Robert Sundman: Jos poliitikot eivät unelmoi, mitään uutta ei synny

Politiikan typistäminen asioiden hoitamiseksi kadottaa erot puolueiden väliltä, pohtii Robert Sundman blogissaan.

poliitikot
Robert Sundman
Henrietta Hassinen, Yle

Opetettiinko sinullekin koulussa, että politiikka on "yhteisten asioiden hoitamista"?

Pidin sitä pitkään ihan osuvana kiteytyksenä, sillä tavallaan juuri siitä on kyse. Valitsemme poliitikot kunnanvaltuustoihin, eduskuntaan ja Euroopan parlamenttiin ratkomaan työkseen ongelmia, jotka liittyvät meidän jokaisen elämään. Yhteisiä asioita siis.

Mitä pidempään olen seurannut politiikkaa, sitä heikommaksi määritelmä tuntuu kuitenkin muuttuvan. Moni poliitikko vastaisi varmaan mielellään hoitavansa yhteisiä asioita, mutta tekeekö hän silloin lainkaan sitä, mitä pitäisi?

Eduskunta vaikuttaa tasohyppelypeliltä, jossa edetään leveliltä seuraavalle, väistetään örkit ja tuhotaan esteet. Joku muu on sanellut pelin kulun, eikä siihen ole nokan koputtamista.

Politiikan seuraaminen mediasta voi tuntua toisinaan sääennusteen tuijottamiselta.

Pilvet liikkuvat, paikoin myrskyää, jonain päivänä on lämpimämpää kuin toisena. Kukaan ei voi millekään mitään: asiat vain tapahtuvat, kuin jokin luonnonvoima saisi ne aikaan.

Samaa sanovat joskus poliitikot. Eduskunta vaikuttaa tasohyppelypeliltä, jossa edetään leveliltä seuraavalle, väistetään örkit ja tuhotaan esteet. Joku muu on sanellut pelin kulun, eikä siihen ole nokan koputtamista.

Näin tuntui ajattelevan entinen soteministeri Juha Rehula (kesk.) Ylen haastattelussa.

– Huomasin olevani vain nappula pelissä, jota muut ohjailivat. Peli ei ollut politiikkojen näpeissä, vaan sitä johtivat muun muassa markkinavoimat, Rehula pohtii.

Samaan aikaan ollaan huolissaan demokratian tilasta.

Äänestysaktiivisuus näyttää heikohkolta eivätkä perinteiset puolueet puhuttele. Tätä tuntui pohtivan myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan.

Ehkä Juha Rehulan haastattelu kertoi sittenkin enemmän politiikasta itsestään kuin yksittäisen ministerin burnoutista. Ehkä puolueet eivät puhuttele juuri siksi, että ne näyttävät vain passiivisesti hoitavan asioita, jotka jostain syliin tupsahtelevat.

Entä jos ne tämän sijaan linjaisivat, johtaisivat ja visioisivat?

Ehkä puolueet eivät puhuttele juuri siksi, että ne näyttävät vain passiivisesti hoitavan asioita, jotka jostain syliin tupsahtelevat.

Tutkijat ja filosofit ovat viime vuosina keskustelleet siitä, miten yhteiskunnalliset utopiat ja poliittinen mielikuvitus ovat heikkenemään päin.

Filosofi (siirryt toiseen palveluun)Teppo Eskelinen kirjoittaa (siirryt toiseen palveluun), että lukiolaisia on nykyään vaikea saada kuvittelemaan vaihtoehto- tai ihanneyhteiskuntia. Samaa voisi sanoa poliitikoista: niiden, joiden pitäisi työkseen kehittää tulevaisuuden parempaa yhteiskuntaa, ovat melko haluttomia puhumaan poliittisista unelmista.

Ehkä me emme myöskään kaipaa sitä. Puhumme mielellämme luvuista, nykyhetken realiteeteista ja lyhyen aikavälin tavoitteista. Toivomme, että poliitikko kuulostaa järkevältä eikä horise "unelmahötöstä".

Mutta kun instituutiot saadaan näyttämään annetuilta ja mahdottomilta muuttaa, myös toisenlaisten instituutioiden kuvittelu käy työlääksi, Eskelinen kirjoittaa. Jos kyky kuvitella toisenlaisia todellisuuksia heikkenee, politiikasta tulee näköalatonta yksityiskohtien virittämistä, hän jatkaa.

Yksityiskohtien virittäminen on juuri asioiden hoitamista. Se tekee karhunpalveluksen paitsi politiikalle myös tulevaisuudelle.

Ne, joiden pitäisi työkseen kehittää tulevaisuuden parempaa yhteiskuntaa, ovat melko haluttomia puhumaan poliittisista unelmista.

Jotta edustuksellinen demokratia puhuttelisi ja toimisi jatkossakin, siinä toimivien – olivatpa ne sitten puolueita tai muita liikkeitä – pitäisi pystyä puhumaan muustakin kuin yksityiskohdista ja lähitulevaisuudesta.

Poliittisten liikkeiden pitäisi näyttää, mitä ne todella haluavat. Mikä on niille kaikista tärkeintä, luovuttamatonta ja arvokasta? Millainen on niiden unelmayhteiskunta?

Puolueiden vaalitenttivastaukset saattavat muistuttaa monilta osin toisiaan, kun ne pohtivat, miltä maailma näyttää viiden tai kymmenen vuoden päästä. Mutta jos ne luotaisivat tulevaisuutta vaikkapa 50 vuoden päähän, eroja pitäisi tulla jo enemmän esiin.

Edessä on ainakin kaksien, ehkä jopa kolmien vaalien vuosi. Miten kevään vaalikeskustelu muuttuisi, jos nostaisimme poliittisia unelmia edes vähän enemmän keskustelun ytimeen?

Jos poliitikot keskittyvät vain siihen, mikä on mahdollista tänään, emme ehkä pysty täysin näkemään, mitä puolueet ja muut liikkeet todella tavoittelevat tulevaisuuden yhteiskunnalta.

Ja juuri se on nähdäkseni politiikan tärkein kysymys.

Robert Sundman

Kirjoittaja on Ylen politiikan toimittaja. Hän vastaa myös nuorten vaalisisällöistä.