Lapualaisooppera nähdään ensi syksynä Seinäjoen kaupunginteatterissa

Lapualaisoopperan ohjaaja Juha Luukkosen mukaan teos on teemoiltaan ajankohtainen juuri nyt.

Lapualaisooppera
Lapualaisoopperan ensi-ilta on syyskuussa 2019 Seinäjoen kaupunginteatterin Vanha-näyttämöllä.
Lapualaisoopperan ensi-ilta on syyskuussa 2019 Seinäjoen kaupunginteatterin Vanha-näyttämöllä.Seinäjoen kaupunginteatteri

Seinäjoen kaupunginteatterissa nähdään ensi syksynä Arvo Salon kirjoittama ja Kaj Chydeniuksen säveltämä Lapualaisooppera. Teoksen ohjaa ja sovittaa Seinäjoen kaupunginteatterin Vanha-näyttämölle Juha Luukkonen.

– Tärkein syy Lapualaisoopperan tekemiselle on se, että teoksen käsittelemiä teemoja ei voi ohittaa olankohautuksella tyyliin ”ne tapahtuivat 30-luvulla maaseudulla.” Samat merkit ovat olemassa nyt. Meidän on oltava tarkkana, ettei sitä jatketa ja fakta on, että koko ajan silti jatketaan, Luukkonen sanoo.

Seinäjoen kaupunginteatterin Lapualaisooppera kurottaa Lapuan liikkeen ajasta tähän aikaan. Luukkosen sovitus pyrkii ymmärtämään, mistä meidän myös meidän ajassamme näkyvä fasismi syntyy.

– On esimerkiksi kauhea harhaluulo, että olisimme nykyään kovin sivistyneitä. Hyvin harva lukee kirjoja ja maailma täyttyy vajavaisista tiedoista ja mielikuvista. Suoranaiset valheet ja mutu-pohjalta nousevat väitteet muuttuvat todeksi, kun niitä pidetään riittävän pitkään esillä. Tämä mahdollistaa sen, että kaikki se, mitä ihminen ei ymmärrä – mikä on outoa ja pelottavaa – antaa hänelle tavallaan oikeutuksen ajatella sen olevan vähempiarvoista ja vaarallista, joka pitäisi poistaa, Luukkonen sanoo.

Uudistuva teos

Seinäjoen kaupunginteatteri on saanut luvan kirjoittaa alkuperäistekstin päälle uutta tekstiä. Luukkosen mukaan näin pyritään tuomaan teoksen hahmoille emotionaalista syvyyttä. Tämä lihavoittaa muun muassa Kosolaa, Hurja-Hiljaa ja Asser Saloa.

Seinäjoen kaupunginteatterin tiedotteen mukaan Kaj Chydeniuksen musiikki luvataan sovittaa ”paikoin rankallakin kädellä”, mutta säveltäjän suostumuksella.

Lapualaisoopperan ensi-ilta Seinäjoella on syyskuussa. Teos kantaesitettiin Helsingin Ylioppilasteatterissa vuonna 1966.

Seinäjoen vanha kaupunginteatteri
Seinäjoen vanha kaupunginteatteriHanne Leiwo/Yle