Netistä tilatut lääkkeet voi noutaa pakettiautomaatista – apteekit ottavat mallia Postista

Reseptilääkkeet voi nykyisin tilata kotiin vaikka kännykällä. Myös lääkkeiden luovutusautomaatit yleistyvät nopeasti.

Kotimaa
Oulun Kaukovainion sivuapteekin lääkehylly.
Lääkkeiden hankkiminen ei vaadi enää välttämättä lainkaan käyntiä apteekissa. Paulus Markkula / Yle

Automaatioon ja älypuhelimiin perustuvat noutopisteet yleistyvät Suomessa vauhdilla. Uutta ovat apteekkien lääkeautomaatit, ja vastaavia palveluita on avautumassa myös kunnallisiin hyvinvointipalveluihin.

Apteekeissa kehitysvauhti on nyt nopeaa. Eri puolille Suomea on toimitettu jo noin sata lääkkeiden luovutusautomaattia. Kotimaiset alan yritykset ennustavat alkaneelle vuodelle voimakasta kasvua.

Oulun kaupunginsairaalan hoitotarvikkeiden jakeluautomaatti on esimerkki siitä, kuinka automaatio etenee myös julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Kotisairaanhoidossa käytettäviä tarvikkeita on aikaisemmin pitänyt jonottaa palvelutiskillä määrättyinä aukioloaikoina, mutta uusi noutoautomaatti palvelee myös aukioloaikojen ulkopuolella.

Hoitotarvikkeet saa hakea omaan tahtiin

Oulun kaupungin hyvinvointipalveluissa työskentelevä perushoitaja Seija Pehkonen täyttää hoitotarvikkeiden noutoautomaattia Kontinkankaalla, kaupunginsairaalan aulassa.

Lokeroon sujahtaa tällä kertaa pahvilaatikollinen avannepusseja. Terveydenhuoltolain nojalla hoitotarvikkeita jaetaan maksutta tietyille erityisryhmille, mikä helpottaa pitkäaikaissairaiden pärjäämistä kotihoidossa.

– Tästä lähtee seuraavaksi tekstiviesti asiakkaan puhelimeen, ja noutokoodilla oikean luukun sitten saa auki, Pehkonen selvittää.

Asiakas voi hakea hoitotarvikkeet automaatista silloin, kun hänelle sopii parhaiten, myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Helena Ruokamo

Palveluesimies Helena Ruokamo kertoo, että asiakaspalautteen perusteella uusi palvelu on otettu vastaan todella hyvin. Ruokamon mukaan kaupungin hyvinvointipalvelut saavat automaatiosta arvokasta kokemusta, ja samalla henkilöstön teknologiaosaaminen lisääntyy.

Hoitotarvikeautomaatti helpottaa osaltaan vuotuista työkuormaa yhteensä noin 5,4 miljoonan euron arvoisten hoitotarvikkeiden jakelussa ja samalla parantaa asiakkaiden palvelua.

– Asiakas voi hakea hoitotarvikkeet automaatista silloin, kun hänelle sopii parhaiten, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Toivomme, että palvelua voitaisiin laajentaa jatkossa koko Oulun alueelle, Ruokamo toteaa.

Postin pakettiautomaatit esikuvana

Noutoautomaation vahvana edelläkävijänä voidaan pitää Postin pakettiautomaatteja, joiden lukumäärä kasvaa kuluvan vuoden aikana jo 1500:aan.

Luovutusautomaatteja kehittävä Seppo Kangas Smartpickbox oy:stä tunnustaa auliisti, että Posti on opettanut suomalaiset pakettiautomaattien käyttäjiksi.

– Saimme idean juuri Postin pakettiautomaateista. Ryhdyimme ideoimaan automaateille myös muuta käyttöä. Nyt olemme toimittaneet niitä yli kymmenelle eri toimialalle, Kangas kertoo.

