Moni Helsingin museo houkutteli ennätysyleisön

Suosion syyksi nähdään museoiden vetovoiman kasvu ja museokortin yleistyminen.

Lyhyet
Läheltä
Yle

Helsingissä useat suuret museot tekivät viime vuonna kävijäennätyksensä. Ennätyksiä rikottiin ainakin Kansallismuseossa, Helsingin kaupunginmuseossa ja Designmuseossa.

Kansallismuseo teki Barbie-näyttelyn siivittämänä kaikkien aikojen kävijäennätyksensä. Se oli reilut 230 000 kävijää, mikä oli lähes 50 000 enemmän kuin aiemmin.

Helsingin kaupunginmuseossa puolestaan koettiin kolmas ennätysvuosi peräkkäin. Museo lähentelee jo puolta miljoonaa kävijää vuodessa. Uusi ennätys on nyt noin 445 000 ihmistä.

Designmuseosta kerrotaan, että museo rikkoi viime vuonna ensimmäistä kertaa 200 000 näyttelyvieraan rajan. Museon kävijämäärä kasvoi lähes kolmanneksella.

Syitä kasvaviin kävijämääriin pidetään moninaisina. Kansallismuseosta arvioidaan, että museoiden yleinen suosion kasvu ja muun muassa museokortti ovat lisänneet kävijämääriä.

Supersuositun Amos Rexin naapurissa sijaitsevan nykytaiteenmuseo Kiasman kävijämäärä pysyi edellisvuoden tasolla vajaassa 300 000.