Yli 16 vuotta, yli 800 kokousta Alistusta! – Anonyymit kotikiusatut ovat uskaltaneet sanoa ääneen sen, mitä moni salaa ajattelee

Veijo ja Pauli marttoineen hauskuuttivat radion kuuntelijoita vinolla huumorilla yli 16 vuoden ajan viikoittain. Ohjelman nyt päättyessä kuullaan loppiaissunnuntaina kahden tunnin Anonyymit kotikiusatut -spesiaali.

viihdeohjelmat
AKK:n Jari Vesa ja Tommi Reponen.
Jari Vesa ja Tommi Reponen ovat miehet Veijon ja Paulin takana.Minna Aula / Yle

Anonyymit Kotikiusatut eli AKK syntyi talvella 2002 Tommi Reposen heitettyä kieli poskessa Jari Vesalle ajatuksen, pitäisikö kotikiusaamisesta puhua enemmän, kun työpaikka- ja koulukiusaamisestakin puhutaan.

Niin alkoi muotoutua kahden miehen viikkokokous, jossa nämä nimellä esiintyvät anonyymit kotikiusatut pähkäilevät omaa elämäänsä, puolisoidensa marttojen edesottamuksia ja ylipäätään maailmanmenoa.

Ilman kahvia ei synny huumoria. Ainakin Anonyymien kotikiusattujen viikkokokoukset olisivat jääneet pitämättä ja kuulematta, ellei Yle Kemin kahvinkeitin olisi porissut vuosien ajan perjantaisin aamusta alkaen tiuhaan tahtiin. Veijo ja Pauli eli Jari Vesa ja Tommi Reponen tarvitsivat kahvia polttoaineekseen kootessaan viikkokokouksen asialistaa eli ideoidessaan, mistä ajankohtaisesta asiasta mieskaksikko juuri sinä päivänä kertoo näkemyksensä.

AKK:sta on joskus käytetty luonnehdintaa tuorehuumori, koska se on niin tiukasti ajassa kiinni. Viikkokokoukseen on ehtinyt samankin aamun uutisia, sillä ohjelma on synnytetty vain muutama tunti ennen jakson ulosajoa radiossa.

Joskus viikkokokouksen teko on ollut melkoista pihtisynnytystä, mutta useimmiten ohjelma on löytänyt sisältönsä kohtuullisen kivuttomasti Reposen ja Vesan palloteltua viikon varrella tapahtunutta kahvikupin äärellä.

– Aiheet ovat olemassa, muut ihmiset ja maailmahan ne meille antavat, me vain lähestymme aiheita tarpeeksi pöljästi ja vinosta kulmasta, pohtii Jari Vesa.

Jotain tuttua, mutta oudolta kantilta

Veijo ja Pauli tarkastelevat asiaa kuin asiaa persoonallisella otteella, yllättäviltä kanteilta. Jollain käsittämättömällä tavalla he onnistuvat henkilökohtaistamaan vaikka kuinka suuren maailmanlaajuisen ilmiön ja tuomaan sen omaan elämäänsä – ja tietysti marttojensa elämään. Kun tähän poskettomaan taivasteluun lisätään höysteeksi sopivasti väärinkäsityksiä ja sinnepäin lausuttuja nimiä ja sivistyssanoja, ollaan jo pääsemässä AKK:n syvimpään olemukseen.

Yli 16 vuoden ajan Jari Vesa ja Tommi Reponen ovat perjantaisin ottaneet Veijon ja Paulin hahmon ja sukeltaneet näiden kahden hellyttävän isännän omintakeiseen maailmaan. Vai onko se sittenkään niin omintakeinen?

– Luulen, että yksi syy ohjelman suosioon se, että AKK:sta jokainen voi löytää jotain tuttua omasta elämästään, arvelee Vesa.

Ja Reponen täydentää ajatuksen.

– Me on uskallettu sanoa ääneen se, mitä monet salassa ajattelevat.

