Koetut onnettomuudet eivät pidä seikkailijoita pois äärioloista, mutta riskit pitää tiedostaa: "Mikään tavoite ei saisi ajaa elämän ohitse"

Panu Jyrä on jäänyt lumivyöryyn kolmesti ja pelastunut. Timo Polari seikkailee äärimmäisissä olosuhteissa. Molemmille harrastuksessa tärkeintä on aivan joku muu kuin riskit ja äärimmäisyys.

seikkailijat
Panu Jyrä pelastui täpärästi lumivyörystä Blåbärsfjelletillä
Panu Jyrä pelastui täpärästi lumivyörystä Blåbärsfjelletillä

Vapaalaskua harrastavalle Panu Jyrälle Pohjois-Norjassa sijaitsevat Tamokdalenin ja Lyngenin alueet ovat tuttua seutua. Hän on viimeiset kymmenkunta vuotta laskenut pääasiassa sillä seudulla.

Tamokdalenin alueella sijaitsee myös Blåbärsfjellet, jolla sattuneessa lumivyöryssä katosi neljä laskijaa. Heistä kolme on Suomesta.

Jyrä tietää, että vuoristossa sääolosuhteet voivat vaihdella paljonkin muutaman kymmenen kilometrin säteellä.

Vapaalaskija näkee lumivyöryjen jälkiä ja joskus myös kuulee vyöryn, mutta se, että näkee vyöryn liikkeellä tai joutuu siihen, on harvinaista. Mutta sitäkin sattuu.

Jyrä on jäänyt lumivyöryyn kolmesti. Kerran lumi hautasi hänet kokonaan ja kahdesti hän on jäänyt lumeen kiinni vyötäröstään.

"Siinä ja siinä uskalletaanko mennä"

Joulukuussa 2010 Panu Jyrä lähti ystävineen Pohjois-Norjaan laskemaan. Paikaksi valikoitui monen laskijan suosima Tamokdalenin "Mustikka" eli Blåbärsfjellet. Jälkeenpäin hän arvioi, että tuossa reissussa oli monta asiaa, joiden kohdalla hälytyskellojen olisi jo pitänyt soida – ennen kuin laskemaan lähdettiin.

Pitkän ajomatkan jälkeen ystävykset olivat väsyneitä, yksi seurueen autoista oli hajonnut matkalle ja mäkeen lähdettiin vain muutaman tunnin nukkumisen jälkeen.

– Edellinen yö oli käytännössä jäänyt nukkumatta, Jyrä sanoo.

Koska Jyrän auto oli jäänyt matkan varrelle, seurue ei päässyt suunnittelemalleen nousureitille, vaan Blåbärsfjelletin nousuun lähdettiin mökin pihasta. Lunta satoi ja aikaa kului, kun yhdeltä seurueen jäseneltä hajosi myös suksen side.

– Tiedettiin, että on siinä ja siinä uskalletaanko ylös enää mennä.

Panu Jyrä
Panu Jyrä on jäänyt lumivyöryyn kolmesti ja selvinnyt. Antti Haavisto / Yle

Ei-suunnitellulla nousureitillä oli vaikea, kapea kohta, josta mentiin läpi varovasti ja tunnustellen. Ystävykset totesivat sen liian vaaralliseksi tulla alas.

Lumisade ja sumu kuitenkin haittasivat niin paljon näkyvyyttä, että kun seurueelle outoa, turvallista alastuloreittiä ei kunnolla nähty, alas päätettiin lopulta tulla samaa reittiä kuin ylöskin. Lisäksi turvallisuussyistä ryhmä päätti jakaantua kolmeen pienempään osaan, jossa oli kaksi kolmen hengen ja yksi kahden hengen ryhmä.

– Päätettiin, että lähdetään varovasti seuraamaan omia jälkiämme.

