1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kokkola

Alkoholilaki muuttui – Lonkerosta myyntisuosikki

Keskipohjalaiskauppiaiden mukaan lonkeroiden myynti on kasvanut reilusti.

Kuva: Hartwall

Alkoholin kokonaismyynti on maaliskuusta lähtien pysynyt kuitenkin suurin piirtein samana ja kolmosolut pitänyt pintansa.

Osassa kaupoista kerrotaan, että juomakulttuuri on muuttumassa. Tällä hetkellä erikoisoluet ovat suosiossa, ja myös alkoholitonta olutta menee ennätystahtia.

Maaliskuussa 2018 kaupat saivat ottaa myyntiin muun muassa vahvempaa lonkeroa ja nelosolutta.