kaltaiset halpalentoyhtiöt, joiden aiempaa halvemmat lentoliput ovat saaneet myös perinteisemmät lentoyhtiöt, kuten Finnairin ja British Airwaysin, laskemaan lippujensa hintoja.

– Helsingin ja Lontoon välillä voi lentää alle satasella. Totta kai sillä täytyy olla suuri vaikutus kysyntään.

Laukkasen perhe lähdössä Dubaihin uudenvuodenmatkalle
Laura Paasio sekä Silja, Noel, Ville-Veikko ja Nooa Laukkanen matkalla Dubaihin uudeksivuodeksi. Ville-Veikko Laukkasen mukaan Englannin punnan arvon heikkenemisellä on jo merkitystä matkaillessa.Thomas Hagström / Yle

Barbara Jamison muistuttaa kuitenkin, että Lontoon matkailijamäärät ovat kasvaneet jatkuvasti tämän vuosikymmenen aikana, vaikka punta on ollut vahvempi. Suuri merkitys oli Lontoon olympialaisilla 2012. Rakennettiin uusia hotelleja, keksittiin uusia houkutuksia turisteille, investoitiin matkailijoihin.

Tulokset ovat olleet merkittäviä. Lontoossa vierailee nykytasolla vajaat 20 miljoonaa kansainvälistä matkailijaa, mikä tekee Britannian pääkaupungista Bangkokin jälkeen maailman suosituimman kaupunkikohteen koko maailmassa. Tuloja Lontoon turismiteollisuus tahkoaa vuodessa 36 miljardia puntaa.

Barbara Jamison ei halua ottaa kantaa siihen, miten brexit-valmistelujen eteneminen vaikuttaa matkailuun. Hän toteaa kuitenkin, että jos brexit johtaisi esimerkiksi punnan arvon romahtamisen kautta nopeasti lisääntyvään matkailupalvelujen kysyntään, Lontoon kapasiteetti riittäisi uusien vieraiden vastaanottamiseen.

– Kahden vuoden sisällä meille tulee 11 600 uutta hotellihuonetta. Sen lisäksi toista ja kolmatta kertaa kaupunkiin tulevat matkailijat etsivät elämyksiä uusilta alueilta, kuten Greenwich, Battersea tai King's Cross. Ei heidän kaikkien tarvitse tungeksia Oxford Streetillä.

Turkin liira on romahtanut puoleen parissa vuodessa

Kymmenen vuotta sitten yhdellä eurolla sai pari Turkin liiraa. Alkuvuodesta 2016 eurolla sai jo runsaat kolme liiraa. Kesällä 2016 tehtyä vallankaappausyritystä seuranneena poliittisen levottomuuden aikana Turkin liira lähti syöksykierteeseen, joka johti viime kesänä valuuttakriisiin.

Turkin liiran arvo on romahtanut puoleen vain parissa vuodessa. Turkin inflaatio on myös ollut raju, mikä on aiheuttanut paikallisille asukkaille ongelmia, kun hinnat ovat kallistuneet ennätystahtia.

Tilastografiikka liiran kurssista.
Yle Uutisgrafiikka

Mutta turistille maasta on tullut entistä halvempi.

Nettimatkatoimisto ebookers Finland raportoi jo syksyllä, että Turkin-matkojen kysyntä on kasvamassa kohisten. Toimiston lento- ja hotellipaketteja varattiin 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pohjoismaiden suurimman valuutanvaihtoon erikoistuneen yrityksen FOREX Bankin maajohtaja Harri Andersson sanoo, että Turkin liiran alamäki on näkynyt yhtiön valuuttakaupassa "lievästi". Hän arvioi kuitenkin, että muut tekijät ovat matkakohteen valinnassa matkailijalle tärkeämpiä kuin valuuttakurssit.

– Liiran arvo ei ole vaikuttanut niin paljoa kuin voisi luulla. Tärkeää on se, miten matkanjärjestäjät järjestävät matkoja ja minne löytyy suoria lentoja.

Harri Andersson, maajohtaja, Forex Bank
FOREX Bankin maajohtaja Harri Andersson muistuttaa, ettei kortilla maksaminen ole kaikkialla yhtä yleistä kuin Suomessa.Toni Määttä / Yle

Myös käteisvaluutan kysyntä on Henrikssonin mukaan enemmän riippuvainen muista tekijöistä kuin valuutan arvosta.