Käsikirjoitus? Niin mikä?

Anonyymejä kotikiusattuja on muutamissakin yhteyksissä kiitelty taitavasta, tarkkanäköisestä, pisteliäästä käsikirjoituksesta. Tämä vetää tekijöiden – ja kotitoimituksen muunkin väen – suut vinoon hymyyn, ja saattaa vähän naurunpyrskähdyksiäkin kuulua.

Niin lennokkaan luovaa on ollut Vesan ja Reposen työskentely, että käsikirjoitusta ei ole koskaan paperille ehditty saada.

– Seuraillaan tiedotusvälineitä pitkin viikkoa, perjantaisin selaillaan varsinkin iltapäivälehtiä, aletaan heitellä ideoita, kertoo Reponen jokaviikkoisen prosessin alusta.

– Jos toinen ottaa kopin ajatuksesta, jatketaan pallottelua. Ideoita saattaa tulla muutamia, niistä sitten vähitellen kehkeytyy jonkinlainen runko ja syntyy mielikuvakäsikirjoitus. Mitään kirjoitettua ei ole, vaan kun mennään työpajaan nauhoittamaan ohjelma, kummankin päässä on idea siitä, kuinka homma etenee. Ohjelma syntyy melko lailla spontaanisti, Vesa summaa.

– Erittäin spontaanisti, tarkentaa Reponen.

Tämä työskentelytapa miehiltä sujuu hyvin, koska he ovat tehneet yhdessä erilaisia huumoripläjäyksiä jo parikymmentä vuotta. Suuren osan he ovat tehneet kahdestaan, mutta on mukana ollut aikanaan myös Jope Ruonansuu.

Kestetään yhdessä

Pitkä yhteinen työhistoria on helpottanut ohjelmantekoa myös niinä aamuina, joina tekijöiden omasta elämästä on ollut hauskuus vähissä. Kaverin kanssa on pystynyt siirtämään pahan mielen sivuun ja heittäytymään ainakin hetkeksi hauskuuttajan rooliin.

Tunnemme toisemme niin hyvin, että silmäripsen asennosta jo huomaa, jos toisella on vähän huonompi päivä.

Tommi Reponen

– Kyllä me niin hyvin jo toisemme tunnetaan, että suurin piirtein silmäripsen asennosta jo huomaa, jos toisella on vähän huonompi päivä. Mutta niin sitä vaan pystytään toisiamme sparraamaan, että hetken päästä jo nauru irtoaa, kertoilee Reponen.

Jossain vaiheessa AKK:n nimessä oli myös lyhenne ky. Reposen ja Vesan murteessa "ky" ei suinkaan merkinnyt kommandiittiyhtiötä.

– Kestetään yhdessä, paljastaa Reponen.

Alkuvaiheessa, vuonna 2002, Anonyymien kotikiusattujen kokouksia päästiin seuraamaan alueradiossa vain Meri-Lapissa ja muualla Lapissa, hetken päästä myös Jyväskylässä ja Oulussa, ja sitten AKK:sta tuli valtakunnallinen ohjelma Radio Suomen kanavalla.

Tämän vuosikymmenen alussa radio- ja tv-viihteen seura Studio Kymppi palkitsi AKK:n Vuoden viihdeohjelmana. Vuoden 2010 radioviihdeohjelmien palkinnon perusteissa kiitetään muun muassa ohjelman hauskanpitoa ilman väkivaltaa ja alapään juttuja.

Ilman marttoja ei olisi Veijoa ja Paulia

AKK:n viikkokokousta pitävät Veijo ja Pauli kaksistaan, mutta ilman puolisoita, marttoja, AKK ei olisi ollut mahdollinen. Marttojen ääni kuuluu, varjo häilyy ja vaikutus tuntuu näiden kahden sankarin tekemisissä.

