Yle seurasi: Aapeli-myrsky iski Suomeen

Lumi, tuuli ja pakastuva sää tekevät ajokelistä huonon tai erittäin huonon laajasti ympäri Suomea. Suomen eteläisimmässä mittauspisteessä Bogskärissä keskituulennopeudeksi mitattiin yöllä 32,5 metriä sekunnissa.

Aapeli-myrsky
Kaatuneita puita ja autoja ojassa Aapeli-myrskyn jäljiltä Södersundassa, Jomalan kunnassa Ahvenanmaalla 2. tammikuuta 2019.
Kaatuneita puita ja autoja ojassa Aapeli-myrskyn jäljiltä Södersundassa, Jomalan kunnassa Ahvenanmaalla keskiviikkona 2. tammikuuta.Jonas Edsvik / Nyå Aland/ Lehtikuva

Kymmenettuhannet taloudet eri puolilla Suomea ovat yhä vailla sähköä Aapeli-myrskyn jäljiltä. Iltapäivällä viiden aikaan ilman sähköä oli vajaat 30 000 taloutta.

Pahimmillaan sähköttä on sähköyhtiöiden mukaan ollut yöllä pahimman myrskyn aikaan yhteensä 120 000 asiakasta. Pääosin sähkökatkoista on kärsitty maan länsi-, keski- ja itäosissa. Sähkökatkojen taustalla ovat runsas lumisade ja kova tuuli, joka on kaatanut puita sähkölinjoille.

Eniten sähköttömiä asiakkaita on ollut sähköverkkoyhtiö Elenialla, jonka asiakkaista lähes 15 000:lla sähköt olivat poikki vielä iltapäivällä.

Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas sanoi aamulla, että sääoloissa toteutui "pahin mahdollinen".

– Lumentulo alkoi märkänä, ja lumi tarttui puihin. Myrskyisät puhurit ovat sitten kaataneet puita. Yöllä olosuhteet olivat niin rajut, ettei korjaustöihin päästy turvallisuussyistä, Kuusela-Opas sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Etelä-Savossa toimiva Järvi-Suomen Energia kertoi keskiviikkoaamuna siirtyvänsä suurhäiriötilaan.

Käyttöpäällikkö Mika Huttu Järvi-Suomen Energiasta kertoi aamulla, että sähkökatkot olivat lisääntyneet alueella yön aikana ja sähköttömiä asiakkaita oli aamulla vajaat 20 000. Hutun mukaan suurhäiriötilaan siirryttäessä yhtiö pyytää aluksi viranomaiset mukaan kartoittamaan tilannetta.

Sähkökatkokarttaa voi seurata Energiateollisuuden sivuilta (siirryt toiseen palveluun). Sivut toimivat yön aikana vain osittain, mutta vika on saatu aamulla korjattua.

Myös kännykkäverkoissa ongelmia

Sähkökatkot aiheuttavat häiriöitä myös matkapuhelinverkoissa. Teleoperaattoreista sekä Telia, Elisa että DNA kertovat, että niiden verkoissa on ollut häiriöitä tiistaista lähtien sääolojen takia.

DNA kertoo vioista Pohjanmaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa. Elisalla häiriöitä on myös Pohjois-Savossa ja Satakunnassa.

Ahvenanmaa ollut rajussa pyörityksessä

Suomea riepotellut ennätyksellisen voimakas talvimyrsky on aiheuttanut paljon omaisuustuhoja Ahvenanmaalla. Talojen ja autojen päälle kaatuneiden puiden lisäksi tuuli on paiskonut muun muassa kioskeja liikkeelle.

Viranomaiset eivät enää suosittele ulkonaliikkumiskieltoa, mutta kehottavat harkitsemaan mahdollisimman tarkkaan ulos menoa pimeän aikaan.

Ennätystuulista huolimatta Ahvenanmaalla on säilytty ilman vakavampia onnettomuuksia.

Tuulen voimakkuus on heikentynyt, mutta ujeltaa vielä melko lähellä myrskylukemia. Pelastusviranomaiset kehottavat saarelaisia jättämään aamusta jatkuneet raivaustyöt ammattilaisille.

Pelastuspäällikkö Karl Nordlund kertoo, että saaren päätiet on saatu raivattua ajokuntoon, mutta tilanne ei ole vielä rauhoittunut.

– Myös pääteille kaatuu edelleen uusia puita. Pienemmillä teillä voi olla useita kymmeniä puita poikittain.

Tuuli ja sen kaatamat puut ovat katkoneet Maarianhaminaa lukuun ottamatta sähköt lähes koko maakunnasta. Iltapäivällä sähköt oli saatu päälle puolelle saarelaisista.

– Itse olen asunut yli 20 vuotta Ahvenanmaalla, ja oli kyllä poikkeuksellisen kova tuuli yöllä, kyllä täällä on lennellyt tavaraa. En usko, että ahvenanmaalaiset ovat nukkuneet kovin paljon tänä yönä. Tuuli oli kova ja ulkona paukkui eri kohdissa. Kyllä tämä oli poikkeuksellisen myrskyisä yö, kuvaa tilannetta Maarianhaminassa asuva Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svanström.

