Oulun kouluissa keskustelu somekäyttäytymisestä jatkuu kevätlukukaudella

Oululaiskouluihin lähetettiin noin kuukausi sitten ohjeistus, jossa korostettiin lasten somekäyttäytymisen seurantaa, kun Oulun seksuaalirikosepäilyt tulivat julki.

Oulu
Nuoret tutkivat kännyköitään.
Tiina Jutila / Yle

Oululaiskouluihin lähetettiin noin kuukausi sitten ohjeistus, jossa korostettiin lasten somekäyttäytymisen seurantaa, kun Oulun seksuaalirikosepäilyt tulivat julki.

Oulun Lintulammen koulun rehtori, sivistys- ja kulttuuripalveluiden valmiuspäällikkö Jari Haapalainen kertoo, että kouluissa on keskusteltu asioista ennen joululomia. Aihetta on tarkoitus pitää esillä myös ensi viikolla alkavalla kevätlukukaudella.

– Kiinnitetään huomiota lasten somekäyttäytymiseen: miten somessa toimitaan ja mitä vaaroja siinä on, Haapalainen täsmentää.

Hän korostaa, että vanhempien on tärkeä tietää, mitä lapset somessa tekevät ja millä sivustoilla käyvät.

– MLL:n sivuilla on hyviä ohjeita somemaailmasta, Haapalainen vinkkaa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)