Maretariumin allas vuotaa – avaaminen siirtyy

Akvaariotalo on ollut loppuvuoden ajan remontoitavana.

akvaariot
Joulukuun ensimmäisenä yönä 2016 halukkaiden oli mahdollista yöpyä akvaariotalo Maretariumissa.
Antti Ojala / Yle

Kotkassa sijaitsevan akvaariotalo Maretariumin avaaminen lykkääntyy parilla viikolla. Remontissa ollut Maretarium piti avata uudenvuodenpäivänä, mutta Itämeri-altaan vuoto-ongelmien vuoksi avaamista päätettiin lykätä tammikuun puoliväliin.

Altaan sisustusta on uusittu ja saumoja on tarkistettu. Toimitusjohtaja Sari Saukkosen mukaan vuotolähteen paikallistaminen on iso haaste, sillä vesi voi löytää reittinsä ulos aivan eri kohdasta kuin missä varsinainen ongelmakohta on.

Altaan kanssa oli samanlaisia ongelmia myös vuonna 2002, kun Maretariumin rakennustöitä viimeisteltiin. Itämeri-altaassa oli vuoto myös keväällä 2003.