Kissoille ei löydy kotia Vaasassa – kaupat tyssäävät milloin mihinkin syyhyn: "Kun on itse rakentanut talon, niin sitten tulee sata kissaa ja tuhoaa sen"

Vaasan kissatalon taustayhdistys etsii sinnikkäästi uusia tiloja. Joukkorahoituksella kerätyistä rahoista on jäljellä 69 000 euroa.

kissa
Kissa kissatalon ikkunalla
Hylättyjen kissojen elämä Vaasassa on vapaaehtoistyön varassa.Elina Kaakinen / Yle

Keväällä tulee vuosi täyteen siitä, kun Vaasan kissatalo keräsi joukkorahoituksella 80 000 euroa uusia tiloja varten. Kissatalon väki on siitä asti etsinyt uutta paikkaa toiminnalleen. Nykyinen vanha puutalo Palosaarella on tullut tiensä päähän.

– Ei täällä enää montaa talvea asu. Talo on aikapommi, uskon sen olevan homeessakin, sanoo Kissatalon taustayhdistyksen Vaasan kodittomien kissojen ystävät ry:n puheenjohtaja Kirsti Koivula.

Sähköjohtoja kissatalon seinässä
Vanhassa talossa on monta vaaran paikkaa.Elina Kaakinen / Yle

Kissatalon tarpeisiin soveltuvaa tilaa ei ole kuitenkaan löytynyt. Talon pitäisi olla tarpeeksi tilava kissa-asukeille, parkkipaikkoja tulisi olla ja talon tulisi sijaita viiden kilometrin säteellä Vaasan keskustasta.

– Ihmiset kyselevät kovasti, että koska me muutamme. Olemme hypänneet näytöissä, mutta meidän hintaluokassa olevat talot ovat olleet homeessa, puoliksi vajonneita tai niissä on ollut asbestia, Koivula kertoo.

Kerätystä rahasta jäljellä 69 000 euroa

Yhdistys on valmis ottamaan lainaa talon ostoon, mutta tähän asti sopivat talot ovat olleet siitä huolimatta liian kalliita. Joukkorahoituksella Mesenaatti-sivuston kautta kerätystä potista on Koivulan mukaan jäljellä 69 000 euroa.

– Mesenaatin ylläpitäjä vei keräyksestä kymmenen prosenttia. Sitten hankimme t-paitoja ja kissa-aiheisia lahjoja yrityksille, jotka meitä tukivat. Loput rahat odottavat tilillä, johon ei saa koskea.

Kissoja kissatalon huoneessa
Elina Kaakinen / Yle

Epätoivottu asukki ja naapuri

Uusia haasteita kissatalon väki kohtasi hiljattain, kun heitä kiinnostavan talon naapuri ei halunnut kissataloa viereensä.

– Naapuri pelkäsi hajuhaittoja. Emme me halua sellaiseen taloon, jossa täytyy alkaa riitelemään naapurin kanssa.

Muutama viikko sitten kissatalon väki löysi Vaasasta toisen kohteen, joka mahdollisesti sopisi heidän käyttöönsä. Talon omistaja kuitenkin kieltäytyi myymästä taloaan yhdistykselle.

– Hän sanoi, ettei myy taloaan kissataloksi. Syytä emme saaneet. Oletan hänen ajatelleen, että kun on itse rakentanut talon, niin sitten tulee sata kissaa ja tuhoaa sen, Koivula toteaa.

Vaasan kissatalo
Yli 100-vuotias talo Vaasan Palosaarella on toiminut löytöeläintalona vuodesta 1996 lähtien.Elina Kaakinen / Yle

Kaupungin vuokratiloissa

Yhdistys on harkinnut myös tontin hankkimista ja sille rakentamista. Sekin on lopulta nähty liian kalliiksi vapaaehtoisten voimin toimivalle yhdistykselle.

Nykyiset tilat vanhassa puutalossa ovat vuokralla kaupungilta. Muita tiloja kaupungilta ei kissatalolle ole löytynyt.

– Kaupungin ukkojen kanssa on juteltu, mutta apua ei heru. Sanovat, ettei ole vapaita tiloja vuokrattavana, mitä me emme kyllä usko. Kyse on luultavasti siitä, että me emme tuota rahaa, Koivula harmittelee.

9.1.2019 klo 16.40 - Keskustelu on päättynyt, koska osa keskustelijoista ei noudattanut Ylen kommentointiohjetta.