Torjunta suolistobakteeriepidemiaa vastaan sujuu hyvin Turun sairaaloissa – sairaalahygieniaa on tehostettu

Tyksissä ja Turun kaupunginsairaalassa on todettu tähän mennessä vajaat 70 VRE:n eli vankomysiiniresistentin enterokokin bakteerilöydöstä.

suolistobakteerit
Sairaalarakennuksia Turussa
Sairaalarakennuksia Turun Kurjenmäessä.Petra Ristola / Yle

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja Turun kaupungin hyvinvointitoimialalla taistelu poikkeuksellisen laajaa suolistobakteeriepidemiaa vastaan on sujunut hyvin. Sairaalahygieniaa on tehostettu, jotta epidemia saadaan rauhoitettua.

– Ja näyttääkin siltä, että epidemia on saatu rauhoitettua. Löydöksiä on tehty tämän vuoden puolella vähemmän, sanoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi Turun kaupungista.

Tyksissä ja Turun kaupunginsairaalassa on todettu viime vuoden lokakuusta lähtien vajaat 70 VRE:n eli vankomysiiniresistentin enterokokin bakteerilöydöstä. Poikkeuksellisen laaja epidemia on kuitenkin kyseessä, koska Varsinais-Suomen alueella todetaan vuosittain keskimäärin 2–6 VRE-tapausta.

– Kaikilla kantajilla löydös on ollut oireeton, eli heillä ei ole tullut infektioita esille, sanoo Jutta Peltoniemi.

Vankomysiiniresistentti enterokokki (VRE) on tavanomaisille antibiooteille vastustuskykyinen suolistobakteeri. Se voi aiheuttaa virtsainfektioita, haavainfektioita ja verenmyrkytyksiä.

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.
Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.Petra Ristola / Yle

Turha huoli pois

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi korostaa, että tavallisessa arkielämässä ei tarvitse olla huolissaan VRE-epidemiasta. VRE-tartunnan saaneen omaisen luona vieraillessa normaalit arkihygieniakäytännöt ovat riittäviä. Sairaalassa hoitajat ohjeistavat esimerkiksi käsihuuhteen käytöstä vierailuilla.

– Sairaalahoidossa olevien potilaiden näytteidenotto on tärkeää, jotta löydetään mahdollinen kantaja ja oikea antibioottihoito voidaan tarvittaessa aloittaa, Jutta Peltoniemi sanoo.

Myös VRE-tartunnan saanut voi elää normaalia elämää sairaalan ulkopuolella.

– Jos hänelle tulee infektio esimerkiksi virtsateihin, on tärkeä ottaa näyte, jotta tulehdus voidaan hoitaa oikealla antibiootilla, sanoo Peltoniemi.

Sairaaloiden välillä tiivis yhteistyö

Turun kaupungin ja Turun yliopistollisen keskussairaalan infektiontorjuntayksiköt tekevät tiivistä yhteistyötä suolistobakteeriepidemian aikana.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikön ylilääkäri Esa Rintala arvioi Ylelle aiemmin, että epidemia pystytään pysäyttämään, mutta siihen voi kulua jopa vuosi.

Turun kaupunginsairaalaan tulevista sekä kaikista Tyksiin tulevista Turun kaupunginsairaalassa hoidetuista potilaista otetaan VRE-seulontanäytteet. Epidemian rajaamiseksi VRE:n kantajia on hoidettava omassa huoneessa kosketusvarotoimin.

Lue lisää:

Turun sairaaloissa taistellaan suolistobakteeriepidemiaa vastaan – kymmenet saaneet tartunnan, useita satoja altistuneita