Historiallinen tehdasalue kuihtui rapistuneeksi aavekyläksi – 30 vuotta hiljaa seisseet rakennukset ja iso rautatiesilta saavat nyt lähteä

Metsäyhtiö UPM sai luvan purkaa Hallan tehdasalueelta viimeisetkin rakennukset.

rakennukset
Vasemmassa reunassa tiiliestä rakennetut rakennuksen nurkka, sen vieressä kellertävä vanha Hallan voimalaitosrakennus, kuva keväältä 2016.
UPM:lle on myönnetty lupa purkaa Hallan sahan vanha voimalaitos Kotkassa.Miina Sillanpää / Yle

Vanha rautatiesilta nukkuu lumivaipan alla. Horisontissa taivasta vasten piirtyy tehtaan punatiilinen piippu. Yhtä syvässä unessa ovat vanhan Hallan tehdasalueen voimalaitos ja ruokalarakennus. Yksikään niistä ei ole ollut käytössä yli 30 vuoteen.

Pian ne katoavat Kotkan maisemasta kokonaan, sillä kaupunki on myöntänyt metsäyhtiö UPM:lle purkuluvan. Samalla häviävät viimeiset maamerkit Hallan sahasta, joka oli toiminnassa yli sata vuotta.

– Surullista. Se oli aikoinaan niin suuri yhdyskunta ja kansainvälisten yhteyksiensä vuoksi merkittävä. Menetys on kulttuuri- ja teollisuushistorian kannalta suuri, mutta rakennukset ovat kieltämättä hurjassa kunnossa, sanoo rakennustutkija Kirsi Toivonen Kymenlaakson museosta.

Museo on hakenut rakennuksille suojelua kahteen otteeseen, mutta kummallakin kerralla hakemus torpattiin. Päätöksissä vedottiin rakennusten huonoon kuntoon.

Hallan saarella on sangen värikäs historia, johon liittyy muun muassa eräs henkirikos.

Hallan vanha rautatiesilta
Juulia Tillaeus / Yle

Koiran haukuntaa

Höyrysaha perustettiin Hallan saareen 1870-luvulla, kun norjalainen Aslak Holmsen vuokrasi saaren 50 vuodeksi. Saha siirtyi UPM:n edeltäjälle eli Kymi-yhtiölle 1930-luvun alussa. Alueelle syntyi vanhan ajan teollisuusyhteisö asuntoineen, kouluineen ja kauppoineen. Myös tehtaanjohtaja asui saaressa. Tehtaantyöväkeä asui saaren lähialueilla kuten Tiutisessa.

Vuonna 1971 Hallan tehtailla syttyi suuri tulipalo (siirryt toiseen palveluun), jonka yhteydessä tapahtui myös räjähdys. Palo levisi nopeasti ja tuhosi lajittelu- ja rimoituslaitoksen. Palokunta onnistui kuitenkin estämään palon leviämisen saharakennukseen ja puruvarastoon.

Rakennuksia ei voi käyttää eikä kukaan ole halunnut ottaa niistä suojeluvastuuta.

Veli Tuominen

Sahan tuotantoa alettiin supistaa 1980-luvun alussa. Se lopetti toimintansa vuonna 1986. Saharakennus purettiin pian, mutta asukkaita alueella oli vielä pitkään. Suomen Kuvalehti kertoi pari vuotta sitten, että 1990-luvulla kauppa poltettiin ja talojen ovet sekä ikkunat teljettiin. Rakennustutkija Kirsi Toivonen muistaa kuulleensa tarinan, jonka mukaan tehtaanjohtajan talon naapurissa sijaitsevassa puutalossa haukkui koira vielä 2000-luvun alussa.

Hallassa toimii nykyisin satama, jonka kautta kulkee muun muassa haketta ja puutavaraa. 1990-luvulla alue oli otsikoissa, kun satama-altaasta löytyi ruumis.

Hallan sahan voimalaitos.
Juulia Tillaeus / Yle

Paljastui, että kyseessä oli henkirikoksen uhri. Miestä oli ammuttu ja hänen jalkoihinsa oli sidottu betonipainot. Rikos pysyi mysteerinä, kunnes tunnettu huumepomo Lauri "Late" Johansson tunnusti surman vuonna 2008 tultuaan uskoon.

Tuhopolttoja

UPM purki tehdasalueelta vanhan kuivaamon ja sellutehtaan jäänteet 2000-luvun alkupuolella. Alueella oli myös vanha tehtaanjohtajan talo, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 2016. Aiemmin vuonna 2012 paloi toimistorakennus ja paloa epäiltiin tuhopoltoksi.

Viimeisiä pystyssä olevia rakennuksia ei ole suojeltu kaavassa, ja ne ovat päässeet huonoon kuntoon. Rakennusten seinät ovat myös täyttyneet graffiteilla vuosien myötä. Rautatiesillan purkamiseen myönnettiin lupa vuonna 2004, mutta se raukesi ja purkamista haettiin nyt uudestaan.

Kymenlaakson museo vastusti rakennusten purkamista, ja purkulupahakemuksesta tehtiin myös toinen huomautus.

Hallan sahan vanha ruokalarakennus.
Hallan sahan vanha ruokalarakennus. Juulia Tillaeus / Yle

Rakennukset ja rautatiesilta ovat päässeet erittäin huonoon kuntoon. UPM perustelee rakennusten purkamista erityisesti turvallisuudella.

– Käymme vanhoja rakennuksia ja teollisuusalueita läpi yksi kerrallaan ja teemme niistä riskiarviot. Hallan osalta perusteluna on juuri turvallisuus ja rakennusten kunto. Rakennuksia ei voi käyttää eikä kukaan ole halunnut ottaa niistä suojeluvastuuta, perustelee kiinteistöpäällikkö Veli Tuominen UPM:ltä.

Kaupunki edellyttää, että UPM dokumentoi rakennusten ja sillan nykytilan ennen purkutöiden aloittamista. Purkaminen on tarkoitus saada tehty kesäkuun loppuun mennessä.

Purkuluvat eivät ole vielä lainvoimaisia. Kaupunki edellyttää, että purkutyöt on saatettava loppuun vuoden 2022 tammikuun loppuun mennessä.

Joulukuussa hyväksytyssä Kotkan-Haminan seudun strategisessa yleiskaavassa Hallan alue on varattu teollisuus-, logistiikka tai satamatoimintojen alueeksi sekä asuinrakentamisen reservialueeksi.

tulipalossa tuhoutunut talo
Olli Törönen / Yle