Talvimyrsky koettelee tielläliikkujia Etelä-Karjalassa

Pienet liikenneonnettomuudet ovat työllistäneet poliisia ja pelastuslaitosta Etelä-Karjalassa. Lumisade jatkuu aamun aikana.

Lyhyet
Auto lumisella tiellä.
Aura-autot puhdistavat ensin kaikkein liikennöidyimmät tiet.Aku Häyrynen / Lehtikuva

Poliisi ja pelastuslaitos kehottavat tielläliikkujia varautumaan erittäin huonoon ajokeliin Etelä-Karjalassa.

Tänä aamuna esimerkiksi Savitaipaleella on autettu tieltä suistuneen auton matkustajia, joista kukaan ei loukkaantunut.

Poliisia ja pelastuslaitosta ovat jo viimeisen vuorokauden aikana työllistäneet pienet liikenneonnettomuudet. Esimerkiksi Vaalimaantiellä sattui muutama tieltä suistuminen.

Raskailla ajoneuvoilla on nyt hankalaa erityisesti liittymärampeissa. Autoilijoiden kannattaa alentaa ajonopeutta ja jättää kunnon turvaväli.

Aura-autot puhdistavat ensin kaikkein liikennöidyimmät tiet.

Luminen sää on vaikuttanut myös sähkönjakeluun. Etelä-Karjalan alueella ilman sähköjä on ollut aikaisen aamun aikana joitakin satoja kotitalouksia, joista suurin osa Parikkalassa.