Bussivuoroja yhä runsaasti Turun ja Helsingin välillä

Pohjolan liikenne luopuu, mutta tilalle porhaltaa Väinö Paunu Oy Pirkanmaalta.

Lyhyet
Linja-autoja Turun linja-autoasemalla.
Linja-autoja Turun linja-autoasemalla.Minna Rosvall / Yle

Linja-autoliikenteen kilpailutilanne on kiristynyt. Loppuvuonna Pohjolan liikenne ilmoitti luopuvansa pikavuoroista. Sitä voi pitää merkkinä pudotuspelin alkamisesta. Toisaalta pirkanmaalaisyritys Väinö Paunu on tulossa Turun ja Helsingin väliseen liikenteeseen.

Pohjolan liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko myöntää, että kova kilpailutilanne kävi kestämättömäksi. Pikavuorot yhtiö lopettaa helmikuun lopussa.

– Emme saaneet pikavuoroliikennettä millään tieosuuksilla niin kannattavaksi, että toimintaa voitaisiin jatkaa. Tarjontaa on tullut näille meidän pääreiteillemme merkittävästi lisää muutamien vuosien aikana. Hinnat ovat muuttuneet merkittävästi ja tulleet asiakasystävällisiksi. Tämä kokonaisuus on johtanut siihen, että emme saa meidän pakettia kannattavaksi, kertoo Alanko.

Vainion liikenteen toimitusjohtaja Matti Vainio myöntää, että kilpailu on kovaa.

– Toivon mukaan kaikki kuitenkin pärjäävät uudenkin systeemin kanssa ja asiakas saa hyötyä siitä, että on tarjolla erilaisia mahdollisuuksia, pohtii Vainio.

Tavallista matkustajaa ihmetyttää vuorojen runsaus. Tavallisena arkipäivänä Turusta Helsinkiin lähtee jopa yli 60 vuoroa.

– Kun vuoroja on paljon, asiakkaan ei tarvitse välttämättä aikatauluttaa menemistään, vaan aina pääsee bussiin, kun tulee pysäkille tai asemalle. Jos vuoroja vähennetään, asiakkaat vähenevät, kertoo Vainio.

Onnibus.com nykyinen omistaja, Koiviston auto on luvannut pitää hinnat kilpailukykyisinä.