Jani Koskinen ei arvannut, mikä kohu nousisi Pohjois-Karjalassa puhutulla murteella kirjoitetusta gradusta: "Syytökset kuulostavat hyvin kummallisilta"

Suomen kielen professori ei olisi hyväksynyt murteella kirjoitettua pro gradu -tutkielmaa: "Mielenkiintoinen, mutta tarpeeton."

murteet
Kieliaktivisti Jani Koskinen
Kieliaktivisti Jani Koskinen vastasi haastattelukysymyksiin sähköpostitse – luonnollisesti murteella. "Kuva on otettu Aunuksen Karjalassa Pyhäjärven lyydiläiskylässä, ja miula on piälä paita, jossa on vepsänkielistä tekstii."W. Nouro

Kun Jani Koskinen kiinnostui kymmenen vuotta sitten kielistä, oli kiinnostus enemmänkin teoreettista. Sittemmin hän tutustui opinnoissaan kielisosiologiaan, jossa tutkitaan muun muassa kielien välisiä valtasuhteita sekä vähemmistökielten yhteiskunnallista asemaa. Nyt hän on kieliaktivisti, jonka viime joulukuussa julkaistu pro gradu -tutkielma on ensimmäinen Keski-Karjalan murteella tehty tutkielma Suomessa.

Gradu on jatkumoa Koskisen kandidaatintutkielmalle, joka on myös kirjoitettu samalla murteella.

Mutta miksi hän päätyi kirjoittamaan juuri pienellä alueella Pohjois-Karjalassa puhutulla kielellä?

– Olin ensin kiinnostunut yleisesti uhanalaisista vähemmistökielistä. Aloin miettiä, että pitäisikö murteitakin pitää uhanalaisina kielimuotoina ja miten niitä voisi elvyttää.

Siksi Koskisesta tuntui itsestäänselvältä laajentaa murteen käyttöä myös kirjalliseen ilmaisuun gradussaan – vaikka hän onkin opetellut murteen vasta aikuisena.

Pohjois-Karjalassa Kiteellä, Rääkkylässä ja Kesälahdella puhuttu murre puolestaan valikoitui Koskisen käyttöön ihmissuhteen kautta.

– Vietin suhteen myötä paljon aikaa tuolla alueella, jolloin kiinnostuin alueen murteesta, hän kertoo.
Koskinen on elvyttänyt alueen murretta esimerkiksi perustamalla Facebook-ryhmän, jossa keskustellaan kyseisellä murteella.
Koskisella on myös sukujuuria isovanhemman ja isoisovanhemman kautta Itä-Suomessa.

Maisteriksi mutkien kautta

Gradun saaminen hyväksytyksi ei ollut läpihuutojuttu. Se vaati ohjaajan sekä pääaineen vaihtoa. Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori Marjatta Palander kertoo, että gradua tarjottiin myös Itä-Suomen yliopiston suomen kielen laitoksen julkaistavaksi. Laitoksella kuitenkin linjattiin, että puhekielisiä opinnäytteitä ei hyväksytä.

Koskinen sopi myös ohjaajansa kanssa, että gradun alku- ja loppuosa kirjoitettaisiin suomen kirjakielellä, mutta hän palautti gradunsa kuitenkin täysin murteella kirjoitettuna.

Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston piti kokoontua kahdesti, ennen kuin Koskisen opinnäyte päätettiin lopulta hyväksyä.

Gradun tarkastajat perustelivat kannanotossaan Helsingin Sanomissa (siirryt toiseen palveluun)gradun hyväksymistä sillä, että kyseessä on toimintatutkimus, johon murteella kirjoittaminen sopii. Toisaalta itse gradussa ei sanallakaan mainita tällaista metodia.

Koskinen kertoo, että tarkastajat nostivat ajatuksen toimintatutkimuksesta esiin vasta tarkastusprosessin aikana.

murre-sarjakuvia
Murresarjakuvat ovat yksi keino laajentaa murteiden käyttöä yhteiskunnassa.Marja Väänänen / Yle

Koskisen gradusta tehty aiempi juttu Helsingin Sanomissa (siirryt toiseen palveluun) Helsingin Sanomissa herätti kiivasta keskustelua, ja jutussa haastateltu Helsingin yliopiston dekaani syytti Koskista kulttuurisesta omimisesta.

– Se on vähän sama kuin käyttäisi saamelaislakkia ajaakseen omaa asiaansa olematta itse saamelainen, dekaani kritisoi.

Syytös on kova. Varsinkin, kun se tulee humanistisen tiedekuntaneuvoston johtajalta, joka oli itse gradua hyväksymässä.
Koskinen kertoo, että tiesi etukäteen gradun olevan kiistanalainen.

– Mutta en osannut odottaa, että sen hyväksymisen jälkeen dekaani lähtisi esittämään julkisuudessa näin kovaa kritiikkiä, Koskinen oudoksuu.

Syytökset kulttuurisesta omimisesta menevät hänen mielestään metsään.

– Syytökset kuulostavat hyvin kummallisilta. En ole valinnut käyttämääni murretta sattumanvaraisesti. Ja vaikka näin olisin tehnytkin, saamelaislakkivertaus ei ole millään tasolla toimiva.

