Herätys: Ketkä suurimpia puolueita oikein kannattelevat, yliopistojen harjoittelutuet kovin erilaisia, pakkanen kiristyy pohjoisessa

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Petteri Orpo, Antti Rinne ja Juha Sipilä
Petteri Orpo, Antti Rinne ja Juha SipiläJarno Kuusinen / AOP

Ajatuspajan selvitys: Demarit on nuorten naisten puolue

Kokoomuslaisen Ajatuspaja Toivon selvityksen mukaan SDP on nuorten naisten puolue. Ajatuspaja selvitti, millaiset ehdokkaat ovat keränneet keskustalle, kokoomukselle ja SDP:lle suurimmat äänisaaliit. Tutkimuksesta selvisi, että demarit saavat kiittää kannatuksestaan nuoria naisehdokkaita.

Yliopistojen harjoittelutuissa suuria eroja

Laura Kaltiainen luentosalissa.
Petri Aaltonen / Yle

Kandiksi valmistunut Laura Kaltiainen sai harjoittelupaikan, mutta Jyväskylän yliopisto ei voinut myöntää tukea harjoitteluun. Vaihdettuaan Tampereen yliopistoon, Kaltiainen sai harjoittelutuen. Yliopistoilla ja niiden sisällä eri alojen opiskelijoilla on siis erilaiset mahdollisuudet saada harjoittelutukea. Esimerkiksi Vaasan ja Oulun yliopistoissa kaikki harjoittelutukea hakeneet hakukelpoiset hakijat ovat saaneet tuen työharjoitteluunsa, mutta Turun ja Lapin yliopistoissa ei.

Etla: Talouskasvu hidastuu merkittävästi

Rakenteilla olevia kerrostaloja ja nostokurkia Jätkäsaaressa
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi, että Suomen talouskasvu hidastuu ensi vuonna selvästi. Kasvu sakkaa uuden arvion mukaan merkittävästi enemmän kuin mitä Etla vielä syyskuun ennusteessaan oletti. Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ennakoi, että Britanniassa järjestetään uusi kansanäänestys brexitistä. Ennustepäällikkö Markku Lehmus pitää puolestaan hyvin mahdollisena, että Britannia jää ulos EU:sta ilman sopimusta.

Kinkut ja joulumakeiset ovat alemyynnissä haluttua tavaraa

Hävikkiruoka.
Elina Rantalainen / Yle

Kauppojen vapaat aukioloajat ovat helpottaneet ruokahävikin hallintaa erityisesti pitkien pyhien aikaan. K-Citymarket Lahti Karismassa alennusmyynnit aloitettiin jo joulupäivänä, eikä hävikkiä näytä juuri syntyvän. Myymättä jääneet, syömäkelpoiset tuotteet lahjoitetaan lopulta hyväntekeväisyyteen.

Pakkanen palaa pohjoiseen

perjantain sääkartta
Yle

Sää on enimmäkseen pilvinen ja paikoin tulee heikkoa lumisadetta tai tihkusadetta. Lapissa tihkusade voi olla jäätävää. Paikoin on myös sumua. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa parista asteesta muutamaan pakkasasteeseen. Etelä-Lapissa lämpötila on korkeintaan -15 astetta, Keski- ja Pohjois-Lapissa paikoin noin -20 astetta.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.