Venäjä rajoittaa matkustajien ruuan ja tavaroiden vientiä Suomesta Venäjälle – vaikutukset voivat näkyä kaupoissa

Vuodenvaihteesta lähtien tavaraa saa viedä Venäjälle ilman tullimaksua nykyistä vähemmän. Suomessa pelätään venäläisturistien ostosmatkailun vähenemistä.

tullit
Venäläinen mies ostaa juustoa Lappeenrannan Prismassa.
Venäläiset matkustajat vievät Suomesta Venäjälle usein elintarvikkeita, kuten juustoa.Tommi Parkkinen/Yle

Vuodenvaihde tuo muutoksia itärajalle. Jatkossa Suomesta saa viedä Venäjälle omaan käyttöön entistä vähemmän elintarvikkeita tai tavaroita ilman tullimaksuja. Niiralan tullin päällikkö Erkki Multamäki kertoo, että Suomen puolella säädöksiin ei ole tulossa muutoksia.

– Venäjän puolella matkustajavienti muuttuu siten, että sallittu yläraja on jatkossa 25 kiloa, kun ennen se oli 50 kiloa. Rahallisen arvon yläraja putoaa 1500 eurosta 500 euroon.

Jos tavaraa haluaa viedä Venäjälle yli näiden määrien tai arvojen, joutuu maksamaan tullimaksun. Multamäki ei osaa sanoa varmasti, miksi Venäjä on päättänyt toimia näin.

– Varmaankin Venäjän valtio haluaisi, että ihmiset käyttävät rahansa kotimaassaan.

Uusien rajoitusten vaikutuksia rajanylitysten määrään Multamäki ei osaa vielä arvioida.

– Helmi–maaliskuulla näemme paremmin mihin tilanne kehittyy.

Venälästuristien määrän arvioidaan kasvavan prosentin tänä vuonna viime vuoteen verrattuna.

Niiralan tullin päällikkö Erkki Multamäki
Niiralan tullin päällikkö Erkki Multamäki.Yle / Ari Haimakainen

Rajoitukset voivat rajoittaa kauppaa

Uudet rajoitukset voivat vähentää erityisesti kalliin elektroniikan ja painavien esineiden ostoja Suomesta. Esimerkiksi painavat veneiden perämoottorit tai kalliit älypuhelimet ovat tällaisia tavaroita.

Painorajoja on kierretty aiemmin siten, että tavarat on purettu osiin ja tuotu usean henkilön mukana yli rajan. Tämä vaikeutuu muutosten myötä, ja erityisesti esineet, joita ei voi purkaa, ovat ongelmallisia.

Vähittäiskaupan puolella ei odoteta suuria muutoksia Venäjältä tulevaan kysyntään, kertoo Pohjois-Karjalan Osuuskaupan vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen.

- Rajoitusten tulo on tiedossa, ja kaupan näkökulmasta ne eivät ole toivottavia. En kuitenkaan usko, että ne merkittävästi tai nopeasti muuttavat meidän tax-free-kauppaa.

Härkönen perustelee kantaansa sillä, että suurin osa Venäjältä tulevista asiakkaista ostaa päivittäistavaratuotteita.

- Heidän ostoksensa jäävät usein pienemmäksi kuin nämä kaavaillut rajat.

Härkösen mukaan kysyntään vaikuttavat enemmän venäläisten kotitalouksien käytettävissä olevat varat ja ruplan kurssi.

Luutnantti Pentti Jeskanen
Niiralan raja-aseman varapäällikkö luutantti Pentti Jeskanen toivoo rajanylittäjiltä malttia.Yle / Ari Haimakainen

Ruuhkaa rajalla

Ostosreissulla olevien venäläisten määrä on rajalla kasvanut ennen rajoituksen voimaantuloa. Matkustajien määrää kasvattaa myös venäläisten loma-aika, joka ajoittuu uuden vuoden ympärille.

Niiralan raja-aseman varapäällikkö luutantti Pentti Jeskanen kertoo, että Niiralan raja-asemalla suurin osa matkustajista on tulossa Joensuuhun tai lähiympäristöön ostoksille.

- Tuleva viikonloppu saattaa olla vielä vilkkaampaa. Venäläisillä alkavat vapaat 30.12. ja ne kestävät 8.1.2019 asti.

Ruuhkiin kannattaa siis varautua. Jeskasella on neuvo suomalaisille rajanylittäjille.

- Maltti on valttia ja ei hermostuta pienestä.