Laivoja satamassa.
Myrskytuulet ovat riepotelleet Ahvenanmaata. Puuskissa tuulennopeus on yltynyt hirmumyrskylukemiin.

Ahvenanmaan maakunnallinen radio- ja tv-yhtiö Ålands Radio och Tv pystyi aamulla lähettämään ohjelmaa vain internetin kautta. Syynä oli tekninen vika Smedsbölen lähetysasemalla. Nya Åland -lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) ongelmia oli aseman varageneraattorissa.

Ålands Radio och Tv kertoi (siirryt toiseen palveluun) aamupäivällä, että lähetykset jatkuvat jälleen normaalisti.

Suomeen iskenyt talvimyrsky tuntuu myös muualla Skandinaviassa. Tanskassa Juutinrauman silta ja muut suuret sillat on pidetty aamun ajan kiinni. Kuusi ihmistä on kuollut Ison-Beltin sillalla sattuneessa rajussa junaonnettomuudessa Själlandin ja Fynin saarten välillä. Vielä ei ole täyttä varmuutta siitä, aiheutuiko Ison-Beltin onnettomuus myrskystä vai muista syistä. Ruotsissa taas oli pahimmillaan noin 100 000 taloutta ilman sähköä.

Mittaushistorian voimakkaimmat tuulet merialueilla

Yöllä koettiin Suomen mittaushistorian voimakkaimmat tuulet merialueilla, kun Pohjois-Itämerellä Bogskärin luotoryhmällä mitattiin keskituulen nopeudeksi 32,5 metriä sekunnissa.

Aivan hirmumyrskyksi myrskyä ei voida Ilmatieteen laitoksen mukaan luokitella, sillä hirmumyrskyn rajana pidetään 33 metriä sekunnissa.

Puuskissa tuuli puhalsi peräti 41,6 metriä sekunnissa. Tuulen nopeus ylitti hirmumyrskylukemat puuskissa myös Ahvenanmerellä Märketin sääasemalla ja Mustasaaren, Maalahden ja Kalajoen mittauspaikoilla.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Selkämerellä keskimmäräinen aallonkorkeus oli 7,9 metriä, joka on uusi ennätys. Aiempi ennätys oli 6,5 metriä.

Ennätyslukemista voit lukea tarkemmin täältä.

Säävaroitukset 2. tammikuuta klo 15.
Aallokko- ja tuulivaroitukset jatkuvat edelleen.Yle, lähde: Ilmatieteen laitos

Huonosta ajokelistä varoitus laajalla alueella

Huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä varoitetaan laajalla alueella.

Tuuli on tehnyt tuhoja yön aikana ja Liikennevirasto eli nykyinen Väylävirasto on tiedottanut useista teille kaatuneista puista ja sähkölinjoista. Joitain tieosuuksia on paikoin jouduttu sulkemaan.

Ilmatieteen laitoksen mukaan liikennesää on vaarallinen Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa.

Ajokeli on lisäksi mahdollisesti vaarallinen Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.

Tieliikennekeskuksesta kerrottiin puoli kymmenen aikaan, että liikenne näyttää sujuneen keskiviikkoaamun aikana olosuhteisiin nähden hyvin. Raskas liikenne on kuitenkin ollut vaikeuksissa valtateillä, ja rekkoja on juuttunut kiinni jäisiin ja lumisiin mäkiin.

Myös jalankulkijoiden on syytä olla tarkkana, sillä pakastuva sää tekee tienpinnat erittäin liukkaiksi.

Keskiviikkoillan myrskyennuste.

Iltapäivällä tuulet maa-alueella alkavat rauhoittua mutta Suomenlahdella, pohjoisella Itämerellä, Selkämeren eteläosissa, Ahvenanmerellä ja Saaristomerellä on luvassa myrskypuuskia.

Yöllä on tupruttanut myös runsaasti lunta. Lumisade on ollut hyvin sakeaa Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Iltapäivällä lumisateet painottuvat maan etelä- ja itäosaan.

Junaliikenteessä runsaasti viivästyksiä

Myrsky aiheuttaa runsaasti viivästyksiä myös VR:n kaukojunille. Puoli yhdeksältä keskiviikkona toistakymmentä kaukojunaa kulki aikataulustaan myöhässä. Myöhästykset vaihtelivat 20 ja 85 minuutin välillä. Liikennetilannetta voi seurata VR:n sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Etelä-Karjalassa Joutsenon ja Muukon välillä radalle on kaatunut puita, jotka ovat vaurioittaneet ratajohtoja. Rataliikennekeskuksen mukaan junat korvataan linja-autoilla korjaustöiden ajan. Korjauksen kestosta ei toistaiseksi ole arviota.

Lisäksi Vaasan ja Seinäjoen välinen junaliikenne korvataan toistaiseksi linja-autoilla. Myrsky on kaatanut puita radalle Laihian ja Vaasan välisellä rataosuudella, jonka vuoksi sähköradan ratajohto on vaurioitunut.

