Wall Streetin vuoristorataviikko päättyi ailahtelevaan päivään

Vuodesta on kokonaisuudessaan tulossa laskuvoittoinen

pörssit
Wall Street -kyltti New Yorkissa.
Dan Callister / AOP

Pörssiviikko päättyi perjantaina epävarmoissa tunnelmissa.

Euroopassa valtaosa indekseistä päätyi plussalle, mutta Wall Streetillä kurssit sahasivat päivän aikana edestakaisin. Lopulta Wall Streetin keskeisistä indekseistä Dow Jones ja S&P 500 laskivat hieman ja Nasdaq puolestaan nousi 0,1 prosenttia.

Päätöspäivä kuvaa hyvin koko Wall Streetin viikkoa, joka on ollut yhtä vuoristorataa.

Useamman päivän reippaan laskun jälkeen kurssit ponkaisivat tapaninpäivänä huimaan, 5-6 prosentin nousuun. Perjantaina indeksit olivat vuoron perään plussalla ja miinuksella.

Kokonaisuudessaan joulukuu on ollut vahvasti laskuvoittoinen ja koko vuoden osalta pääindeksit ovat miinuksella, esimerkiksi Dow Jones on laskenut vuoden takaisesta lähes kuusi prosenttia.

Lokakuun huippulukemista Dow Jones on laskenut 14 prosenttia. Vuodesta on tulossa New Yorkin pääindekseille laskuvoittoisin sitten finanssikriisin alkuvuoden 2008.

Viime viikkojen epävarmuuden takana arvellaan olevan ainakin sijoittajien huoli maailmantalouden hidastumisesta, Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota, brexitiin liittyvä epävarmuus sekä viimeisimpänä käänteenä Yhdysvaltain hallinnon osittainen sulku, jolle ei vielä ole loppua näköpiirissä.

Helsingin pörssin pääindeksi nousi perjantaina 1,35 prosenttia. Myös muissa Euroopan pörsseissä sekä Aasiassa perjantai oli pääosin nousuvoittoinen.