AKK:n aloittaessa Jarilta ja Tommilta kyseltiin, kuinka he uskaltavat suoltaa tuollaista tekstiä naisista. Eivätkö naiset, feministit, tasa-arvon kannattajat ja vaikka ketkä hermostu?

– Ehkä yllättävää, mutta mitään tuollaista ei ole kuulunut. Ilmeisesti kaikki aika nopeasti huomasivat, että AKK:n kärki ei osu naisiin, vaan huumori kohdistuu nimenomaan meihin veijoihin ja pauleihin. Jos tässä jollekulle lempeästi irvaillaan, niin meille itsellemme, pöhköille miehille, joiden pelastuksena ovat ehdottomasti martat.

Parisuhteet, ihmissuhteet, naisten ja miesten väliset suhteet stereotypioineenkin ovat AKK:n tekijöiden mukaan ehtymätön idealähde. Kun siihen yhdistetään ajankohtaisuus, paketti on tekemistä vaille valmis.

AKK ei ole perustunut ilkeilyyn.

Jari Vesa

AKK on siis onnistunut olemaan samanaikaisesti sekä pisteliäs että lempeä. Vuosien mittaan AKK:ssa on vitsailtu monesta julkisuuden henkilöstä, mutta heistäkään kukaan ei ole vetänyt hernettä nenään.

– Kun on jossain tavattu, kyllä he ovat ihan ystävällisesti kätelleet ja jopa taputtaneet olalle, naurahtaa Jari Vesa.

Veijo ja Pauli eivät ole halunneet olla tahallisen ilkeitä eivätkä loukata.

– Rajalla on varmaan joskus käyty ja keikuttu, mutta AKK ei ole perustunut ilkeilyyn, Jari Vesa sanoo.

Pysyykö kaksikko naftaliinissa?

AKK:n viikkokokouksia on tehty yli 16 ja puoli vuotta ja ohjelmia on kertynyt runsaat 800. Lisäksi monena vuonna on tehty muutama pitkä erikoislähetys, esimerkiksi vappuna ja pikkujouluaikana. Miltä Veijosta ja Paulista tuntuu nyt, kun rupeama on päättymässä? Ja vieläkö Veijosta ja Paulista kuullaan?

– Sniff, kyllä vähän haikealta tuntuu, mutta tietyllä lailla helpottunutkin on olo aikamoisen rumban jälkeen, Reponen erittelee tuntemuksiaan.

– On ihan uskomatonta, että AKK:sta tuli näin pitkä urakka. Ei tätä olisi millään arvannut melkein 17 vuotta sitten, kun heitimme idean ilmoille. Asioilla on aikansa ja nyt AKK menee telakalle. Hiukan helpotusta, hiukan haikeutta, Vesa summaa.

On Air -valo palaa ja taustalla mies AKK:n paita päällä.
Minna Aula / Yle

Niin, kuullaanko Veijon ja Paulin tai edes Vesan ja Reposen huumoria enää tulevaisuudessa?

Miesten myhäilevistä katseista ja hiukan epämääräisestä ynähtelystä päätellen kyllä.

– Nyt vedetään henkeä jonkin aikaa, mutta ajatuksia tulevasta on kyllä. Varmasti tehdään vielä yhdessä jotain, huumoria tai musiikkia tai jotain, lupaa Jari Vesa.

Ei siis välttämättä mene pitkäänkään ennen kuin Reponen taas hiippailee verottamaan toimituksen kahvipannua ja heittelemään hervottomia juttujaan – ja kajauttamaan ilmoille tutun AKK:n tervehdyksen "Alistus!".

AKK:n viimeinen lähetys eli "Ennenkuulumaton alistusmegahyperspektaakkeli" kuullaan Radio Suomessa ja Yle Areenassa sunnuntaina 6.1.2019 kello 17.15.

Edit 8.1.19 klo 11.40: korjattu Vuoden viihdepalkinnosta kertovassa kappaleessa virheellinen ilmaus "vuosituhannen alussa" ilmaukseksi "tämän vuosikymmenen alussa".