Tiedeyhteisössä on erimielisyyttä

Gradun hyväksyminen ja siihen liittyvät hankaluudet kuvastavat tieteiden sisällä käytyjä kiistoja. Toinen puoli korostaa suomen kirjakielen merkitystä, toinen taas vähemmistökielten asemaa.

Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori ja murretutkija Marjatta Palander edustaa ensimmäistä kantaa. Hänestä murregradu on ilmiönä mielenkiintoinen, mutta tarpeeton.

– Meillä on virallista tiedonvälitystä varten kehitetty yhteinen kirjakieli, joka palvelee sekä itä- että länsimurteita. Siksi en näe tarvetta kirjoittaa virallisia opinnäytteitä puhekielisesti.

professori Marjatta Palander, Itä-Suomen Yliopisto.
Suomen kielen professori Marjatta Palander Itä-Suomen yliopistosta. Hän on tutkinut myös murteita. Matti Myller / Yle

Suomen kirjakieli on alun perin perustettu pohjautuen murteisiin. Palanderin mielestä yksi yhteinen kirjallinen kielimuoto riittää, eikä uusia tarvita.

Ongelmia tulisi Palanderin mukaan myös, jos puhuttua kieltä lähdettäisiin normittamaan, eli sille tehtäisiin esimerkiksi kirjakieli.

– Sittenhän meidän pitäisi normittaa hirveä määrä suomen kielen murteita.
Suomessa on kahdeksan isoa murreryhmää ja vielä niiden alaryhmät, joissa on keskinäisiä eroja.

Palander kysyykin, että mihin raja vedettäisiin.

– Se on järjetön ajatus, että puhuttua kielimuotoa pakotettaisiin muottiin. Että sitä on pakko puhua nyt näin. Murteet elävät ajassa ja muuttuvat, hän jatkaa.

Yksityiskohta Mikael Agricolan Abckiriasta (1543).
Yksityiskohta Mikael Agricolan Abckiriasta (1543). Aapinen oli ensimmäinen suomeksi painettu kirja. Suomen kirjakieli syntyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla. Kansalliskirjasto

Palander kertoo myös, että suurin osa suomen kielen laitoksista on samalla kannalla murteella julkaisun suhteen kuin Itä-Suomen yliopiston laitos.

Koskinen sanoo puolestaan, että tähän mennessä asiaa ovat kommentoineet tiedeyhteisön puolelta vain ne, jotka vastustavat murteiden käyttöä. Muitakin näkökulmia on olemassa.

– Jakolinja on suunnilleen sellainen, että laajalti eri vähemmistökieliä tuntevat kielentukijat suhtautuvat ymmärtäväisesti, kun taas suomen kieleen erikoistuneet tutkijat eivät tunne niin hyvin sitä kansainvälistä kontekstia, johon tutkimukseni ja kielivalinta juontavat juurensa.

Murre kouluihin ja tienviittoihin

Joka tapauksessa Koskinen toivoisi, että Suomessa alettaisiin pohtia sitä, miten murteet voitaisiin säilyttää. Murteet tarvitsisivat hänen mielestään jonkinlaisen virallisen aseman puhuma-alueillaan yleiskielen rinnalla. Koskinen jatkaa, että käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi paikallismurteen opetusta kouluissa ja murteiden lisäämistä virallisiin tieviittoihin.

– Monessa Euroopan maassa on alettu suhtautua ennen valtakielen murteina pidettyihin kielimuotoihin vähemmistökielinä, ja lisätä tietoisesti niiden käyttöä yhteiskunnassa.

Murretta voip opetela perjaatteessa ihan niin kun mitä tahhaa vierasta kieltä, tosin sillä erola, jotta varsinaissii oppimaterijaaliloita on harvonj suatavila.

Jani Koskinen

Professori Palander puolestaan painottaa, että murteilla ei ole mitään hätää, sillä puhuttu kieli elää ajassa. Esimerkiksi hän nostaa vanhoja maanviljelyyn liittyviä sanoja, jotka olivat käytössä 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. Ne ovat karsiutuneet puheesta melkein kokonaan, koska niille ei ole enää käyttöä.

– Näin murteet muuttuvat luonnostaan. Ei niitä voi pelastaa siten, että ne pakotettaisiin kirjalliseen muottiin.

Koskinen haluaa vaalia murteen käyttöä myös arjessa, sillä hän vastasi haastattelukysymyksiin Keski-Karjalan murteella kirjoittaen. Tältä näyttää Koskisen vastaus kysymykseen, onko murteen oppiminen vaikeaa.

– Murretta voip opetela perjaatteessa ihan niin kun mitä tahhaa vierasta kieltä, tosin sillä erola, jotta varsinaissii oppimaterijaaliloita on harvonj suatavila. Kieljtietteelistä tutkimusta murtteista on kuitennii olemassa ja oun hyövyntänä sitä opetelesanj murretta. Lisäks oun tietennii viettänä paljon aikkoo murttiin syntyperässiin huastajjiin seurassa ja varsinnii vanahemmalta sukupolovelta oppina sitä kautta paljon murretta.

Muokattu 14.1.2019 kello 16:30. Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan ohje gradun kielestä korjattu niin, että kielen ei tarvitse olla tiedekunnassa opetettava kieli.