Ympäristökaupungiksi julistautunut Lahti ei ole luopumassa ilotulitteista – ”Lasershow on ehkä tulevaisuuden teknologiaa”

Espoo korvaa raketit tänä vuonna lasereilla.

ilotulitukset
ilotulituksia taivaalla
Lahden kaupunki järjestää uuden vuoden aattona perinteiseen tapaan ilotulituksen. Kuvituskuva.AOP

Lahti ampuu taivaalle uudenvuoden aattona perinteisiä ilotulitusraketteja. Espoon kaupunki järjestää tänä vuonna laservaloshow'n (siirryt toiseen palveluun)(Iltalehti) ilotulituksen sijaan.

Ilotulitteiden kuluttajakäytön kieltämistä ajava kansalaisaloite ylitti lauantaina 50 000 allekirjoittajan rajan, eli aloite menee eduskunnan käsiteltäväksi. Finanssiala on julkisesti kannattanut aloitetta.

Ympäristökaupunki (siirryt toiseen palveluun) Lahden kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos puolustaa perinteistä rakettiesitystä.

– Tarjouksen jättäjät ovat todella tarkkaan ottaneet huomioon, millaisia tulitteita taivaalle ammutaan ja miten jälkisiivous hoidetaan.

Laseritkin kuormittavat ympäristöä

Kulttuuriasiainpäällikkö Matti Karhos ei tällä hetkellä pidä lasereihin siirtymistä järkevänä ratkaisuna. Myös lasershow'n järjestäminen kuormittaa ympäristöä.

– Jos se kokonaisuudessaan kuljetetaan jostain kaukaa Lahteen, rakennetaan Lahdessa, käytetään tarvittava määrä sähköä ja sen jälkeen puretaan ja kuljetetaan toisaalle, on siinäkin aika isot ympäristövaikutukset. Tietysti sillä on valtavat kustannusvaikutukset myös. Lasershow on ehkä tulevaisuuden teknologiaa.

Kulttuuriasiainpäällikkö ei täysin tyrmää lasereita mutta haluaa rauhassa odottaa, mihin suuntaan tekniikka alalla kehittyy.

– Mihin suuntaan ilotulitefirmat kehittyvät? Voidaanko vielä vähentää pienhiukkaspäästöjä? Vai kehittyykö laserteknologia niin, että siitä tulee varteenotettava vaihtoehto ilotulitukselle? Uskon, että molemmat alat ovat murrosvaiheessa.

Lahden uudenvuoden aattojuhla alkaa maanantaina kaupungintalolla iltaseitsemältä. Raketit ammutaan taivaalle kello kahdeksan.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos muistuttaa (siirryt toiseen palveluun), että omien rakettien ampuminen Lahden keskustassa on tänäkin vuonna kielletty.