Trump voi yhä yrittää hankkia rahat Meksikon muuriin julistamalla hätätilan – Viisi huomiota hätätilalain merkityksestä Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä voimassa 31 erilaista ja eri presidenttien antamaa hätätilajulistusta.

Donald Trump
Mies katselee televisiosta presidentti Trumpin puhetta.
Donald Trump ei antanut julistusta kansallisesta hätätilasta keskiviikkona pitämässään puheessa. Larry W Smith / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut julistaa kansallisen hätätilan saadakseen rahoituksen muurin rakentamiselle Meksikon vastaiselle rajalle.

Trump on ilmoittanut pitävänsä maan hallinnon osittain suljettuna, kunnes rahoitus ratkeaa. 800 000 työntekijään vaikuttava hallinnon sulku on jatkunut jo lähes kolme viikkoa.

Keskiviikkoisessa puheessaan Trump ei ilmoitusta antanut, mutta hätätilan julistaminen ei edelleenkään ole poissuljettua. Torstaina Trump matkustaa Meksikon rajalle ja pitää siellä uuden puheen.

Muurin rakentaminen oli yksi Trumpin keskeisistä vaalilupauksista presidentinvaalikampanjassa. Trumpin mukaan muuria tarvitaan estämään laittomien siirtolaisten pääsy Yhdysvaltoihin ja ehkäisemään huumeiden salakuljetusta ja väkivaltarikollisuutta.

Rajaviranomaisten mukaan siirtolaisten määrä (siirryt toiseen palveluun) on laskenut selvästi vuosituhannen alusta. Viime vuonna määrä nousi jonkin verran edellisvuodesta.

Aurinko nousee Yhdysvaltain ja Meksikon välisen raja-aidan välistä 30. joulukuuta 2018.
Yhdysvaltain ja Meksikon välinen raja-aita Calexicossa Kaliforniassa. Apu Gomes / AFP

Trump kutsuu rajan vuotamista humanitaariseksi katastrofiksi, joka voidaan pysäyttää vain rakentamalla muuri. Viime aikoina Trump on tarkentanut, ettei kyseessä olisi betonimuuri, vaan teräsaita. Hän vaatii 5,7 miljardin dollarin (vajaan viiden miljardin euron) rahoitusta hankkeelle.

Demokraatit ovat tyrmänneet Trumpin vaatimukset.

Hätätilan julistaminen voisi olla Trumpille mahdollisuus kiertää kongressi. Miten muuri ja hätätilalainsäädäntö liittyvät toisiinsa?

1) Mitä kansallinen hätätila Yhdysvalloissa tarkoittaa?

Yhdysvalloissa presidentti voi julistaa halutessaan kansallisen hätätilan, joka antaa hänelle lisää toimivaltaa.

– Laissa ei tarkenneta mitä hätätila käytännössä tarkoittaa, eli se jää presidentin tulkinnan varaan, toteaa yliopistonopettaja Anna Kronlund Jyväskylän yliopistosta. Kronlund on tehnyt väitöskirjansa sota- ja poikkeustilaan liittyvistä keskusteluista Yhdysvaltain kongressissa.

Pakolaisia Meksikon ja Yhdysvaltain vastaisella rajalla Tijuanassa 30. joulukuuta 2018.
Yhdysvaltoihin pyrkiviä siirtolaisia Tijuanassa 30. joulukuuta. Guillermo Arias / AFP

Tutkimuslaitos Brennan Center for Justice on laskenut, että hätätilajulistuksella presidentti (siirryt toiseen palveluun)voi saada käyttöönsä yli 130 lisäkeinoa normaaleihin valtaoikeuksiin verrattuna.

Kansallisen hätätilan ideana on se, että kriisitilanteessa hallinto pystyisi toimimaan mahdollisimman nopeasti. Hätätilan julistaessaan presidentin pitää ilmoittaa toimenpiteet, joita hän aikoo käyttää.

2) Voisiko Trump saada muurirahat hätätilan turvin?

Hätätilan turvin Trump voisi pyrkiä ohittamaan kongressin muurin rahoittamisessa. Kyseessä olisi poikkeuksellinen keino.

On todella merkittävää, jos presidentti yrittää kiertää kongressin, jonka käsissä budjettivalta on, sanoo Anna Kronlund.

On arvioitu, että Trump voisi pyrkiä saamaan rahoitusta muuriin puolustusministeriön määrärahoista.

Yhdysvaltain ja Meksikon raja.
Yhdysvaltain ja Meksikon rajaseutua New Mexikon ja Ciudad Juárezin välillä. Alejando Bringas / EPA

Tutkimuslaitos Brennan Center for Justicen mukaan Trump voisi vedota kahteen säädökseen, jotka ehkä mahdollistaisivat puolustusministeriön määrärahojen ja resurssien käytön muurin rakentamiseen. Trump ei ole kuitenkaan tätä tarkentanut.