Panu Jyrä kertoo, että alas lähdettiin laskemaan hyvin varovasti. Vaaralliseksi todetun paikan ohi laskettiin yksitellen. Sitten yksi Panun kolmen hengen seurueen jäsenen tekemä komea kaarros lumilaudalla irrotti lumiseinämän ja lumivyöry lähti liikkeelle.

– Koko seinämä lähti irti paljon isommalta alueelta kuin olin ikinä voinut kuvitella. Emme olleetkaan enää turvassa seistessämme turvalliseksi luulemassamme paikassa.

Lumen valtava voima

Reilun parinsadan metrin levyinen lumivyöry vei mukanaan Jyrän ja hänen kaksi kaveriaan. Jyrä kuvailee lumen voimaa valtavaksi.

– Olen aina pitänyt itseäni kohtuullisen voimakkaana ihmisenä, mutta lumimassa riepotteli minua mennen tullen, Jyrä sanoo.

Piti keskittyä vain hengissä selviämiseen. Jyrä yritti pitää kasvot taivasta kohden ja jalat menosuuntaan. Lopulta vyörytys pysäytti hänet puoli-istuvaan asentoon, pään päällä arviolta 30-40 senttiä lunta ja kädet kasvojen edessä, niin että hengittämiselle jäi vähän tilaa. Vyöry kuljetti häntä jopa 700 metrin matkan laakson pohjalle asti kauas muista kahdesta vyöryyn jääneestä laskijasta.

– Paniikki ei iskenyt, kun huomasin, että ei tässä vielä hätää: pystyy hengittämään ja sormet liikkuu vähän toisessa kädessä.

Vähitellen Jyrä onnistui liikuttamaan myös rannettaan ja kaivamaan lumeen aukon, josta näkyi pala sinistä taivasta.

– Tiesin silloin, että nyt ollaan vähän paremmissa kantimissa.

Timo Polari seikkailija
Timo Polari kertoo, että häntä vaelluksille ja seikkailuihin houkuttavat erityisesti esteettiset seikat kuten luonnon kokeminen sekä esimerkiksi se, miten luonnossa oman elämänsä näkee uudessa perspektiivissä.Antti Haavisto / Yle

Timo Polari – seikkailija

Seinäjokelainen Timo Polari on opettaja ja seikkailija. Hän on muun muassa hiihtänyt etelänavalle vuonna 2002.

Vuonna 1997 Polari seurueineen lähti ylittämään Grönlantia hiihtäen. Tuolloin (siirryt toiseen palveluun) kolmen hengen retkikunnasta kaksi menehtyi. Polari oli ainoa, joka selvisi hengissä.

– Se oli kaoottinen yö. Oli täyspimeys, erittäin kova myrsky ja pakkanen. Telttamme oli hajonnut ja kaivauduimme lumeen. Olimme siellä repaleisen telttakankaan alla, paksuissa untuvavaatteissa, pienen lumikuopan suojissa ja koitimme selviytyä, Polari muistelee.

Polari kertoo painaneensa hätälähetintä keskiyöllä. Pelastushelikopteri pääsi paikalle kuuden ja puolen tunnin kuluttua, jolloin hänen ystävänsä olivat jo menehtyneet.

– Se oli kova shokki. Suru kavereiden menehtymisestä ja siitä, ettei pystynyt auttamaan. Sekä tietynlainen häpeäntunne epäonnistumisesta: koki, että oli pettänyt kaverit, läheiset, sponsorit, median – ja kaikki.

Lopulta arki, työ, kaverit ja perhe auttoivat eteenpäin.

– Huomasin, että elämä jatkuu. Paras lääke oli, että jatkoi normaalielämää eikä hautautunut murehtimaan tapahtunutta.

