Suomessa ennätysmäärä maksuhäiriöisiä – nyt korostuvat eläkeikäiset

Nuorten maksuhäiriöt ovat laskussa.

maksuhäiriöt
Kuvassa laskuja ja muutamia euroja.
Anssi Leppänen / Yle

Maksuhäiriömerkintöjen kokonaismäärä laski viidellä prosentilla viime vuonna, kertoo luottotietorekisteriä ylläpitävä Asiakastieto Group. Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kuitenkin kasvussa: Yhtiön mukaan luottotietorekisterissä heitä on ennätysmäärä.

Maksuhäiriöisiä on 382 000 eli 8 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2018 yksityishenkilöille rekisteröitiin noin 1,6 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää.

Uudessa nousussa näyttävät olevan eläkeikäisten maksuhäiriöt. Yli 65-vuotiaista lähes 34 500:lla on maksuhäiriömerkintä, ja joukko kasvoi vuodessa yhdeksällä prosentilla.

– He velkaantuvat entistä enemmän ja ovat velkaantuneet myös ennen 65:ttä vuotta. Siinä iässä kuitenkin tulotaso usein putoaa, eivätkä tulot enää riitä kaikkien velkojen maksuun. Toisaalta nuoria lukuun ottamatta kaikissa ryhmissä maksuhäiriöiden määrä kasvaa, sanoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastieto Groupista.

Sen sijaan alle 20-vuotiaissa maksuhäiriöisiä on Asiakastiedon mukaan yhdeksän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, ja 20–24-vuotiaissakin maksuhäiriöisten määrä on laskenut. Tähän pääsyyksi Asiakastieto arvioi yritysten kiristyneen luotonannon.

– Tiedetään, että vuoden 2011 jälkeen luottoja ei ole myönnetty samaan tahtiin nuorille kuin aiemmin, jolloin maksuhäiriöitä ei synny. Pieni toive on myös siitä, että jonkinlainen koulutus mennyt perille, Asiakastiedon Muhonen pohtii.

Lue lisää:

Loppuvatko rahat arjessa tai romahtiko elintaso erossa? Kokosimme neuvot rahavaikeuksista selviämiseksi

Ylivelkaantuneiden eläkeläisten määrä kasvaa – "vapaa-aika ja menot lisääntyvät, mutta tulot putoavat"

Eläkkeelle jäävillä usein lainaa kuusinumeroinen summa – Ero ja uuden elämän aloittaminen käy kukkarolle

Katso kuinka velkainen olet – Ylen velkakone kertoo, onko tilanne hallinnassa