Pitkä rottasota alkaa nyt Pietarsaaren vanhassa puukaupunginosassa – "Viemäreissä on sen verran runsaasti liikennettä"

Rottia vastaan käydään säännöllisesti eri puolilla maata. Tutkija uskoo silti, ettei rotista päästä koskaan.

rotta (laji)
Kaksi rottaa
Pat Morris / AOP

Pietarsaaren historiallisen puukaupunginosan Skatan rottaongelman kartoitus sai alkunsa siitä, kun päiväkodin alapohjasta löytyi rotan pesä. Korjaustöiden yhteydessä huomattiin, että rotat olivat tulleet viemäriverkoston kautta. Lisäksi Skatan asukkailta saatiin havaintoja jyrsijöistä.

Ennen joulua tilannetta tutkittiin tarkemmin riistakameroiden avulla. Se näytti, että tarvetta jatkotoimille on, sanoo tekninen johtaja Rune Hagström.

– Määrää emme osaa sanoa, koska kameroissa ei ollut laskuria. Mutta sen verran runsaasti liikennettä on, että on järkevää ryhtyä torjuntatoimenpiteisiin.

Yllätys "liikenne" ei sinänsä ollut, sillä tiedossa on, että maan päällä vilahtavat jyrsijät ovat vain jäävuoren huippu.

– Jyrsijät ovat viisaita eläimiä eivätkä näyttäydy ihmisille, jos ei ole aivan pakko, sanoo Hagström.

Pietarsaaren Skata eli Pohjoisnummi (siirryt toiseen palveluun) on määritelty yhdeksi Suomen tärkeimmistä yhtenäisistä puukaupunginosista. Sen asutuksen juuret ovat 1730-luvulla (Skata-yhdistyksen sivut).

Pietarsaaren tekninen johtaja Rune Hagström.
Pietarsaaren tekninen johtaja Rune Hagström.Ville Viitamäki / Yle

Rottia vastaan tehdään täsmäiskuja säännöllisesti eri puolilla maata. Esimerkiksi Porvoon vanhassakaupungissa tapettiin viime kesänä sata rottaa. Tampereella rottasota alkoi juhannuksena, mutta vielä syksylläkin jyrsijöitä näkyi keskustan Sorsapuistossa kymmenittäin.

Arviot rottien määrästä Helsingissä vaihtelevat sadastatuhannesta jopa puoleen miljoonaan. Kokonaan rotista ei päästä eroon, uskoo tutkijatohtori Tuomas Aivelo, jota älykäs jyrsijä myös kiehtoo (Ylen Perjantai-dokkari).

Rottien torjunta on kehittynyt ja sitä on ollut pakko kehittää viime vuosina, sillä myrkkyjen riskit ja haitat tunnetaan aiempaa paremmin. Kuluttajakäytöstä myrkyt poistuivat viime vuonna, mutta myös ammattilaiset ovat siirtymässä yhä enemmän jyrsijöiden hävittämisessä ekologisempiin vaihtoehtoihin kuten sähköloukkuihin.

Pietarsaaressa käytössä ovat tarvittaessa kaikki keinot. Lähtökohtana on myrkytön torjunta, mutta jos rottia on jossain erityisen runsaasti, saatetaan myrkkyäkin käyttää, sanoo palvelupäällikkö Jukka Tietäväinen tuholaistorjuntayritys Anticimexista.

Tietäväisen mukaan näin laajaa rottientorjuntaoperaatiota ei tehdä kovin usein.

Ansojen asentaminen viemäriverkostoon alkaa ensi viikolla. Jos kiinteistönomistajat antavat luvan, ansoja tulee myös pihoille. Urakka etenee Pietarsaaren vanhassa puukaupunkiosassa kolme katua kerrallaan, ja työ kestää kaksi kuukautta. Sen jälkeen seurataan vielä kuukausi pahinta aluetta.

rotta
Tony Margiocchi / AOP

Rottia ja muita jyrsijöitä esiintyy usein juuri vanhoissa kaupunginosissa. Pietarsaaressa Skatan tilanteeseen vaikuttanee myös se, että alueella on aiemmin ollut makkaratehdas.

– Ruokaa on ollut varmasti riittävästi, ja siksi populaatiota on syntynyt runsaammin, arvelee tekninen johtaja Rune Hagström.

Ongelma on myös kaupungin sekaviemäriverkosto: sadevesi- ja jäteviemärit ovat samaa putkea ja jyrsijät pääsevät kulkemaan avonaisten sadevesikaivojen kansien kautta verkostoon ja sitä kautta koteihinkin.

Hulevesijärjestelmä on jo pitkään ollut tarkoitus eriyttää muusta viemäriverkostosta, mutta iso ja kallis operaatio odottaa yhä toteutumistaan.

Hagström muistuttaakin, että jos ruuantähteitä vedetään vessasta, ne menevät rotille. Muutenkin Skatan asukkaita on neuvottu jo syksyllä pitämään paikat siisteinä. Myös roska-astioiden kunto pitää tarkistaa. Lintujen ruokkiminen on joko tehtävä se niin hallitusti, ettei samalla tule tarjonneeksi jyrsijöille ruokaa.

Myös auto kannattaa pitää siistinä, jos alueella on rottia. Ne ovat niin tehokkaita jyrsijöitä, että pääsevät ruuan äärelle vaikka läpi peltien – ainakin vanhempiin autoihin.

Helsingissä voi olla jopa puoli miljoonaa rottaa – tuholaistorjuja on löytänyt rotan niin suihkun lattiakaivosta kuin olohuoneesta syömästä sipsejä

"Tämä asema on ottanut yhteyttä kello kahdelta yöllä ja saaliina näkyy olevan 10 rottaa" – Nykyaikaisen rottasodankäynnin täsmäase on digitaalinen sähköloukku