Merkitsemättömillä reiteillä liikkuminen vaatii sään ja muunmuassa lumen jatkuvaa tarkkailua ja varsinkin Norjassa sää on hyvin vaihtelevaa
Merkitsemättömillä reiteillä liikkuminen vaatii sään ja muunmuassa lumen jatkuvaa tarkkailua ja varsinkin Norjassa sää on hyvin vaihtelevaaPanu Jyrä

Ei riskien uhmaamista

Sekä Panu Jyrä että Timo Polari kertovat, että extremeltä vaikuttavassa harrastuksessa ei ole kyse riskien uhmaamisesta sinällään.

Kumpikin kuvailee itseään harkitsevaksi ja riskit tiedostavaksi ihmiseksi.

– Minua ei motivoi riskit ja vaarat. Etelämantereellekin lähdin seuraamaan historiallista tarinaa ja omien esikuvieni jalanjälkiä. Mikään tavoite ei saisi ajaa elämän ohitse, Timo Polari sanoo.

Polarin mukaan retkille houkuttelee fyysinen omien rajojensa koettelu, mutta myös esteettiset kokemukset eli luonnon suuruuden ja kauneuden kokemus sekä filosofinen puoli.

– Siellä näkee oman elämänsä aika eri perspektiivistä kuin normaalin arjen keskellä, Polari sanoo.

Ihmiset hakevat jotain, millä pääsee sisälle omaan persoonaansa ja pohtimaan oman olemassaolon mysteereitä. Luonto on näissä asioissa hyvä opastaja.

Timo Polari

Panu Jyrälle itse laskeminen on vain osa kokonaisuutta.

– Se on ulkona liikkumista. Minä vain viihdyn vuoristossa. En pitkään aikaan ole mieltänyt, että pitäisin nimenomaan laskemisesta. Laskeminen voi olla ohi viidessä minuutissa, mutta valmisteluun ja ylös menemiseen on käytetty useampi tunti, Jyrä sanoo.

Polari arvelee, että on myös ihmisiä, joita kiehtoo juuri äärikokemus, mutta tämä joukko on vähemmistössä.

– Luulen, että parhaimmillaan yleinen keskeinen motiivi liittyy johonkin valaistumisen tai ylevöittymisen kokemuksiin. Ihmiset hakevat jotain, millä pääsee sisälle omaan persoonaansa ja pohtimaan oman olemassaolon mysteereitä. Luonto on näissä asioissa hyvä opastaja, Polari sanoo.

Aina mielessä

Panu Jyrä pelastui lumivyörystä hengissä. Pipo, kauluri, sauvat ja sukset lähtivät. Kroppa sai sen verran osumaa, että kävelemään ei pystynyt, mutta raajat pysyivät miehessä kiinni.

– Henkisiä osumia ei tullut kauheasti. En nähnyt painajaisia eikä tullut pelkoja. Kun jalat taas toimivat, mentiin hiihtämään, Jyrä kertoo.

Jyrä arvelee selvinneensä onnettomuudesta osin siksi, että oli aina laskemaan lähtiessään tottunut miettimään riskejä ja onnettomuudenkin mahdollisuutta. Oppinut tarkkailemaan pakoreittejä ja maaston muotoja varmuuden vuoksi.

Iän ja kokemuksen myötä lunta tutkii aiempaa tarkemmin ja osaa ehkä huomioida sellaisiakin asioita, joita aiemmin ei osannut.

Vajaa vuosi Pohjois-Norjan onnettomuuden jälkeen Jyrä ystävineen kävi onnettomuusrinteessä.

– Muutaman kaverin kanssa haettiin mun sukset pois sieltä. Sauvatkin löytyi, ja yksi hanska. Vaikka olenkin ollut vyöryssä kolmesti, en pidä tätä reiluun 20 vuoteen ja noin 2500 laskupäivään suhteutettuna vaarallisena harrastuksena, Jyrä sanoo.

Artikkelia täydennetty ke 9.1. klo 9:34: Lisätty, että Panu Jyrän lumivyöryonnettomuus tapahtui samalla Blåbärsfjelletillä, missä viime viikon onnettomuuskin. Lisäksi täydennetty tapahtumien kulkua.