– Jos matkustaa all inclusive -kohteeseen, käteisen tarve ei ole suurta. Pienemmillä paikkakunnilla käteisen tarve kasvaa. Me täällä pohjoisessa olemme tottuneet korttimaksuihin, mutta esimerkiksi Etelä-Euroopassa korttimaksut eivät ole yhtä tavallisia, Andersson muistuttaa.

Ruotsin kruunu puhkaisi "maagisen kympin rajan"

Ruotsin kruunun kurssi on pysytellyt varsin vahvana euroon nähden lähes koko kuluvan vuosikymmenen. Viimeksi tammikuussa 2010 yhdellä eurolla sai vielä yli kymmenen kruunua.

Mutta viime vuoden maaliskuussa tuo psykologinen kymmenen euron raja taas rikkoutui. Sen jälkeen kruunun kurssi on pysytellyt kohtalaisen heikkona eli edullisena turisteille. Handelsbankenin Capital Markets -osaston valuuttastrategi Lars Henriksson sanoo, että kehitykseen on yksi selkeä syy.

– Tämä johtuu Ruotsin keskuspankin rahapolitiikasta. Ruotsissa on Sveitsin jälkeen alhaisimmat korot, erittäin alhaiset korot.

Myös Ruotsin inflaatiotahti on alhainen. Näin ollen hinnat nousevat hitaasti, ja lähes koko heikon valuutan aiheuttama hyöty sataa turistin lompakkoon.

– Kaikki on halvempaa. Hotellityöpymiset, ruoka, huvitukset. Jos tulet euromaasta, saat enemmän euroillasi kuin ennen, Henriksson toteaa.

Tilastografiikka kruunun kurssista.
Yle Uutisgrafiikka

Heikko kruunu hyödyttää myös matkailuyrittäjiä ainakin kahdella eri tavalla. Toisaalta ulkomaisten vieraiden kiinnostus Ruotsia kohtaan kasvaa. Ja toisaalta taas Ruotsissa asuville ja sieltä tulonsa saaville ulkomaille lähteminen tulee kalliimmaksi, jolloin kotimaanmatkojen kysyntä nousee.

Kaikki matkailuun liittyvät hinnat eivät välttämättä kuitenkaan noudata yleistä hintakehitystä, Henriksson muistuttaa.

– Tukholmasta on tullut entistä kuumempi turistikohde. Se ei näy hotellien hintojen nousuna, mutta sen sijaan ravintoloiden hinnat pääkaupungissa ovat hilautuneet ylöspäin. Tämä johtuu luksuskulutuskäyttäytymisen yleistymisestä.

Lars Henriksson arvioi, että lähitulevaisuudessa kruunun kurssi pysyy alhaisella tasolla. Pitemmällä tähtäimellä hän uskoo Ruotsin keskuspankin rahapolitiikan kuitenkin "normalisoituvan", mikä johtaa myös kruunun vahvistumiseen euroon nähden. Henriksson ei usko, että kuluttajille millään "maagisilla kympin rajoilla" olisi erityisemmin merkitystä.

– Tällaisilla tasaluvuilla on vähemmän vetovoimaa kuin niillä yleisesti arvioidaan olevan.

Lue lisää aiheesta:

Punta heikkeni Mayn ilmoituksesta – "Tämä on vielä huonompi uutinen kuin brexit-sopimuksen hylkääminen parlamentin äänestyksessä"

Meneekö Euroopan lentoliikenne sekaisin jos Brexit kaatuu? Lentoyhtiöt siirtävät kalustoa pois Britanniasta

Brexitin kaatuminen veisi Britannian lentoyhtiöt ahtaalle – lentoliikenne EU:n ja Britannian välillä turvattaisiin erillisellä sopimuksella

Turkissa inflaatio kiihtyy – presidentti Erdoğan kehottaa kansalaisia ilmiantamaan kauppiaita kiskurihinnoista

Turkin liiran pudotus jatkuu – Trumpin kovennetut talouspakotteet astuivat voimaan

Ruotsissa käteisen käymättömyys voi olla jo normaalia – Helsingissä kahvilaketjun testi käteisettömyydestä oli asiakkaille liikaa

Käytettyjä autoja ostetaan nyt Ruotsista huikea määrä – "Kolme kuukautta netissä, tunti autokaupassa ja ulos tulin Volvon kanssa"