Iran aikoo lähettää sotalaivoja Yhdysvaltain lähivesille

Iran haluaa vastata Yhdysvalloille, joka pitää jatkuvasti lentotukialuksia Persianlahdella.

Iran
Iranilainen sotalaiva ampuu pitkän matkan Mehrab-ohjuksen Omaninlahdella tammikuussa 2012.
Iranilainen sotalaiva ampuu pitkän matkan Mehrab-ohjuksen Omaninlahdella tammikuussa 2012.Ebrahim Noroozi / EPA

Iran lähettää keväällä sotalaivoja läntiselle Atlantille, kertoo maan valtiollinen uutistoimisto IRNA (siirryt toiseen palveluun).

Laivojen operaatio kestää viisi kuukautta ja se alkaa iranilaisen uudenvuoden jälkeen maaliskuussa, kertoi laivaston vara-amiraali Touraj Hassani uutistoimistolle.

Hassani kertoi joulukuussa, että matkaan lähtee kaksi tai kolme alusta ja ne käyvät muun muassa Venezuelassa.

Yksi aluksista on laivaston uudenaikainen hävittäjä Sahand. Se on varustettu helikopterikannella ja sillä on sekä tykki- että ohjusaseistus. Alus kykenee myös elektroniseen sodankäyntiin.

Iran on jo kauan ollut ärsyyntynyt Yhdysvaltain lentotukialusten jatkuvasta läsnäolosta Persianlahdella. Iran on hakenut keinoja vastata Yhdysvaltain siihen kohdistamaan uhkaan, kertoo uutistoimisto Reuters.

Joulukuussa korkea-arvoinen iranilainen laivastoupseeri totesi, että koska Yhdysvaltain alukset saavat liikkua Iranin lähellä, voivat Iranin alukset seilata myös Yhdysvaltain lähivesille.

Lähteet: Reuters