Lähes puolet kierrätyskeskukseen tuotavasta tavarasta on myyntikelvotonta – Katso tästä, mitä voi tuoda

Kierrätyskeskuksen saamista lahjoituksista iso osa joudutaan kippaamaan jätteisiin. Kukaan ei halua maksaa rikkinäisistä ja likaisista tavaroista.

kierrätys
Koriste-esineitä kierrätyskeskuksen pöydällä.
Jussi Koivunoro / Yle

Nihtisillan tavaratalo Espoossa on Suomen suurin ja asiakasmäärältään vilkkain kierrätyskeskus. Siellä asioi päivittäin lähes tuhat maksavaa asiakasta ja tavaran lahjoittajaa.

Myynnissä on muun muassa käytettyjä huonekaluja, vaatteita, astioita, elektroniikkaa ja kodinkoneita.

Myymäläpäällikkö Jani Sintosen mukaan kierrätyskeskuksiin tuodaan harmillisen paljon sinne sopimatonta tavaraa.

– Lahjoituksista 40 prosenttia eli lähes puolet jää uudelleenkäyttämättä. Yleensä silloin tavara on rikki tai likainen. Ne ovat jätettä, jota ei voi myydä, hän sanoo.

Asiakas kantaa Lundia tikkaita Kierrätyskeskukseen.
Kirjahyllyjen suosio on viime vuosina hiipunut. Vähiten kysyntää on suurille, koko seinän valtaaville kirjahyllyille. Jussi Koivunoro / Yle

Keskuksiin tuoduista tuotteista pystytään uusiokäyttämään 50-60 prosenttia.

– Yritämme kierrättää mahdollisimman paljon. Onneksi käyttökelvottoman tavaran tuominen vähenee vuosi vuodelta ja ihmiset alkavat paremmin ymmärtää, mitä kierrätyskeskuksissa teemme.

Älä tuo vetoketjuttomia housuja

Ongelma on tuttu myös Punaisen Ristin Kontti-kierrätystavarataloille (siirryt toiseen palveluun). Niissä myydään lahjoitettuja vaatteita, tavaroita ja huonekaluja.

Kontteja on kaksitoista eri puolilla maata.

Nainen katselee kulhoa kierrätyskeskuksessa.
Jos lautanen on kauttaaltaan naarmuuntunut, kukaan ei osta sitä. Se päätyy kierrätyskeskuksessa ilmaisten tavaroiden hyllyyn.Jussi Koivunoro / Yle

– Myös meidän myymälöihimme tuodaan paljon lahjoituksia, jotka ovat jo tulleet käyttöikänsä päähän. Emme pysty hyödyntämään sellaisia, kertoo myymälätoiminnan johtaja Leevi Heimonen.

Käyttökelvottomat lahjoitustavarat tuovat jätekustannuksia, jotka puolestaan vähentävät avustustyöhön ohjattavan rahan määrää.

"Meillä ei ole resursseja korjata rikkinäisiä vetoketjuja."

Leevi Heimonen

– Meillä ei ole resursseja korjata vaatteiden rikkinäisiä vetoketjuja tai ommella puuttuvia nappeja, Heimonen jatkaa.

Laajakuva kierrätyskeskuksessa, etualalla pöytiä ja tuoleja.
Pienet lipastot ja laatikostot menevät nopeasti kaupaksi.Jussi Koivunoro / Yle

Tuo tietokone tai taulutelevisio

Vuodenvaihde tuo vipinää kierrätyskeskusten ja kirpputorien toimintaan kuten yleensäkin kuunvaihde. Ihmiset muuttavat ja ylimääräisistä nurkkiin kertyneistä tavaroista halutaan eroon.

– Nyt tänne päätyy myös vähemmän mieluisiksi koettuja joululahjoja. Samoin tuodaan jouluvaloja ja -koristeita, Nihtisillan tavaratalon myymäläpäällikkö Jani Sintonen sanoo.

Pääperiaate on, että lahjoitusten on oltava puhtaita ja ehjiä. Kierrätyskeskuksessa ihan kaikkeen sääntö ei päde.

– Otamme vastaan kodinkoneita, taulutelevisioita ja tietokoneita, vaikka ne olisivatkin rikkinäisiä.

Elektroniikka ja sähkölaitteet korjataan käyttökuntoon tai niistä otetaan talteen varaosia.

– Esimerkiksi televisiot menevät saman tien kaupaksi, kun ne saadaan korjattua. Myös kannettavista tietokoneista on huutava pula.

Tyhjä TV-hylly kierrätyskeskuksessa.
Taulutelevisiot ja kannettavat tietokoneet ovat kierrätyskeskuksen suosikkituotteita.Jussi Koivunoro / Yle

Mammuttihuonekalu jää vaille ostajaa

Sintosen mukaan kodin pientavaroille ja astioille on aina kysyntää.

Huonekaluista ostetaan etenkin pieniä lipastoja ja laatikostoja, hyväkuntoisia sohvia, ruokapöytiä ja ruokapöydän tuoleja.

Ihan kaikki ehjäkään ei mene kaupaksi. Sellainen on jätti-iso 70-80-luvun kirjahylly.

"Ihmiset eivät halua koko seinän peittäviä huonekaluja."

Jani Sintonen

– Asunnot ovat entistä pienempiä ja kirjahyllyt ovat aika massiivisia kokonaisuuksia. Ihmiset eivät enää halua koko seinän peittäviä huonekaluja.

Huonon kysynnän vuoksi kierrätyskeskukset eivät vastaanota isoja työ- ja kulmapöytiä tai ammattikäyttöön tarkoitettuja kopiokoneita.

Mies noukkii tavaraa lavalta kierrätyskeskuksen pihalla.
Jussi Koivunoro / Yle

Kierrätyskeskuksella on pääkaupunkiseudulla seitsemän kierrätysmyymälää (siirryt toiseen palveluun). Vuosittain ne myyvät yhteensä 2,7 miljoonaa, ja jakavat ilmaiseksi 1,4 miljoonaa tuotetta.