Yle myrskyn riepottamalla Ahvenanmaalla: "Nyt siivotaan ja mietitään, mitä tehdä kaikella tällä puulla"

Tuhannet kodit ovat yhä ilman sähköä Ahvenanmaalla.

Aapeli-myrsky
Ulla-Liisa ja Tom Latvala
Puita kaatui kuin heinää Ulla-Liisa ja Tom Latvalan naapurustossa Jomalassa.Lassi Lähteenmäki

Ahvenanmaalla keskiviikkoisen Aapeli-myrskyn raivaustyöt jatkuvat kuumeisesti. Lauantaina puoliltapäivin viitisentuhatta taloutta oli yhä ilman sähköä.

Ylen toimittaja Lassi Lähteenmäki kertoo, että monet maaseudun asukkaat ovat muuttaneet Maarianhaminan hotelleihin, kun koti on sähköttömyyden takia kylmennyt ja myös vedentulo on katkennut.

Viranomaiset eivät vielä tiedä, kuinka paljon asukkaita on jäänyt mottiin kaatuneen puun katkaiseman kulkuväylän taakse maaseudulla.

Syrjäseuduilla sähköjen palautumista voidaan joutua odottamaan parikin viikkoa. Myös puhelinyhteydet pätkivät maaseudulla edelleen.

Manner-Suomesta on matkannut saarelle sähköyhtiöiden työntekijöitä auttamaan raivaustöissä.

– Samalla laivalla tuli apuvoimia 5–6 pakettiautoa. Ruotsista on myös pyydetty apua, Lähteenmäki kertoo.

Mies metsässä
Raivaustöiden arvioidaan kestävän pari viikkoa.Lassi Lähteenmäki

Puita kaatui vuoden hakkuumäärän verran

Maarianhaminan ulkopuolella, Jomalan kunnassa näkymä on hurja. Uudehkolla asuinalueella suurin osa puista on kaatunut.

– Muutamia koivuja on jäänyt pystyyn, männyt ja kuuset ovat enimmäkseen kaatuneet juurineen. Osa puista on katkennut keskeltä. Vieressä on ihan uusi omakotitalo, jonka katon päälle kaatui myrskyssä neljä isoa puuta. Katon harjatiilet ovat menneet rikki ja remonttia pitää järjestellä, Lähteenmäki kuvailee.

Jomalassa on sentään saatu sähköt takaisin.

Paikallinen Carita Gullans kertoo, että myrsky on ollut ihmisille järkytys, mutta katse on jo tulevassa.

– Nyt sitten siivoamaan kaikki ja miettimään, mitä tehdään kaikesta tästä puusta. Meidän tontilla otettiin puun juuretkin esille ja katsotaan, mitä kivaa siitä voisi tehdä.

Myrsky kaatoi saarelta puita arviolta yhden vuoden hakkuumäärän verran, kertoo Lähteenmäki. Tuuli myös lennätti kattoja monista kesämökeistä.

Myrskyssä kaatuneita puita
Viranomaiset ovat kehottaneet asukkaita varovaisuuteen raivaustöissä.Lassi Lähteenmäki

Yöksi työpaikalle, jos koti on kylmä

Myrskyn vuoksi ihmisiä on majoitettu muun muassa jäähalleihin ja muihin julkisiin tiloihin.

Maakuntahallituksessa työstentelevä Ulla-Liisa Latvala kertoo, että myös työnantaja on tarjonnut yöpaikkaa tarvitseville.

– Eilen tuli ilmoitus, että ne kenellä on oma huone, saavat jäädä yöksi jos haluavat. Myös suihku- ja saunatilat on järjestetty.

Myrskyn raivaustöissä vierähtää helposti parikin viikkoa.

– Kun lasketaan vakuutusjärjestelyt ja remontit, niin varmaan menee vuosi ennen kuin Ahvenmaa elää taas normaalia elämää, Lähteenmäki arvioi.

Hankalin maasto vielä raivattavana

Sähköyhtiö Ålands elandelslagin toimitusjohtajan David Karlssonin mukaan metsien sähkölinjoilla on vielä kaikkein haastavin maasto jäljellä. Tämä tarkoittaa sitä, että sähköttömien talouksien määrä vähenee hitaasti.

Työn jouduttamiseksi sähköammattilaiset tekevät metsissä pitkää, noin 12-tuntista päivää.

Aapeli-myrsky oli historiallisen kova. Kökarin Bogskärissä 10 minuutin keskiarvo tuulen nopeudesta oli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 32,5 m/s. Tämä on suurin merellä mitattu keskituulen nopeus Suomessa.

Myrskyssä kaatunutta metsää Ahvenanmaalla.
Metsätuhoja Södersundassa ja Pålsbölessä Ahvenanmaalla. Video: Ålands Radio och Tv.

5.1. klo 19.55: Keskustelu on päättynyt asiattomien kommenttien vuoksi.

Lue myös:

Myrskyn aiheuttamien sähkövaurioiden korjaus voi kestää Ahvenanmaalla useamman viikon – video näyttää laajoja tuhoja pääsaarella (4.1.)

Ennätysmyrsky Aapelin tuhoja korjataan Ahvenanmaalla – vanhuksia on evakuoitu kodeistaan, ihmiset lämmittelivät yöllä kaupassa (3.1.)

Yle seurasi: Aapeli-myrsky iski Suomeen (2.1.)