Luovutusautomaatio on selvästikin läpimurtovaiheessa. Esimerkiksi Kankaan yritys on kaksinkertaistanut liikevaihtonsa viime vuonna. Ohjelmisto- ja tuotekehitys on oululaisissa käsissä, ja automaatit valmistaa kuusamolainen yritys alihankintana.

Yliopiston apteekin noutopiste.
Eri puolille Suomea on toimitettu jo noin sata lääkkeiden luovutusautomaattia.Timo Nykyri / Yle

Kankaan yritys on toimittanut apteekkien luovutusautomaatteja jo noin 80 tilaajalle. Yhtiö on saanut jalansijaa myös autohuoltamoiden avain- ja maksurutiinien automatisoinnissa sekä muun muassa rautakauppojen ja varaosaliikkeiden noutoautomaatiossa.

– Asiakas säästyy jonottamiselta. Esimerkiksi jälkitoimitukseen siirretyn lääkkeen voi hakea automaatista itsenäisesti, jopa aukioloaikojen ulkopuolella, Kangas motivoi.

Julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa Smartpickbox-yhtiön ensimmäinen pilotti on Oulun kaupunginsairaalan aulassa palveleva hoitotarvikeautomaatti.

– Uskon, että julkinen puoli tulee lisäämään noutoautomaatteja jatkossa vahvasti. Automaatit soveltuvat esimerkiksi sairaaloiden avainten hallintaan ja jakeluun sekä työvaatehuoltoon, kaikkiin kädestä käteen –rutiineihin.

Lääkkeitä tilauksesta kotiovelle

Lääkkeiden hankkiminen ei vaadi enää välttämättä lainkaan käyntiä apteekissa. Verkkopalveluja käyttämällä vähintäänkin palvelutiskin jonot voi ohittaa helposti.

Yliopiston apteekissa lääkkeiden ja hyvinvointituotteiden verkkotilaukset ovat kaksinkertaistuneet vuoden 2018 aikana. Kolmellatoista paikkakunnalla toimiva apteekkikonserni on hankkinut lääkkeiden noutoautomaatteja useille toimipaikoilleen sekä konserniin kuuluvalle Ego-hyvinvointimyymäläketjulleen.

Proviisori Paula Filppula Oulun Yliopiston apteekista kokee, että automaatio tarjoaa asiakkaalle lisää palveluvaihtoehtoja ja vapauttaa resursseja asiakaspalveluun toimipisteissä.

– Asiakas voi tehdä ostokset paikasta riippumattomalla tavalla puhelimen ja verkon chat-palvelun tai Uniikki-sovelluksen avulla. Tuotteet voidaan hakea automaatista tai pyynnöstä lähettää kotiovelle saakka.

Automaatissa on tavaraa koko ajan ja joulun alla meinasi ihan tila loppua kesken.

Katja Joensuu

Lääkkeet toimitetaan kotiin postin tai pakettipalvelun kautta. Reseptilääkkeitä toimitetaan myös pakettiautomaattiin. Tämä edellyttää, että asiakas on ensin rekisteröitynyt pankkitunnuksillaan Yliopiston apteekin verkkopalvelun käyttäjäksi.

Proviisori Filppula pitää järjestelmää helppona ja turvallisena. Puhelimitse asioitaessa palvelutilanteessa käytetään turvakysymystä, johon asiakkaan on osattava vastattava oikein. Turvakysymyksen asiakas asettaa rekisteröityessään verkkoapteekkiin ensimmäistä kertaa.

Apteekin teknisten toimihenkilöiden esimies Katja Joensuu kertoo, että lääkkeiden noutoautomaatti on Oulussa otettu hyvin vastaan niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin keskuudessa. Viivakoodien ansiosta järjestelmä on helppokäyttöinen henkilökunnalle. Asiakkaalle järjestelmä lähettää tekstiviestinä tarvittavan numerokoodin heti, kun tuotteet ovat noudettavissa.

– Automaatissa on tavaraa koko ajan ja joulun alla meinasi ihan tila loppua kesken, Joensuu kertoo.

