Muistatko vielä hikiset helteet? Vuosi 2018 olikin tavallista lämpimämpi ja jopa ennätyskuiva

Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpimiä vuosia on ollut tiheässä 2010-luvulla.

sää
Lapsia uimassa.
Tyler Heung, Edward Kilmer ja William Kilmer vilvoittelivat meressä Helsingin Lauttasaaressa 17. heinäkuuta.Jari Kovalainen / Yle

Viime vuosi lukeutui Suomessa mittaushistorian kymmenen lämpimimmän vuoden joukkoon, kertoo Ilmatieteen laitos. Tilastojen valossa vuosi oli yhdestä kahteen astetta tavanomaista lämpimämpi.

Yhtä lämpimiä vuosia on keskimäärin 10–15 vuoden välein. Ilmatieteen laitos toteaa tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun), että ilmastonmuutoksen myötä yhtä lämpimiä tai lämpimämpiä vuosia on ollut viime vuosina tiuhaan: 2011, 2013, 2014 ja 2015.

– Suomen keskilämpötilaa on arvioitu 1800-luvun puolivälistä saakka eli yli 150 vuotta. Kymmenestä lämpimimmästä vuodesta puolet ovat kuluvalta vuosikymmeneltä, kertoo meteorologi Pauli Jokinen tiedotteessa.

Viime vuoden ylin lämpötila oli Vaasassa heinäkuussa mitattu 33,7 astetta. Helmikuussa Utsjoella mitattiin vuoden alin lämpötila, 37,1 pakkasastetta. Vuotuinen sademäärä jäi poikkeuksellisen pieneksi Länsi-Suomesta Meri-Lappiin ulottuvalla alueella.

Vastaavanlaisia sademääriä mitataan Ilmatieteen laitoksen mukaan harvemmin kuin kerran 30 vuodessa. Useilla havaintoasemilla sademäärä jäi kuivan kesän vuoksi jopa ennätyksellisen alhaiseksi.

Vuoden viimeinen kuukausi tavanomaista lauhempi ja kuivempi

Joulukuussa keskilämpötila oli 1–4 astetta tavanomaista korkeampi. Ilmatieteen laitoksen mukaan Näin leuto joulukuu toistuu keskimäärin muutamien vuosien välein.

Joulukuun alin lämpötila oli Sodankylän Tähtelässä 23. päivänä mitattu –30,2 astetta. Ylin lämpötila oli 4. joulukuuta Kökarissa ja Utössä mitattu 7,2 astetta.

Joulukuun sademäärä jäi suuressa osassa maata tavanomaista pienemmäksi.

Lisää säästä:

Talven pakkasennätys rikki: Sallan Naruskalla mitattiin -32,2 astetta

Ylen sääsivut