Nuori mies kaahasi huumeissa poliisia pakoon Leppävirran keskustassa – epäillään myös polttoainevarkaudesta

Tapaus sattui maanantaina iltapäivällä vilkkaan liikenteen aikaan.

Leppävirta
Kaksi poliisia.
Toni Pitkänen / Yle

Poliisilla oli takaa-ajotilanne Leppävirran keskustassa maanantaina iltapäivällä.

Poliisi sai hieman ennen kello 16 ilmoituksen mahdollisesti päihtyneestä ja vaarallisesti ajavasta kuljettajasta Leppävirrantiellä. Parikymmentä minuuttia myöhemmin poliisi havaitsi epäillyn auton ja näytti pysäytysmerkkiä.

Kuljettaja kiihdytti karkuun ja pakeni poliisia taajamassa yli sadan kilometrin tuntinopeudella. Tapahtuma-aikaan keskustassa oli paljon muuta liikennettä ja myös jalankulkijoita.

Poliisi sai pysäytettyä kuljettajan Leppävirran torin kulmalle. Autoa kuljetti 18-vuotias naantalilaismies, jota epäillään ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja polttoainevarkaudesta.

Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksen mukaan miehen puhalluskoe alkoholin osalta jäi alle rangaistavan rajan, mutta huumepikatesti näytti positiivista.