Kela-takseja operoi Uudellamaalla huhtikuusta lähtien Menevä Oy

Menevän sopimus kestää vuoden 2021 loppuun, ja siihen sisältyy kaksi optiovuotta.

kilpailuttaminen

Kela-takseille on valittu uusi palveluntuottaja Uudellamaalla.

Huhtikuun alusta alkaen Kelan korvaamia taksimatkoja tuottaa Menevä Oy, joka jätti ainoana taksipalveluna Kelalle tarjouspyynnön. Kela kilpailutti uudelleen Uudenmaan Kela-taksimatkat toistuvien ruuhkien ja myöhästymisten vuoksi viime lokakuussa.

Menevän sopimus kestää vuoden 2021 loppuun, ja siihen sisältyy kaksi optiovuotta.

Sopimuksen mukaan Uudellamaalla pitäisi olla saatavilla 200 esteetöntä ajoneuvoa ja 600 tavallista taksia ruuhka-aikana. Menevä Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Halmisen mukaan taksipalvelu on jo saanut kokoon pääosan autoista ja kuljettajista.

– Menevän tarjouksen mukaan kalusto on riittävä. Uskon, että tämä palvelu saadaan toimimaan, sanoo Kelan etuuspäällikkö Susanna Bruun.

Kela korvaa Uudellamaalla kuukaudessa keskimäärin noin 51 000 taksimatkaa. Asiakkaat tilaavat taksin edelleen samasta alueellisesta tilausnumerosta.