Trumpin puhe poikkeustilasta on ollut ympäripyöreää, koska hän ei ole spesifioinut sitä, mistä raha muurin rakentamiseen tulisi, Kronlund pohtii.

3) Miksi Yhdysvalloissa kongressi antaa näin laajan vallan presidentille?

Vuonna 1976 hätätilalakia muutettiin siten, että presidentin on julistuksen yhteydessä kerrottava, miten hän aikoo käyttää lisävaltaoikeuksiaan.

Kongressi yritti tuolloin suitsia presidentin valtaa hätätilan julistamisessa. Tämä ei kuitenkaan onnistunut. Presidentit ovat pitäneet edeltäjiensä asettamia julistuksia voimassa uusimalla niitä vuodesta toiseen.

Kongressilla on oikeus arvioida hätätilan tarpeellisuutta ja kumota se. Toistaiseksi näin ei ole kertaakaan tapahtunut. Presidentin veto-oikeuden kumoaminen vaatii kongressissa kahden kolmasosan enemmistön.

Chuck Schumer ja Nancy Pelosi tiedotustilaisuudessa Donald Trumpin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen Valkoisessa talossa keskiviikkona.
Demokraattijohtajat Chuck Schumer ja Nancy Pelosi tiedotustilaisuudessa Donald Trumpin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen Valkoisessa talossa keskiviikkona. Shawn Thew / EPA

Todennäköistä on, että hätätilan julistaminen rajamuurin rahoittamiseksi johtaisi Yhdysvalloissa oikeustoimiin.

Täytyy muistaa, että presidentin vallan rajoituksista on käyty paljon ennenkin keskustelua ja niitä on usein myös haastettu oikeusistuimissa. Tässä voidaan kokeilla, mihin asti presidentin valta riittää ja mitkä ovat sen rajoitukset, sanoo yliopistonopettaja Anna Kronlund.

Valkoinen talo on selvittänyt edellytyksiä hätätilan julistamiseen, kertoi muun muassa CNN aiemmin (siirryt toiseen palveluun).

4) Yhdysvallat on ollut "pysyvässä hätätilassa"

Vuonna 1976 tehdyn lakimuutoksen jälkeen Yhdysvaltain presidentti on julistanut kansallisen hätätilan 58 kertaa. Niistä 31 on edelleen voimassa. Voimassa olevista hätätiloista kahta luukuunottamatta kaikki liittyvät talouspakotteisiin.

Uutiskanava CNN on listannut voimassa olevat hätätilajulistukset. (siirryt toiseen palveluun)

Presidentti Jimmy Carterin Iranille vuonna 1979 asettamat pakotteet ovat voimassa, samoin vaikkapa George W. Bushin Zimbabwelle asettamat pakotteet.

Toisin sanoen Yhdysvalloissa on ollut jokin hätätilajulistus yhtäjaksoisesti voimassa lähes 40 vuoden ajan.

Vuonna 2001 syyskuun 11. päivänä tehtyjen terrori-iskujen jälkeen presidentti George W. Bushin julistamaa hätätilaa Trump jatkoi viime vuoden lopussa. Hätätilaa on jatkettava vuosittain.

5) Trump on julistanut hätätilan kolmesti

Presidentti Donald Trump on julistanut tähän mennessä kolme kertaa kansallisen hätätilan.

Trumpin joulukuussa 2017 antama julistus koski pakotteita 13 myanmarilaiselle, jotka olivat syyllistyneet ihmisoikeusrikoksiin ja korruptioon. Pakotelistalle laitettiin muun muassa kenraaleja, jotka olivat syyllistyneet rohingya-muslimien etniseen puhdistukseen.

Syyskuussa 2018 Trumpin julistama hätätila koski Yhdysvaltain vaaleihin liittynyttä hakkerointia ja sosiaalisen median kampanjoita. Sen tarkoituksena on rangaista ulkomaalaisia, jotka sekaantuivat vaaleihin.

Viime marraskuussa Trump julisti kansallisen hätätilan, joka koski Nicaraguan presidentin Daniel Ortegan hallintoa ja sen siviilejä vastaan kohdistamaa väkivaltaa ja painostusta.

Aiheesta muualla:

The Atlantic: What the President Could Do If He Declares a State of Emergency (siirryt toiseen palveluun)

CNN: Trump's wall would be the 32nd active national emergency (siirryt toiseen palveluun)

The New York Times: National Emergency Powers and Trump’s Border Wall, Explained (siirryt toiseen palveluun)