Sinisten riita Lapissa: Puolueesta potkaistu piiriyhdistys haluaa takaisin

Torvisella ja osalla sinisten Lapin piirin aktiiveista on pitkään jatkuneita erimielisyyksiä.

Sininen tulevaisuus
Matti Torvinen
Kansanedustaja, puolusihteeri Matti Torvinen (sin.).Vesa Toppari / Yle

Kemijärveläinen sinisten kaupunginvaltuutettu Johan Huczkowski *tukijoineen yrittää saada Lapin sinisten piiriyhdistystä takaisin puolueeseen. *Huczkowski sanoo, että puoluehallituksen päätös perustui virheellisiin ja puutteellisiin tietoihin.

Huczkowski kertoo, että hänen johtamansa piiriyhdistyksen hallitus on lähettänyt hakemuksen puoluehallitukselle sunnuntai-iltana.

Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Lapin Siniset ry:n hallituksen puheenjohtaja on 13.11.2018 lähtien Jyrki Saarenpää, mutta riitautunut yhdistys on jakautunut kahteen leiriin, joista osa pitää puheenjohtajanaan Huczkowskia.

Sinisten puoluehallitus päätti joulun alla erottaa Lapin sinisten piiriyhdistyksen puolueesta. Taustalla on se, että piirihallituksen enemmistö vastusti puoluesihteeri, kansanedustaja Matti Torvisen (sin.) asettamista kansanedustajaehdokkaaksi lokakuussa.

– Tämän jälkeen Torvinen yritti kahden entisen piirihallituksen jäsenen voimin vaihtaa piirihallituksen, mutta ei onnistunut, Huczkowski sanoo.

Piiri jäähylle vaalien yli

Joulukuun 16. päivä sinisten puoluehallitus päätti erottaa Lapin sinisten piiriyhdistyksen puolueesta. Sinisten viestintäpäällikkö Marja Nousiainen kertoi Ylelle maanantaina, että piiriyhdistys "ikäänkuin laitettiin jäähylle" ainakin kevään ajaksi.

Tämän jälkeen sinisten Lapin piirin kansanedustajaehdokkaiden valinta siirtyi puoluehallitukselle. Torvinen ilmoitti viime viikolla asettuvansa Lapin piirin kansanedustajaehdokkaaksi. Hän kertoi että Lapin ehdokkaat asettaa sinisten vaaliasiamies Pekka Sinisalo.

Torvisella ja osalla sinisten Lapin piirin aktiiveista on pitkään jatkuneita erimielisyyksiä. Riidat alkoivat kärjistyä viime keväänä.

– Kiistän Huczkowskin väitteet. Ne ovat hänen omiaan ja mielikuvituksen tuotetta, Torvinen sanoo.

Huczkowskin mukaan Sinisten Lapin piiriyhdistyksessä on noin 30 jäsentä.

KORJAUS: Tarkennettu, että Lapin siniset ry on jakautunut kahteen leiriin ja PRH:n tietojen mukaan Lapin Siniset ry:n hallituksen puheenjohtaja on Jyrki Saarenpää.