Kananmunien syönti saattaa vähentää kakkostyypin diabetekseen sairastumisen riskiä

Tutkijat havaitsivat kananmunien syönnin lisäävän sellaisia yhdisteitä, jotka ovat yhteydessä diabetesriskin pienenemiseen.

terveys
Kurikkaselän tilalla on 250 000 kananmunaa.
Mika Aro / Yle

Kananmunien syönti saattaa pienentää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen, kertoo Itä-Suomen yliopiston uusi tutkimus.

Tutkimuksen mukaan keskimäärin yhden kananmunan syönti päivittäin lisää sellaisten verenkierron aineenvaihduntatuotteiden määrää, jotka ovat yhteydessä pienempään kakkostyypin diabeteksen riskiin.

Kananmunan syöntiä on perinteisesti kehotettu rajoittamaan sen sisältämän runsaan kolesterolin takia. Kananmunassa on kuitenkin poikkeuksellisen runsaasti myös erilaisia bioaktiivisia yhdisteitä, joilla on havaittu suotuisia vaikutuksia elimistön toimintoihin. Tästä syystä kananmunan terveysvaikutuksia on vaikeaa päätellä pelkästään kolesterolin perusteella.

Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmä on jo aiemmin raportoinut tuloksista, joiden mukaan yhden kananmunan syönti päivässä yhdistyi pienempään kakkostyypin diabeteksen riskiin itäsuomalaisilla miehillä.

Uusimman tutkimuksen tarkoituksena oli etsiä yhdisteitä, jotka voisivat selittää havaittua yhteyttä. Analyyseissä havaittiin, että runsaammin kananmunia käyttäneiden miesten verinäytteissä oli tiettyjä lipidiyhdisteitä. Samoja yhdisteitä löydettiin myös miehiltä, joille ei kehittynyt tyypin kaksi diabetesta.

Lisäksi tutkimusryhmä havaitsi useiden verestä mitattavien yhdisteiden ennustavan kasvanutta kakkostyypin diabeteksen riskiä.

Tutkijoiden mukaan varmempien johtopäätösten tekemiseen kananmunan syönnin vaikutuksista elimistön toimintaan tarvitaan lisää solutason tutkimuksia sekä ihmisillä tehtäviä kokeellisia tutkimuksia.