Lumitaide kestää lyhimmillään ohikiitävän hetken – katso, kuinka kävi järven jäälle piirretylle 100-metriselle metsolle

Pasi Widgren ei käytä nykyteknologiaa apuna harrastuksessaan. Kunnon lapio ja hyvä hahmotuskyky kantavat pitkälle.

lumi
Jäämetso.
Tässä syntyy taidetta Lapakiston luonnonsuojelualueella. Kuvaus: Mika Halme / Yle, editointi: Janne Ahjopalo / Yle

Lahtelainen retkeilijä Pasi Widgren viihtyy vapaa-aikanaan paikallisella luonnonsuojelualueella Lapakistossa ja sen retkeilyreiteillä.

Hän toivoo, että ihmiset liikkuisivat nykyistä enemmän luonnossa. Widgren onkin viime vuosina tehnyt lumilapiollaan eläinkuvioita Pitkäjärven jäälle lähelle retkeilyreitin nuotiopaikkaa ulkoilijoiden iloksi.

Tänä talvena Widgren piirsi lapiollaan soitimella olevan metson. Aikaa meni pari tuntia. Kuvion pystön kärki on 98 metrin päässä metson nokan kärjestä.

Siviilityössä arkkitehtisuunnitelmat ovat tulleet Widgrenille tutuiksi, mutta harrastuksessaan hän ei teknologiaa kaipaa.

– Ei ole mitään sen kummempaa piirustusta, dronea tai GPS:ää apuna tässä työssä. Tein ensin metson siiven. Muu juttu tuli sitten sen ympärille.

Metso ehti olla retkeilijöiden hämmästeltävänä noin viikon ennen kuin Aapeli-myrsky tuiversi kuvion urat peittoon.

Kuuntele Yle Areenasta, kun Pasi Widgren kertoo harrastuksestaan.