Alustavan korjausarvion mukaan puiden raivaus ja ratajohdon korjaus vievät aikaa, ja rata saadaan kuntoon päivän aikana.

Mikkelin ja Pieksämäen välillä tiistai-iltana vaurioitunut juna on kuljetettu Mikkeliin, kertoi Finrailin Rataliikennekeskuksen liikennepäällikkö Mari Helander. Junan kyydissä oli kolmisensataa matkustajaa. Rataosuus on avattu liikenteelle.

IC-juna vioittui, kun sen katolla ollut virroitin osui puuhun tiistaina noin kello kuuden aikaan. Helanderin mukaan märkä lumi oli painanut puita alaspäin, ja virroitin oli osunut niihin.

Ypäjällä linja-auto suistui myräkässä tieltä ja kaatui kyljelleen

Tiistai-iltana Kanta-Hämeessä linja-auto suistui ojaan ja kaatui kyljelleen valtatie 10:llä Ypäjän ja Someron rajalla.

Kaksi linja-autossa olleista 18 loukkaantui lievästi. Alueella oli tapahtuma-aikaan kova myräkkä, jonka arvellaan vaikuttaneen turman syntymiseen.

Laivayhtiöt varautuivat rajuun myrskyyn

Ilmatieteen laitos varoitti hyvin vaarallisesta aallokosta Pohjois-Itämeren länsiosassa, Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläosassa. Ahvenanmaalla tuuli on ollut hyvin vaarallista myös maa-alueilla.

Ruotsiin liikennöivät laivayhtiöt kertoivat tiistaina varautuvansa myrskyyn. Viking Line perui Rosella-laivan vuoroja Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä, mutta muut laivat kulkivat normaalisti.

Laivayhtiö Tallink Siljalta kerrottiin keskiviikkoaamuna, että yhtiön Ruotsiin liikennöivät laivat eivät ole pystyneet sääolojen takia pysähtymään Ahvenanmaalla. Yhtiön mukaan laivat saapuivat perille aikataulussa.

Tallink Siljan matkustajalaivat eivät pääse todennäköisesti tänään iltapäivälläkään pysähtymään Ahvenanmaalle kovan tuulen vuoksi. Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoi keskiviikkona aamupäivällä, että Baltic Princess ja Silja Galaxy liikennöivät suurella todenäköisyydellä suoraan pääteasemiinsa.

Viking Linen viestinnästä kerrottiin, että näillä näkymin varustamon molemmat Turusta liikennöivät alukset pääsevät pysähtymään Ahvenanmaalla päivällä, mutta päätös tehdään olosuhteiden mukaan.

Valtion luotsausyhtiö Finnpilotin mukaan luotsauspalvelu on keskeytetty tiistaina monin paikoin länsirannikolla Kalajoelta Raumalle. Finnpilotista kerrottiin keskiviikkoaamuna, että tällä tietoa keskeytys vaikuttaa muutamaan alukseen. Luotsausta jatketaan ennusteiden mukaan keskiviikkoiltana.

Siljan laiva myrskyssä.
Siljan Galaxy toipui merimatkasta Turun satamassa keskiviikkoaamuna.Kalle Mäkelä / Yle

Lentoliikenteesssä on Finavian mukaan ollut pieniä myöhästymisiä Helsinki-Vantaan kentällä. Yksi lento Joensuusta Helsinkiin on aamulla peruttu. Muista kentistä ainakaan Turussa tai Kittilässä kovat tuulet eivät ole normaalista poikkeavia viipeitä, kertoo Finavia.

Yöllä laivalla keinutti, muttei pelottanut

Yle tavoitti Turun satamasta laivalta palanneita matkustajia. Yö tuli vietettyä visusti omassa hytissä, sillä laiva keinui hurjassa myrskytuulessa.

– Kyllä se vähän haasteita toi, keikutti sen verran että joutui keskittymään, ettei mitään tulisi ylös. Mutta ei se nyt niin paha ollut kuin mitä pelkäsin, kommentoi loimaalainen Antti Kaskiluoto.

Omat tavarat säilyivät kuta kuinkin ehjänä, mutta Kaskiluoto tiesi kertoa, että laivan kaupassa oli kelmutuksesta huolimatta jonkin verran tavaraa pudonnut lattioille.

Tamperelainen Leila Mäkelä kuvasi yötään kamalaksi ja kertoi, ettei ollut nukkunut yhtään.

– Kyllä minä niissä laineissa olisin nukkunut, mutta kun se tuuli vinkui. Siinä oli niin kauhea vinkuna, ettei saanut unta.

Huono olo ei Mäkelällekään keinutuksessa tullut, sillä yö tuli vietettyä pitkällään omassa hytissä.

Antti Kaskiluoto Loimaalta ja Leila Mäkelä Tampereelta.
Antti Kaskiluoto ja Leila Mäkelä.Kalle Mäkelä / Yle