Meri-Lapin poliisia työllistivät uutenavuotena ryöstön yritys ja rattijuopot

Poliisin haaviin jäi myös kaksi etsintäkuulutettua.

poliisi
Poliisi.
Risto Koskinen / Yle

Meri-Lapin poliisilla työllisti uutenavuonna esimerkiksi ryöstön yritys.

Torniolainen mies oli menossa taksilla Kemistä Ruottalaan, jossa matka keskeytyi lumen täyttämän tien vuoksi. Mies hermostui tilanteesta ja yritti ottaa taksin käyttöönsä, mutta ei saanut autoa liikkeelle. Miestä epäillään ryöstön yrityksestä.

Poliisipartio toimitti miehen poliisivankilaan.

Poliisi tavoitti kaksi etsintäkuulutettua

Poliisin haaviin jäi myös etsintäkuulutettuja.

Torniossa poliisi tavoitti muun tehtävän yhteydessä Oulun poliisin etsintäkuuluttaman 20-vuotiaan naisen. Naisen henkilöllisyys kävi ilmi, vaikka hän antoi poliisille väärät henkilötiedot.

Kemissä etsintäkuulutettu kemiläinen mies jäi kiinni liikenteestä hänen ajettuaan autoa ilman ajo-oikeutta. Kyseessä oli vuoden sisään miehen 22. kortitta ajo.

Liikenteessä myös rattijuoppoja

Lisäksi poliisi tavoitti neljä rattijuoppoa. Torniossa liikenteestä tavattiin kolme rattijuoppoa, joista kahdelle tehty huumetesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille. Toinen kuljettaja oli torniolainen 27-vuotias mies ja toinen keminmaalainen 31-vuotias mies.

Lisäksi Torniossa Ruotsin rekisterissä ollutta autoa ajanut 58-vuotias torniolainen mies puhalsi 2,2 promillen lukeman.

Kemissä 20-vuotias mies puhalsi nollat, mutta hänelle tehty huumepikatesti näytti positiivista. Lisäksi miehen ajamasta autosta löytyi vähäinen määrä Subutexiä ja amfetamiinia.

Varastetusta pyörästä kaivataan havaintoja

Poliisin tietoon on tullut myös pyörävarkaus. Kemissä Koivuharjunkatu 29-31 kerrostalon pyörävarastosta anastettiin musta Bianchi Camaleonte Sport 3-merkkinen polkupyörä 1.11. ja 29.12. välsenä aikana. Pyörän rungonnumero on NX5571747K.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot sähköpostitse osoitteeseen meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun) tai arkisin puhelimitse numeroon 0295466156.