Lääkeautomaatit auki myös ilman valvovaa henkilökuntaa

Farmaseutilta voi nykyisin ostaa lääkkeet verkon yli samalla tavalla kuin asioidaan apteekin palvelutiskillä.

Espoolaisen Remomedi oy:n Videoapteekissa asiakas saa videopuhelun aikana sopimusapteekin farmaseutilta lääkeneuvonnan, sekä ostaa ja maksaa apteekkituotteensa. Lääkkeet voidaan sen jälkeen hakea yhtiön valmistamasta Noutoapteekista tai toimittaa asiakkaan kotiin.

Apteekkari Kati Rantoja käynnistelee Remomedi oy:n toimittamaa Kuusamon Keskusapteekin videoapteekkia.
Apteekkari Kati Rantoja käynnistelee Remomedi oy:n toimittamaa Kuusamon Keskusapteekin videoapteekkia.Ensio Karjalainen / Yle

Toimitusjohtaja Kari Paukkeri korostaa yrityksensä lääkeautomaattien turvallisuutta. Noutoapteekin moduuleissa on murtoyrityksiä ehkäisevä teräsrakenne, ja lääkkeiden osto- ja luovutusohjelmiston tietoturvaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Lisäksi luovutusautomaatit kontrolloivat lääkkeiden säilytyslämpötilaa.

Viime vuoden lopulla alkaneet ensimmäiset toimitukset ovat suuntautuneet muun muassa pääkaupunkiseudulle, länsirannikolle ja Pohjois-Karjalaan.

– Luovutusautomaatit sijoittuvat usein kivijalka-apteekin tuulikaappiin, jonne asiakkaat pääsevät myös aukioloaikojen ulkopuolella käyttämällä yksilöllistä tunnistuskoodia, Paukkeri kuvailee.

Nouto- ja Videoapteekin ohjelmistokehitys on Remomedin omissa kotimaisissa käsissä, ja teräsrakenteiden tuotantoa ollaan kuluvan vuoden aikana siirtämässä Tanskasta Suomeen. Remomedi on yli kahdenkymmenen suomalaisen apteekkarin omistama yhtiö.

Paukkeri uskoo, että tänä vuonna yhtiö toimittaa automaattisen Noutoapteekin 40–50 apteekkarille eri puolilla Suomea. Viime vuoden lopulla alkaneet ensimmäiset toimitukset ovat suuntautuneet muun muassa pääkaupunkiseudulle, länsirannikolle ja Pohjois-Karjalaan.

– Muihin pakettiautomaatteihin verrattuna tuoteperheemme on kehitetty juuri apteekkikäyttöön, eikä sitä myydä muille toimialoille, Paukkeri korostaa.

Liitot mukana kehityksessä

Suomen Apteekkariliitto pitää alan digitalisaatiota myönteisenä ilmiönä. Liiton johdolla päivitetään parhaillaan verkkoapteekkialustaa, jota käyttää jo lähes sata apteekkia eri puolilla maata, kertoo liiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen.

– Uusi eAPTEEKKI -nimisen sovelluksen myötä verkkoapteekkien määrä yli kaksinkertaistuu Suomessa tänä vuonna. Myös pienet apteekit voivat sen myötä aloittaa verkkopalvelun helposti, Kostiainen arvioi.

Uusi verkkokauppa-alusta tarjoaa mahdollisuuden lääke- ja hoitotarvikeostojen ohella myös moniin muihin digipalveluihin, kuten farmaseutin etävastaanotot, tarkistuspalvelut ja lääkehoidon onnistumisen seuranta, Erkki Kostiainen selvittää.

Farmasialiiton puheenjohtaja Antti Katajan mukaan automaation vaikutusta alan kehitykseen on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Liitolla ei liioin ole erityistä kantaa lääkkeiden luovutusautoautomaation yleistymiseen.

– Itse ajattelen, että tärkeintä on potilaan lääkeneuvonnan turvaaminen, hänen sitouttaminen lääkehoitoon ja yleensäkin lääkityksen turvallisuus, Kataja toteaa.