Tutkimus: Sairaat, vanhukset ja nuoret tärkeimmät teemat eduskuntavaaleissa

Aiempaa useampi pitää tärkeänä hallituspohjaan vaikuttamista, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämä tutkimus.

eduskuntavaalit
Äänestyslippu kuoressa
Petteri Paalasmaa / AOP

Sairaiden ja vanhusten hoito sekä nuorten syrjäytyminen ovat suomalaisten mielestä tärkeimpiä teemoja, joihin halutaan vaikuttaa kevään eduskuntavaaleissa. Asia käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta, jossa vastaajia pyydettiin arvioimaan erilaisten teemojen merkitystä.

Vastaajat pitävät tärkeänä myös työttömyyteen, koulutukseen, energia-asioihin, köyhien asemaan, valtion talouteen sekä ilmastonmuutokseen vaikuttamista eduskuntavaaleissa.

Sen sijaan vähiten tärkeiksi teemoiksi vastaajat kokevat kansalaisaktivismiin, kehitysavun tasoon ja alkoholihaittoihin vaikuttamisen.

Tutkimuksen mukaan halu vaikuttaa hallituskokoonpanoon on huomattavasti suurempi kuin vertailukohtana olleissa vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Nyt kolme neljästä pitää tärkeänä hallituspohjaan vaikuttamista, kun vuonna 2007 näin ajatteli vain hieman yli puolet.

Lisäksi aiempaa useampi pitää tärkeänä pääministerin valintaan sekä maahanmuuttoon vaikuttamista.

Aiempaa vähemmän merkitystä vastaajat antavat pätkätöihin, lapsilisiin ja päivähoitoon vaikuttamiselle.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS, ja siihen haastateltiin yli tuhatta ihmistä. Tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksessa kansalaiset valitsivat 47 asian listalta itselleen tärkeimmät eduskuntavaaliteemat.