Yllätyskonkurssiin mennyt lelujätti joutui pyörremyrskyn keskelle: hyvittää sittenkin joulukuussa ostetut lahjakortit

Vielä lauantaiaamuna BR-lelujen ja Toys 'R' Us-liikkeiden asiakkaita kehotettiin peräämään saataviaan konkurssipesältä.

konkurssi
br-lelujen maskotti
Vesa Moilanen / Lehtikuva

Monessa perheessä on petytty, kun jouluksi hankitut lahjakortit eivät ole kelvanneetkaan BR-lelut ja Toys ’R’ Us -leluliikkeissä maksuvälineenä.

Liikkeiden emoyhtiö, tanskalainen Top Toys ilmoitti konkurssista heti joulunpyhien jälkeen.

Lahjakorttien arvottomuuden aiheuttaman (siirryt toiseen palveluun)pettymyksen (siirryt toiseen palveluun)myötä Top Toys on päättänyt hyvittää 30. marraskuuta jälkeen ostetut lahjakortit. Päätös ei kuitenkaan yhtiön mukaan koske sitä aiemmin hankittuja lahjakortteja.

Kortteja ei voi lunastaa liikkeissä, vaan se täytyy tehdä yhtiön verkkosivujen kautta. Ohjeet tulevat sivustolle myöhemmin, kertoo Svenska Ylen tavoittama Top Toys -yhtiön mediayhdyshenkilö Lars Bo Kirk.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan (siirryt toiseen palveluun) konkurssipesällä on oikeus kieltäytyä vastaanottamasta lahjakortteja, jotka on ostettu ennen konkurssin alkamista.

– Lahjakortin omistajan kannattaa kuitenkin ilmoittaa kirjallisesti pesänhoitajalle saatavansa, jotta ne otettaisiin huomioon konkurssipesän varojen jaossa, Kuluttajaviraston verkkosivuilla todetaan.

Kirk sanoo Top Toys -yhtiön tilanteen olleen kaaottinen konkurssin jälkeen ja lahjakorttilinjauksen väärinkäsitys.

– Voin vain pahoitella väärinkäsitystä, toteaa Kirk.

Kyltillä kerrotaan lahjakorttien kohtalosta ketjun Raision myymälässä.
Kyltillä kerrotaan lahjakorttien kohtalosta ketjun Raision myymälässä.Lotta Sundström / Yle

Asiakkaille kerrottiin vielä lauantaiaamuna, että konkurssipesän omaisuutta hoitaa tuomioistuimen määräämä pesänhoitaja, joka on kieltänyt lahjakorttien vastaanottamisen. Lahjakortin omistajia kehotettiin ilmoittamaan kirjallisesti pesänhoitajalle saatavistaan, jotta ne huomioitaisiin konkurssipesän varojen jaossa.

Top Toys on muuttanut linjaansa myös muissa Pohjoismaissa, kertoo ruotsalainen Aftonbladet. (siirryt toiseen palveluun)

Joululahjaksi saatuja viallisia tai tarpeettomia leluja voi vaihtaa vuoden loppuun asti niissä ketjujen liikkeissä, joita pidetään yhä auki.

Lue lisää:

Leksaksjätten backar: Presentkort köpta i december kan lösas in mot pengar

Fick du presentkort till BR-lelut eller Toys 'R' Us i julklapp? Korten är nu värdelösa vid leksaksaffärens kassa

BR ja Toys 'R' Us -leluliikkeiden tanskalaisomistaja konkurssiin – syynä heikko joulumyynti