Joensuuhun neljä uutta varavaltuutettua

SDP:lle ja Keskustalle on syntynyt vaje varavaltuutetuista.

Joensuu
Joensuun kaupungintalo helmikuussa 2015.
Maiju Immonen / Yle

Joensuussa joudutaan kutsumaan lisää varavaltuutettuja työriviin. Tällä hetkellä Joensuun kaupunginvaltuustossa on neljän varavaltuutetun vajaus.

Vajaus voi syntyä esimerkiksi luottamushenkilön paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

Uudet varavaltuutetut nimittää kunnallisvaalien tulosten perusteella keskusvaalilautakunta, joka täyttää paikat ensi viikon kokouksessaan.

Täytettävänä on kolme Sosiaalidemokraattisen puolueen, ja yksi Suomen Keskustan varavaltuutetun pesti.